Näkökulma: Juha Sipilä ei edes halua oppia tavoille
Pääministeri jatkaa moraalisesti kyseenalaista hyvä veli -suhmurointia oikeusoppineiden tuella, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen.
Tämä vuosi on vasta kolmannen kuukauden loppupuolella, mutta pääministeri Juha Sipilän (kesk) toimien laillisuutta ja eettisyyttä ovat ehtineet arvioida jo muun muassa apulaisoikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies, Julkisen sanan neuvosto sekä tavallinen kansa - ja keskustalaiset (kesk), joiden eduskuntaryhmä antoi viime torstain kokouksessaan raikuvat aplodit Sipilälle tämän erinomaisesta toiminnasta viime aikoina.
Pääministerin on Ylen painostusyritysten lisäksi epäilty tehneen poliittisia päätöksiä, jotka ovat hyödyttäneet taloudellisesti hänen lähipiiriään, ystäviään ja perheettään. Kysymykset Sipilän toimien eettisyydestä ja moraalista ovat jääneet elämään, vaikka suoranaisia laittomuuksia ei ole havaittu.
Pääministeri Sipilä on siis viime aikoina ollut poikkeuksellisen tarkassa seurannassa, vaan mitä tekee - samaan aikaan - pääministeri Sipilä? Suhmuroi kansanedustaja Hjallis Harkimon (kok) Veikkauksen hallitukseen tavalla, jossa prosessi ja lopputulos eivät kumpikaan kestä minkäänlaista moraalista päivänvaloa.
Sipilä ei siis ole oppinut aikaisemmista tapauksistaan mitään - eikä selvästikään edes halua oppia tavoille.
Onko Sipilän kovapäisyys sitten A) ylimielisyyttä, B) tyhmyyttä vai F) pohjalaista uhoa? Lähetä oma vastauksesi jutun yhteydessä olevaan sähköpostiosoitteeseen ja osallistu kahvipaketin arvontaan.
Ainakaan vaihtoehto ei ole J) nöyryys, sillä Sipilä on saanut uutta puhtia ja pönkitystä Suomen ylimmiltä oikeusoppineilta, jotka ovat tuoreilla päätöksillään siunanneet Sipilän toimintatavat.
Monissa läntisissä sivistysvaltioissa - ja nyt ei puhuta Ranskasta - pelkkä epäily suhmuroinneista ja hyvä veli -kähminnöistä riittää syyksi pistää ministeri tai muu vallanpitäjä vaihtoon.
***
Miksi sitten Sipilän ja Harkimon keskinäisestä sumplailusta pitää olla - etsitäänpä sanakirjasta sopiva termi - pöyristynyt? Koska toimenpide on kaikin puolin poikkeuksellisen härski.
Kansanedustaja Harkimo ilmoitti Ilta-Sanomien tietojen mukaan pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa järjestetyssä illanvietossa pääministeri Sipilälle haluavansa uuden Veikkauksen hallitukseen kokoomuksen paikalle. Tämä kävi Sipilälle, vaikka kokoomuksen oma ehdokas Veikkaukseen oli kansanedustaja Timo Heinonen.
Sipilä ja Harkimo ovat naapureita Sipoossa ja aikalaistodistusten mukaan saunakavereita. Tämän lisäksi Harkimo on Venäjän KHL-liigassa pelaavan jääkiekkojoukkue Jokereiden pääomistaja. Yksi Jokereiden pääsponsoreista on puolestaan Veikkaus, joka Iltalehden tietojen mukaan tukee tällä hetkellä Jokereita vuosittain 200 000 eurolla.
Ja sitten sitä rautalankaa: Suomen pääministeri siis tunki väkisin Veikkauksen johtoon liikemiehen, jonka omistama jääkiekkoseura on riippuvainen Veikkauksen sponsorirahoista. Miten ihmeessä tällainen järjestely voi olla moraalisesti kestävällä pohjalla?
Tässä kohtaa vastaan jo ennakkoon Veikkauksen viestintäosaston sähköpostiin, jossa muistutetaan, että Veikkauksen hallitus ei virallisesti päätä Veikkauksen sponsorointikohteista. Juuei, ei päätä yksittäisistä tapauksista, mutta hallitus tekee laajemmat linjaukset. Esimerkiksi siitä, tukeeko Veikkaus yksittäisiä jääkiekkojoukkueita.
***
Muistutettakoon tässä yhteydessä, että Veikkauksen johdossa on Harkimon lisäksi toinenkin suuri Jokereiden ystävä, eli varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski (kok), jolle köyhien yksihuoltajien palkkoja ja työehtoja hyvällä omallatunnolla rusikoiva pääministeri Sipilä juuri siunasi omistajaohjausministerinä 8 000 euron palkankorotuksen.
Nykyään Nummikoski käy viihdyttämässä Veikkauksen VIP-vieraita Veikkauksen Vip-aitiossa - ja samalla laittaa sosiaaliseen mediaan Jokereita kannustavia kuvia - 24 000 euron kuukausipalkalla.
Nummikosken muuten junaili jo ennestään kovapalkkaisen RAY-pomon paikalle toinen pienituloisille palkkamalttia saarnannut ministeri, nykyään EU-komissiossa 29 000 euron kuukausipalkkaa nauttiva Jyrki Katainen (kok).
Se palkoista, kunhan vain lietson kaunaa ja kateutta, mikä on meidän iltapäivälehtitoimittajien päätehtävä. Mutta pysytään vielä hetki rahojen äärellä.
Jokereiden toiseksi suurimpia omistajia ovat Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvat venäläiset oligarkkiliikemiehet, joiden yhtiö puolestaan omistaa Jokereiden kotihallin Hartwall Areenan, jossa Veikkauksella on VIP-aitio. Jokerit on raskaasti tappiollinen joukkue, mutta jättitappiot maksavat toistaiseksi samaiset oligarkkikaverit.
On mielenkiintoista, että suomalaisen kansanedustajan liiketoimien taloudellinen menestys riippuu Venäjän presidentin lähipiiristä. Sekä Suomen valtion sataprosenttisesti omistamasta Veikkauksesta.
***
Vaan osataan sitä muuallakin.
Keskusrikospoliisi on juuri käynnistänyt esitutkinnan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisestä, sillä Nissisen johtama syyttäjälaitos on ostanut kymmenillä tuhansilla euroilla koulutuspalveluita Nissisen veljen johtamalta yritykseltä.
Valtakunnansyyttäjä on siis Suomen ylin syyttäjä ja oikeusnäkemyksen merkittävimpiä linjaajia.
Ja sitten mietitään lopuksi pari sekuntia miksi Suomen merkittävimpien oikeusoppineiden ja ylimpien poliitikkojen mielestä Suomessa ei ole korruptiota ja moraalisesti kyseenalaisia hyvä veli -verkostoja?
TOMMI PARKKONEN