kouvotsvoni
Banjottu
Ennemmin olisin odottanut kiinnostusta Kankea kohtaan.. No enpä minä tämmöisistä tiedä mitään.
Kunnan seuraneidit
Kolumni 28.01.2010
"Ei kunnan tehtävä voi olla palkata ihmisille seuraneitejä" toteaa Helsingin kaupungin sosiaalitoimenjohtaja Paula Kokkonen (HS 24.1.). Tällä hän viittaa siihen, että ihmiset eivät voi sälyttää vanhojen sukulaistensa yksinäisyyttä kunnan toimijoiden hoidettavaksi.
Kyllä. Kokkonen on aivan oikeassa. Lähimmäisestä välittämistä ei oikein voi ulkoistaa kunnan työntekijälle. Mutta.
Uutiset kunnan kotipalvelun piirissä olevista vanhuksista kertovat useimmiten siitä, että sosiaalitoimessa on sisäistetty erinomaisesti se, että mitään seuraneitejä ei tässä kyllä olla.
Olen itse katsonut läheltä erästä tällaista tapausta, ja suurin osa sosiaalitoimen työntekijöistä on valitettavasti ollut täysin inhimilliseen kontaktiin soveltumattomia ihmisiä.
Sosiaalitoimen tehtävänä on toki ensisijaisesti katsoa, että vanhus saa lääkkeensä ja että tämä syö jotain, mutta voi senkin tehdä ystävällisesti, kiireettömästi ja kohteliaasti. Ikään kuin vanhuskin olisi ihminen.
Onhan Helsingin sosiaalitoimen strategiapapereissa tavoitteena "varmistaa vanhuksille turvallinen ja arvokas elämä". Sosiaaliviraston toiminnan avainsanoja ovat heidän itsensä mukaan "asiakaslähtöisyys, kumppanuus ja vaikuttavuus!".
Pitäisikö nyt siellä virastossa kirjoittaa vähän vähemmän niitä papereita ja miettiä, mitä se asiakaslähtöisyys ja arvokkuus oikein ovat? Seuraneitejä? Ei kai sosiaalitoimen kotikäyntien ainoa tarkoitus ole olla käydä tarkistamassa, onko vanhus elossa vai kuollut?
Helsingin kaupungissa tehdään Kokkosen johdolla vanhuspalveluremonttia, ja jos se johtaa tämänkaltaisiin yksinkertaistuksiin, mitä Kokkonen esittää, sen tulokset voivat olla ennalta arvaamattomat.
Tällä hetkellä Helsingin sosiaalitoimen palveluihin kuuluu esimerkiksi palvelukeskuksia, asumispalvelua, päivätoimintaa, virkistys- ja harrastustoimintaa, senioripysäkkiryhmiä ja kuljetuspalvelua.
Suurimmassa osassa näistä palvelumuodoista edellytetään, että vanhus kuljetetaan tai kuljettuu itse jonnekin keskukseen, jossa voi sitten sisäsiististi ja kauniisti olla sosiaalinen. Laitoksessa.
Sosiaalitoimessa sekä kunnan että valtion tasolla on puhuttu pitkään ennalta ehkäisevästä työstä. Hyvinvoinnin edistämisestä sen sijaan, että keskityttäisiin pelkkiin sairauksiin.
Paula Kokkonen toteaa myös, että jatkossa vanhusten iin sanottuja hyvinvoivia kotivuosia on kenties enemmän ja sairaalassa vietettyjä vuosia vähemmän.
Vanhusten yksinäisyys aiheuttaa useiden tutkimusten mukaan muun muassa. muistihäiriöitä ja laitoshoidon tarvetta. Lisäksi yksinäisyys aiheuttaa usein masennusta ja turvattomuutta ja viime kädessä myös kuoleman toiveita.
Keskimäärin joka toinen päivä joku vanhus Suomessa tekee itsemurhan. Eikö "seuraneitiys" siis juuri ole sitä ennalta ehkäisevää toimintaa?
Paula Kokkonen pitää meitä kiittämättöminä kuntalaisina. Hän ehdottaakin, että potilaalle lähetetyssä laskussa olisi laskelma siitä, kuinka paljon hoitaminen on todellisuudessa maksanut.
Valitettavasti emme taida tulla siitä kiitollisiksi, ovathan Kokkosen käyttämät rahat kuitenkin omiamme, verovaroja, eivätkä sosiaalitoimen omaisuutta tai Kokkosen lompakosta.
Ennalta ehkäisevä "seuraneititoiminta" voisi myös säästää kalliissa laitoshoidossa huomattavia summia. Mutta se laskelma paljastuu vasta vuosien kuluttua. Kun Kokkonen on jo eläkkeellä.
Ihan samaa mieltä, asennekysymyshän usein on nopeastikin hoidettu palvelutilanne, ei mekaaninen tai töykeä palvelun suorittaminen ole yhtään nopeampaa kuin ystävällisesti hoidettu. Jos ajatellaan sosiaalitoimen palveluista päivätoimintaa, virkistys- ja harrastustoimintaa, senioripysäkkiryhmiä ja kuljetuspalvelua, niin jokainen noistahan on asiakaspalvelutoimintaa joihin kuuluu sosiaalinen vuorovaikutus.Kirsi Pihalta oivaa asiaa Kokkosen taannoiseen toteamukseen.
IL
Telia-Soneralla korostetaan, että vain kustannukset peitetään ja voittoa ei tavoitella...Operaattori kuorii lahjoitussoitosta jopa viidenneksen itselleen
Miten hemmetissä operaattori voi ottaa 5 sekunnin puhelusta/yhdestä tekstiviestistä 2 euroa? On hyvät diilit:thumbfh:
@IltasanomatVanki ahkeroi sellissään: Reikä seinään ja kakkaa naapuriin.
Vanki kaiversi sellinsä paksuun tiiliseinään reiän ja valutti sen kautta ulostettaan viereiseen selliin Riihimäen vankilassa.
Kyse oli kiusanteosta.
Vanki oli jotenkin onnistunut kaivertamaan reiän 30 sentin paksuiseen tiiliseinään, jonka sisällä on teräsverkko. Työvälineiksi epäillään kynää ja kynsisaksia.
Kun asia selvisi vartijoille, vanki laitettiin eristykseen kameroilla valvottuun selliin. Syy oli sellin vaurioittaminen.
- Ja eihän sekään mukava asia ole, että valuttaa ulostettaan toisen selliin, toteaa Riihimäen vankilan johtaja Pasi Oksa.
Tapaus tuli ilmi, kun kakkakiusaaja teki myöhemmin valituksen omasta kohtelustaan eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kamerasellissä pidettiin vangin mukaan valot päällä vuorokauden ympäri, eikä vanki saanut selliinsä vuodevaatteita eikä lehtiä.
Valitus tuotti tulosta. Oikeusasiamies Petri Jääskeläisen mukaan kyseisen vangin sellistä olisi pitänyt sammuttaa valot öisin.
Oksan mukaan valvonta turvaa paitsi muita vankeja ja vartijoita, pääasiassa vankia itseään, jotta hän ei pääse tekemään itselleen mitään. Hän myöntää, että vankilan toiminnassa oli parantamisen varaa.
- Lähinnä kyse on siitä, että perustelimme päätökset huonosti, Oksa sanoo Ilta-Sanomille.
Hänen mukaansa valot on sellissä himmennetty aiemminkin, jos vanki on niin halunnut. Huomautusta koskevassa tapauksessa vanki ei ollut himmentämistä erikseen pyytänyt.
Vuodevaatteiden ja lehtien puuttumista perusteltiin sillä, että niillä voisi peittää valvontakameran linssin tai sytyttää tulipalon.
Peiton sijasta kamerasellin vangeille on Oksan mukaan annettu lämpimät vaatteet.
Oikeusasiamiehen päätöksen jälkeen vankilan sääntöjä on muutettu. Vangit saavat nyt kameraselliinkin vuodevaatteet ja halutessaan lehtiä.
- Ja perustelemme päätökset paremmin, Oksa sanoo.
Juttuja riittää!Syyttäjä hakee Karalahdelta korvauksia
julkaistu tänään klo 09:11, päivitetty tänään klo 11:55
Syyttäjä hakee Karalahdelta 10 000 euroa menetettäväksi valtiolle. (Arkistokuva)
Kuva: YLE
Korkein oikeus on antanut ratkaisunsa suuren huumejutun valituslupien osalta. Jääkiekkoilija Jere Karalahden ehdollinen vankeustuomio pysyy voimassa, mutta syyttäjälle myönnettiin valituslupa Karalahteen kohdistetun menettämisseuraamusvaatimuksen osalta. Karalahden valituslupa jutussa hylättiin.
Syyttäjä Erkki Huhtala ei niellyt hovioikeuden päätöstä, jolla Karalahti vapautettiin velvollisuudestaan korvata huumekauppoihin käytetyt 10 000 euroa valtiolle. Helsingin hovioikeus katsoi, että rahat menivät huumeisiin, jotka poliisi sai suurimmalta osalta takavarikoitua.
Karalahti ei kuitenkaan enää voi saada kovempaa rangaistusta, sillä syyttäjältä evättiin valituslupa Karalahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen tuomioon. KKO piti voimassa Karalahdelle hovioikeudessa vahvistetun ehdollisen tuomion. Syyttäjä oli vaatinut kiekkoilijalle kuuden vuoden vankeustuomiota.
YLE Urheilu
Kokkonen on joskus vähän suorapuheinen. Hän nimitti tapaus Shimanskin yhteydessä terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ylijohtajana ollessaan poliisiorganisaatiota väkivaltakoneistoksi, josta poliisi pahoitti kovasti mielensä. Nopeasti Paula pyysikin sanavalintaansa anteeksi ja kertoi arvostavansa suuresti poliisia.Kirsi Pihalta oivaa asiaa Kokkosen taannoiseen toteamukseen.
IL
:jaska:Vammaisen kiduttajille ankarat tuomiot
28.01.2010 11:16
Joukko nuoria miehiä on tuomittu vuosiksi vankilaan kehitysvammaisen nuoren miehen raa'asta pahoinpitelystä.
Helsingin hovioikeus langetti toiselle päätekijöistä yli kahdeksan ja toiselle yli seitsemän vuotta vankeutta.
Tuomitut pahoinpitelivät kehitysvammaista tuttavaansa erittäin julmalla tavalla useita kertoja toissa vuoden alussa. Uhria potkittiin ja lyötiin päähän muun muassa metallitangolla, kattilalla ja paistinpannulla. Syyttäjän mukaan miesten motiivina teoille oli huvittelu.
Pisimmät tuomiot tulivat muun muassa murhan yrityksestä, useista törkeistä pahoinpitelyistä, törkeästä vapaudenriistosta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Lisäksi tuomittujen on maksettava parikymppiselle uhrilleen yli 20000 euron korvaukset.
Teoista on tuomittu käräjäoikeudessa tai hovioikeudessa kaikkiaan kuusi miestä. Kahden vankeustuomio on ehdollinen.
STT
Ilmoititko tyytymättömyyden tuomioon?:jaska:
En vaan siihen, että tuommosia älyttömiä ihmisiä löytyy.Ilmoititko tyytymättömyyden tuomioon?
Löytyy niitä älyttömämpiäkin.En vaan siihen, että tuommosia älyttömiä ihmisiä löytyy.
Tissit paljaana kuvia, niin voisi vertailla enämpi.Käykää katsomassa Hustlerin sivuilta kuvia joissa esiintyy "Anneli Jätteenmäki"vuodelta 73.Väittivät Radio Rockilla,että huhu on kiertänyt jo kauan eduskunnassa ja on outoa,että ei löydy Annelista mitään nuoruuskuvia mihin verrata,mutta yhdennäköisyys on huomattava.
Piti heti tsekata kotio päästyäni, kun koko aamun Rockilla tuosta hehkuttivat. Emmätiedä, kolmannessa kuvassa nyt on vähän yhtäläisyyttä, mutta ihan tältä istumalta en silti Jäätteenmäeksi lähtisi julistamaan.Käykää katsomassa Hustlerin sivuilta kuvia joissa esiintyy "Anneli Jätteenmäki"vuodelta 73.Väittivät Radio Rockilla,että huhu on kiertänyt jo kauan eduskunnassa ja on outoa,että ei löydy Annelista mitään nuoruuskuvia mihin verrata,mutta yhdennäköisyys on huomattava.
Onhan siinä se mahdollisuus, että vammainen oli erittäin kusipäinen tyyppi.En vaan siihen, että tuommosia älyttömiä ihmisiä löytyy.
Sinäkin, Ruotsi? :frown:Uusi sopimus kasvattaa Ruotsin kokoa - Suomen kustannuksella
28.01.2010 19:22
Ruotsin hallitus siunasi Suomen ja Ruotsin uuden rajajokisopimuksen torstaina. Se kasvattaa hitusen Ruotsin aluetta.
- Ruotsin puolelta luovutetaan noin 35 hehtaaria Suomelle, mutta saamme hieman enemmän takaisin, Ruotsin ulkoministeriön edustaja Karin Kristiansson sanoi.
Suomen odotetaan hyväksyvän sopimuksen lähiaikoina. Hallitus antoi siitä esityksen joulukuussa.
Neuvotteluita hiersivät vuosikausia erimielisyydet kalastuksesta. Tornionjoella aletaan kalastaa yhteisillä pelisäännöillä ensi kesänä.
STT-TT