Lööpit, uutiset & täyhkää keväällä 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No mitenkäs suuri merkitys sillä määrällä on...eli tuhottiinko kaasuttamalla 5-7 miljonaa vai 11-18 miljoonaa juutalaista?
Olisi sillä ainakin sen verran merkitystä, että juutalaisia ei enää olisi jäljellä tuolla isommalla luvulla.

Melkeinpä kaikkialla vainottiin juutalaisia ennen toista maailmansotaa, joten mielipide-ilmapiiri oli täysin erilainen tuohon aikaan. Nykyihmisen ei juuri pysty samaistumaan tuon ajan henkeen, joten nykyjeesustelijat voisivat välillä pitää ihan hyvin päänsä kiinni.

Amerikkalaisetkin itse sortivat neekereitä tuohon aikaan joten ainakin nämä tekopyhyyden ruumiillistumat voisivat painua mökkeihinsä meuhkaamasta.
 
Tietysti siinä on vissi ero että esim. Joutuuko istumaan dösän peräosassa vaiko kaasukammiossa.
 
Venäjän presidentti on sinkku - vaimon nimi katosi Kremlin sivuilta

Vladimir Putin on eronnut vaimostaan, vahvistaa Kreml

Asiasta kertovat venäläismediat. Presidentin tiedottaja Dmitry Peskov on vahvistanut Ljudmila Putinan nimen pyyhkimisen Putinin henkilötiedoista uutistoimisto Itar-Tassille.

- Tämä tarkoittaa sitä, että avioero on astunut voimaan, Peskov sanoo.

Eroaikeista tiedotettiin viime vuoden kesäkuussa.

Ex-vaimosta ei enää ole mitään mainintaa presidentin virallisessa biografiassa. Hänellä kuitenkin kerrotaan olevan kaksi tytärtä.

Putin itse on sanonut eron olleen yhteinen päätös ja johtuneen siitä, ettei pari näe toisiaan "käytännössä koskaan".

Vuosien varrella Venäjän presidentti on yhdistetty lukuisiin nuoriin naisiin. 61-vuotiaan Putinin edustajat ovat aina tyrmänneet suhdeväitteet ja vaientaneet niistä kertoneita tiedotusvälineitä.

Putinien avioliitto kesti 30 vuotta. Parilla on kaksi lasta: 28-vuotias Maria ja 27-vuotias Jekaterina.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014040218176812_ul.shtml

Ilmankos onkin sotajalalla kun on lusikat menneet jakoon.
 
Olisi sillä ainakin sen verran merkitystä, että juutalaisia ei enää olisi jäljellä tuolla isommalla luvulla.

Melkeinpä kaikkialla vainottiin juutalaisia ennen toista maailmansotaa, joten mielipide-ilmapiiri oli täysin erilainen tuohon aikaan. Nykyihmisen ei juuri pysty samaistumaan tuon ajan henkeen, joten nykyjeesustelijat voisivat välillä pitää ihan hyvin päänsä kiinni.

Amerikkalaisetkin itse sortivat neekereitä tuohon aikaan joten ainakin nämä tekopyhyyden ruumiillistumat voisivat painua mökkeihinsä meuhkaamasta.

Jospa maailma oli rikki tuolloin, ja siksi muistetaan historiaa ettei uudestaan vajota pahuuteen ja pimeyteen.
 
Jospa maailma oli rikki tuolloin, ja siksi muistetaan historiaa ettei uudestaan vajota pahuuteen ja pimeyteen.
On edelleenkin rikki ja tulee aina olemaankin kunnes ahneus katoaa ja vääryydet korjataan.

Eli tilanne ei tule muuttumaan. Ikinä.
 
Kukaan ei ole ikinä perustellut mulle tyhjentävästi että mitä pahaa hattu päässä syömisessä muka nyt sitten on.

Jos syö hattu päässä voi yhtäkkiä huomata syövänsä omaa hattuaan joka on onnistunut tippumaan lautaselle.
 
Katainen kehuu Kreikan hallitusta: "Ihailtavia saavutuksia"

Amnestyltä rajut moitteet Kreikan poliisille – pahoinpitelyitä, rasismia ja äärioikeiston suojelua

Kreikan poliisi ei suojele yhteiskunnan heikoimpia, vaan poliisia käytetään haavoittavassa asemassa olevien ihmisten vainoamiseen ja syrjintään, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International raportissaan. Erityisen huolestuttavaa järjestön mielestä on poliisin rasismi, väkivalta ja toimintatapa, jossa ihmisoikeusrikoksia ei tutkita.
http://yle.fi/uutiset/amnestylta_ra...ta_rasismia_ja_aarioikeiston_suojelua/7170121
 
Toivottavasti eivät erota EU:sta tai laita muuten rajoja kiinni suomalaisten rikollisten takia.

Keskisuomalainen: Yhä useampi rikoksesta epäilty luovutetaan Suomeen

Suomeen luovutetaan yhä enemmän henkilöitä, jotka pakoilevat ulkomailla rikossyytettä tai jo langetettua tuomiota, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Viime vuonna Suomeen luovutettiin eurooppalaisen pidätysmääräyksen avulla muista EU-maista 102 ihmistä, kun toissa vuonna määrä oli 90 ja sitä aiempana vuonna 82. Valtaosa etsityistä löytyi Ruotsista tai Virosta. Suomesta puolestaan luovutettiin muihin EU-maihin viime vuonna 48 henkilöä.

Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tavoitellaan käytännössä törkeämmistä rikoksista tai rikossarjoista epäiltyjä.

Vuosittain syyttäjät ja Rikosseuraamuslaitos pistävät vireille 130-150 eurooppalaista pidätysmääräystä. Pidätysmääräysten toimeenpanosta vastaa keskusrikospoliisi.
 
Minkähänlaista remppaa Minttu-kullalle tehdään?
 
On edelleenkin rikki ja tulee aina olemaankin kunnes ahneus katoaa ja vääryydet korjataan.

Eli tilanne ei tule muuttumaan. Ikinä.
200px-Karl_Marx.jpg
 
Mua vähä kiinnostas holokaustin uhrimäärät. Mitkä ne oikeammat lukemat ois Toxi/Sue ja mihin perustuen?
 
:)
Mitenkähän Kreikassa on säästetty poliisista? Tuntuu olevan aika vimpan päälle varusteet ja pamputtajia löytyy enämpi kuin Suomen sivukylillä.

Ei siitä paljoa aikaa kun Paatero vihjaili Suomen poliisimiehistön ja etenkin pomojen palkkojen laahaavan niin paljon yksityissektoria jäljessä (en tiiä mihin vertasi) että se alkaa olla jo riski. Että alkaisivat olla lahjustenottovalmiudessa.
 
Onneksi poliitikoilla palkka juoksee.
 
Ylös