Antsa Rieppo
Well-known member
Taas oli forumin innokkaat vähän hätäisiä tuomioissaan.Britti, joka toimi yksin. Sanoivatten.
Taas oli forumin innokkaat vähän hätäisiä tuomioissaan.Britti, joka toimi yksin. Sanoivatten.
Taitaa olla muitakin yksittäistapauksia liikkeellä (Belgia), joilla ei ole mitään tekemistä uskonnon tai syntyperän kanssa.
Ranskalainen hyökkäsi Belgijaan. Muttei noinkaan simppelissä hommassa onneks onnistunut.Belgiassa Antwerpenin kaupungissa tapahtui torstaina aamupäivällä kello 11.00 terrori-iskun yritys, jonka viranomaiset saivat estettyä.
Belgian poliisi järjesti asiasta hetki sitten tiedotustilaisuuden, josta raportoivat belgialaiset tiedotusvälineet.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun sotilaat yrittivät pysäyttää epäilyttävältä näyttävän auton. Auto lähti pakoon ja kuski yritti ajaa kovalla vauhdilla ihmisten päälle suositulla ostoskadulla.
Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksen yhteydessä, mutta jalankulkijat joutuivat väistämään kovaa vauhtia ajanutta autoa.
Syyttäjän edustajan mukaan poliisit löysivät autosta kiväärin, veitsiä, bensakanisterin ja maastopuvun.
Tapauksen johdosta on viranomaisten mukaan pidätetty "pohjoisafrikkalaista alkuperää" oleva mies, joka on Ranskan kansalainen. Autossa oli myös ranskalaiset rekisterikilvet.
Täällä tyydytään ajamaan mopoauton keulaan.Poliisi esti terrori-iskun Belgiassa - aseistettu mies yritti ajaa väkijoukkoon
Ranskalainen hyökkäsi Belgijaan. Muttei noinkaan simppelissä hommassa onneks onnistunut.
Olipa syntyperältätään tai tai kansallisuudeltaan mikä tahansa, niin kaikkien stereotypioiden mukainen tummahkoihoinen parrakas muslimisaarnaaja joka tapauksessa kyseessä.Taas oli forumin innokkaat vähän hätäisiä tuomioissaan.
Taas oli forumin innokkaat vähän hätäisiä tuomioissaan.
Nimensä perusteella tuo ei kuitenkaan ehkä omaa kovin pitkälle ulottuvia brittiläisiä sukujuuria. Toki voin olla väärässäkin?
Jäljillä olivat viranomaiset, mut eipä noita ole varaa ympäri vuorokauden valvoa. Oliskohan Belgian tapauksessakin viranomaisilla ollut epäilyksiä, kun yrittivät jo ennakkoon terroristia pysäyttää.Masoodin epäiltiin radikalisoituneen ja hän oli viranomaisten tarkkailulistalla
Katoliset kai tuolla Lontoossa ovat eniten terrori-iskuja tehneet...Mä kun olin siinä uskossa, että nimeä tai kansalaisuutta tai syntyperää enemmän näissä tämäntyyppisistä tapahtumissa on ollut merkitystä sillä mihin uskontoryhmään kuuluu, tietyllä ryhmällä tuntuu tuontyyppinen toiminta olevan enemmän veressä.
Uskonnothan on sangen syvältä perseestä ja uskovaiset vielä syvempää, jotka siitä jaksaa jauhaa jonkinlaisena hyvänä/puhtaana oppina. Miekalla se on tännekin pakolla tuotu valtionuskonnoksi.Sana on vapaa, kunhan ei kritisoi erästä uskontokuntaa.
Viime vuosina aika vähissä määrin.Katoliset kai tuolla Lontoossa ovat eniten terrori-iskuja tehneet...
Terroristejä ovat ne, jotka suunnittelevat/tukevat/tekevät terrori-iskuja. Tuskinpa kaikki ovat sotkeutuneet terrorismiin, mutta melkolailla 100% varmuudella tuosta joukossa löytyy niitäkin jotka ovat jotenkin mukana.Englannin 5% muslimivähemmistö voidaankin leimata terroristeiksi, niin ei tule ongelmia?
Niin syystäkin ilmeisesti tutkittu. Lehdessä kuvaillaanBritti, joka toimi yksin. Sanoivatten.
Teki iskun mahdollisesti yksin. Se oliko avustajia muutoin on vielä tutkimatta. Pidätyksiä on kuitenin jo tehty ja suurimman karhunpalveluksen ovat tietysti tehneet jotka tyypin ovat ensin käännyttäneet ja sen jälkeen todennäköisesti antaneet vähintään motivointiapua.http://yle.fi/uutiset/3-9527898
Brittimedian mukaan Masood oli kolmen lapsen isä ja ammatiltaan englanninopettaja. Hän oli kääntynyt muslimiksi ja harrasti kehonrakennusta.
Lontoon poliisin mukaan Masood oli islamistisen ääriajattelun inspiroima.
Masood, 52, was born as Adrian Elms in Kent and was shot dead by police. He had not been the subject of any current police investigations.
Ei todellakaan eli ihan selvästihän (Englanti+Belgian tapaukset) ovat samaa sarjaa vastaavien tänä ja viime vuonna tehtyjen kanssa.Taas oli forumin innokkaat vähän hätäisiä tuomioissaan.
Sepä se. Jokainen luulee uskovansa oikeaan asiaan, eikä sitä voi todistaa kuin nirhaamalla muita.Viime vuosina aika vähissä määrin.
Toki jos historiaa taaksepäin katsoo niin jokaisen suuren uskonnnon nimissä lie tapettu iso liuta ihmisiä, kun eivät ole muuten tajunneet miten hieno juttu se on.
Niin ehkei se uskonto ole tässä ongelma...Viime vuosina aika vähissä määrin.
Toki jos historiaa taaksepäin katsoo niin jokaisen suuren uskonnnon nimissä lie tapettu iso liuta ihmisiä, kun eivät ole muuten tajunneet miten hieno juttu se on.