Islannissa eletään nyt aivan eri todellisuudessa kuin pari vuotta sitten. Silloin oli pulaa työvoimasta. Islantiin muutti paljon ulkomaalaisia, ja heidän määränsä kasvoi kohisten hyvin lyhyessä ajassa. Vuonna 2006 Islannin väestöstä 4,6 prosenttia oli ulkomaalaisia ja luku oli kasvanut nopeasti. Vuonna 2008 ulkomaalaisten osuus oli jo 7,4 prosenttia.
Silloin oltiin sitä mieltä, että ulkomaalaisia tarvitaan työmarkkinoille vastaamaan talouden kasvuun. Työttömyys oli niin alhaista, että sitä oli hankala mitata. Ulkomaalaiset eivät tulleet vain Eta-maista, joiden kansalaisilla on automaattisesti oikeus työskennellä Islannissa, vaan joukossa oli myös suuri määrä aasialaisia.
Syyskuussa 2010 työttömiä oli 7,5 prosenttia. Työttömyyteen kuuluu kausivaihtelua, ja ennusteiden mukaan luku nousee talvella 9 prosenttiin. Luku on korkea, sillä Islannissa työttömyysluvut ovat lähes aina olleet hyvin alhaiset ja työvoimalle on aina riittänyt kysyntää. On kuitenkin syytä huomioida, että tällä hetkellä työttömiä on vähemmän kuin mitä ennusteet lupasivat parin ensimmäisen romahduksen jälkeisen kuukauden perusteella.
Bruttokansantuote on pienentynyt merkittävästi, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin aluksi ennustettiin. Työttömyys ei ole noussut pelättyihin kaksinumeroisiin lukuihin.
Tarkasteltaessa Islannin menetettyjen työpaikkojen määrää vuoden 2008 jälkeen voidaan todeta, että niiden osuus muodostaa noin 12 prosenttia työpaikoista. Maahan työskentelemään tulleet ulkomaalaiset lähtevät yksi toisensa jälkeen. Osaa Etan ulkopuolelta tulleista yritetään hätistää tiukentamalla toimeentulovaatimuksia.
Maahanmuuttoviraston ja työvoimaviranomaisten linja on erittäin ankara ulkomaalaisia kansalaisia kohtaan. Etan ulkopuolelta tulleiden on lähes mahdotonta saada töitä Islannista. Heidät lähetetään kotiin, jos heidän olosuhteensa muuttuvat esimerkiksi avioeron tai työpaikan menetyksen takia. Hallitusta, joka on teoriassa Islannin historian vasemmistolaisin, arvostellaan tiukan ulkomaalaispolitiikan harjoittamisesta.
Myös tehtyjen työtuntien määrä on laskenut huomattavasti. Islantilaiset ovat aina tehneet pidempää päivää kuin pohjoismaiset naapurinsa – heidän on ollut pakko saadakseen rahat riittämään. Monilla sekä julkisen että yksityisen sektorin työpaikoilla kriisiin on vastattu poistamalla ylityöt ja vähentämällä työtuntien määrää.
Valtiolla on kuitenkin ollut kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan työpaikoista yritetään pitää kiinni leikkauksista huolimatta. Näin ollen entistä pienempi työmäärä jakautuu suurelle joukolle. Tällä tavoin on ollut mahdollista säilyttää suuri määrä työpaikkoja, mutta toisaalta ihmisten tulot pienenevät juuri silloin kun he niitä eniten tarvitsisivat.
Itsenäisten elinkeinonharjoittajien, pienyrittäjien ja käsityöläisten keskuudessa työttömyys on suurta ja koska heidän työttömyysturvansa on rajallista, he eivät kaikki näy myöskään työttömyystilastoissa. Monet ovat myös päättäneet aloittaa opiskelut välttääkseen työttömyyden.
Islantilaiset ovat myös alkaneet muuttaa pois maasta. Voimakkain virta vie Norjaan. Rapakon takana on yksi maailman rikkaista maista, jossa työttömyys on alhaista.
Maasta on alkanut lähteä myös sairaanhoitajia, käsityöläisiä sekä teknisen ja tietoteknisen koulutuksen saaneita – ja jopa kouluttamattomia työntekijöitä. On myös havaittavissa, että ulkomailla opiskelevat islantilaiset eivät enää palaa kotimaahan. Islannin voi olla vaikea kestää tämänkaltaista aivovuotoa. Hälyttävää on se, että suurin osa maastamuuttajista on nuoria. Työttömyys koettelee kovimmin 20–30-vuotiaita.
Työttömyyttä on ollut hieman myös vuoden 1990 tienoilla sekä IT-kuplan puhkeamisen vuonna 2000 aiheuttaneen taantuman jälkeen. Luvut eivät kuitenkaan koskaan ole olleet korkeita naapurimaihin verrattuna. Islanti on ollut inflaation maa – maan vaihtuvat hallitukset ovat valinneet inflaation työttömyyden sijaan.