Lööpit, uutiset & täyhkää keväällä 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
100000 virkamiestä pihalle 300000 matalapalkkaista duunaria tilalle, niin saisi työttömyyslukuja vähän kauniimmaksi. Eipä sillä kulut pienenis, mutta on mielestäni järjenvastaista että tuemme ammattitaidottoman työvoiman lisääntymistä.

Saataisiin tuo heikompi aines sinne sossun luukulle :)
 
Jälki on ollut huonoa, mutta kun muistellaan miten hallitus syntyi ja mitkä olivat vaihtoehdot...ei varmaan tulostakaan voi ihmetellä. Sitä voi, että tämä on jatkunut näinkin kauan.
Ei ole ihan mahdotonta, että tulisi ennenaikaiset eduskuntavaalit. Katsellaan.

Ihan oikeesti? Katainen halusi pääministeriksi hinnalla millä hyvänsä, eikä tulosta voi ihmetellä. Jos ei ymmärretä, osata, kyetä tai uskalleta tehdä päätöksiä, niin minkä takia siellä ollaan mukamas päättämässä?

Ennenaiaisia vaaleja ei halua yksikään puolue, nykyinen oppositio hyötyy hallituksen takemistä leikkauksista. Nykyinen hallitus taas toivoo talouden käänteen tulevan ja pelastavan.
 
Ei varmaan haluaisi, mutta niinhän saattaa käydä (pahimmassa tapauksessa Jutta häviää ja SDP lähtee hallituksesta vasemmistotovereiden ja kenties vihreiden perään). Sen jälkeen onkin suuri mahdollisuus (numerot niin), että yksikin välikysymys (jota torvelot ystävämme esim. Persut tai kommarit toki tekisivät vaikkei olisikaan ns. suomen etu) voi hajoittaa hallituksen.
 
Toki välikysymysen voi tehdä, mutta on helvetin helppoa taktikoida niin, ettei se mene läpi.
 
Ei varmaan haluaisi, mutta niinhän saattaa käydä (pahimmassa tapauksessa Jutta häviää ja SDP lähtee hallituksesta vasemmistotovereiden ja kenties vihreiden perään). Sen jälkeen onkin suuri mahdollisuus (numerot niin), että yksikin välikysymys (jota torvelot ystävämme esim. Persut tai kommarit toki tekisivät vaikkei olisikaan ns. suomen etu) voi hajoittaa hallituksen.

Olikohan se jonkun lehden pääkirjoituksen jonka hiljattain luin jossa toivottiinkin Suomeen vähemmistöhallitusta. Ovat kuulemma olleet aina tehokkaita päätöksenteossa, kun isoihin päätöksiin on aina tarvittu oppositionkin tuki (niin kuin nyt tossa sote-hommassa) ja on keskitytty enemmän asioihin kuin ääntenkalasteluun. Ruotsissa ja Norjassakin tainnu jo pitkään olla vähemmistöhallitukset.

Ja Suomen hallitushan hajoaa kesällä. Luultavasti tosin kaikki muut ministerit jatkaa paitsi Katainen, mut uusi hallitus muodostetaan silti. Vois kai niitä puolueitakin teoriassa siinä samalla vaihtaa?
 
Viimeksi muokattu:

Minä olen aika varma, että kesällä lähtee hallituksesta muitakin kuin Katainen, koska ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että SDP:n puheenjohtaja vaihtuu kesällä ja se tarkoittaa sitä, että silloin vaihtuu myös valtiovarainministeri, koska valtiovarainministerin salkku kuuluu SDP:n puheenjohtajalle.
 
Ruotsissa ja Norjassakin tainnu jo pitkään olla vähemmistöhallitukset.

Poliittinen päätöksenteko tosin toimii muissa Pohjoismaissa vähän eri tavalla, joka mahdollistaa pitkäikäisten vähemmistöhallitusten synnyn ja olemassaolon.
Ja Suomen hallitushan hajoaa kesällä. Luultavasti tosin kaikki muut ministerit jatkaa paitsi Katainen, mut uusi hallitus muodostetaan silti. Vois kai niitä puolueitakin teoriassa siinä samalla vaihtaa?
Tämähän on yllättävän todennäköinen skenaario, mikäli myös demarit vaihtavat johtoporrastaan.
 
Ja Suomen hallitushan hajoaa kesällä. Luultavasti tosin kaikki muut ministerit jatkaa paitsi Katainen, mut uusi hallitus muodostetaan silti. Vois kai niitä puolueitakin teoriassa siinä samalla vaihtaa?

Tämä olisi paska juttu, nyt kun olisi töitä tehtävänä eikä aikaa vaihdella ukkoja eri hommissa.
 
Niitä olisi ollut tehtävänä finanssikriisin alusta asti, varsin määrätietoisesti ne on jätetty tekemättä. Mikä sut saa uskomaan, että niitä nyt alettais tekemään?
 
Jos ne on nää viimeiset vuodet tehnyt valmisteluja tähän päivään, jotta nyt voisi sitä duunia alkaa tekemään. ;) Kova luotto on joillain tohon saamattomaan porukkaan vielä jäljellä.
 
Niitä olisi ollut tehtävänä finanssikriisin alusta asti, varsin määrätietoisesti ne on jätetty tekemättä. Mikä sut saa uskomaan, että niitä nyt alettais tekemään?
No mitä konkreettista pitäisi nyt tehdä? Olen vähän huono tuossa sisäpolitiikassa (vähemmän kiinnostava osa-alue ollut mulle), niin opastappa toista vanhaa sokeaa hieman...kuuntelen mielelläni :ahem:
 
Se että yksityinen velka on sosialisoitu valtiolle ja samalla leikattu ostovoimaa, niin ainakin mun mielestä ollaan ammuttu polveen vuodesta 2008 alkaen.

Kätäinen on ollut EK:n käsikassarana. Yksityisihmisten veronkorotukset on tehty yritysten hyvinvoinnin ja työllistämisen nimiin. Vaan eipä ole teollisuus mitenkään ahkerasti työllistänyt, vaikka miljardeja helpotettu heidän verojaan.

Paras esimerkkin oli se firmojen Kela-korvausten siirto yrityksiltä yksityisille.
 
OK! Millä kokoonpanolla nämä asiat olisivat hoituneet paremmin? Sitä tässä kanssa tietona kaipailisin...
Jälkikäteenhän on aina hyvä sanoa mikä meni vikaan ja mitä olisi pitänyt tehdä.
 
Ilman Kokoomusta viime hallituksissa. Näyttää yritysten etu menevän yhteisön edun edelle. Kunhan rikkaat rikastuu.

No itsehän ihmiset ovat valinneet edustajansa jotka ajaa noita asioita, eikä yhteisön hyvinvointia.
 
Samaa politiikkaa on jenkeissä harrastettu viimeiset kymmenen vuotta. Selitys aina sama "jos yrityksille antaa verohelpotuksia, niin he sijoittavat rahat ja luovat työpaikkoja". Mitä on tapahtunut? Johtajien bonukset senkuin nousee ja tehtaita siirretään ulkomaille. Mut hei voi se kai onnistua jos tarpeeksi monta kertaa yritetään samaa.
 
Ilman Kokoomusta viime hallituksissa. Näyttää yritysten etu menevän yhteisön edun edelle. Kunhan rikkaat rikastuu.

No itsehän ihmiset ovat valinneet edustajansa jotka ajaa noita asioita, eikä yhteisön hyvinvointia.

Ok, eli ratkaisu olisi siirtää Kokoomus ja viidennes kansasta sivuun päivänpolitiikasta.
 
Viidennes kansasta ei ole päivänpolitiikassa. Ovat vain äänestäneet puoluetta joka ajaa yritysten etua. Ja saahan niin tehdä, kuten ovat aina tehneet. Mutta äänestäjien on turha valittaa, jos heidän kokonaisveroasteensa nousee, kun yritysten laskee.
 
Mä en pysty käsittämään miten nykyistä hallitusta voidaan arvostella oikeistolaisesta politiikasta, vasemmistolaistahan se on ollut.
 
Ylös