Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itsehän waretan parasta aikaa eräästä rymyryhmästä kertovaa digitaalitallennetta. Se lienee pelastukseni, ettei kyseessä ole Robinin tasoinen taiteiljaporukka.
 
Mitähän ne tuolla oikeasti luulee saavuttavansa?

Ketkä ne?

Tuon vaatimuksen tekijä on yksinkertaisesti todennut, ettei se mitään menetä jos esittää moisen vaatimuksen.

Oikeus taas tulkitsee lakia ja tuossa on saattannut olla tilanne jossa oikeudella ei ole ollut mahdollista tulkita lakia muulla tavalla. Ei oikeus voi tehdä lainvastaisia päätöksiä.

Ja lopputuloksena on sitten tämä.

Se, että tuo esto on naurettavan helppo kieltää on kokonaan toinen juttu -ei asia sitä helpoutta taivastelemalla yhtään älykkäämmäksi muutu.
 
Mm. Musiikkituottajat - IFPI Finland:in edustajat.

Joo, kyllä mä tiedän ketkä ton vaatimuksen on esittänyt. Ajattelin vain, että tuolla sanalla "ne" viitataan koko ketjuun oikeus mukaan lukien. Siksi palastelin tuon postauksessani osiin ja valotin kaikkien motiiveja.
 
No sepä kiva, että valotit. Muuten olis tuota tiennytkään.

Mun pointtini oli kuitenkin se, että olis olemassa varmasti toimivampiakin keinoja. Itse uskon, että esimerkiks tuolla Robinin levyn jakajia narauttamalla oli suurempi hyötyvaikutus kuin tällä blokkaamisella.

Ei kummallakaan tavalla nettipiratismia pois saada, eikä "oikeat" piraatit mitään torrentteja käytä muutenkaan, vaikka kaikki sinne ennemmin tai myöhemmin valuukin, mutta olis toi pelotevaikutus tehokkaampi.
Teinien ja vähän vanhempienkin ajatusmaailmaa jos yhtään tunnen, niin tuollainen estäminen enemmänkin kannustaa yrittämään muita keinoja (itse asiassa tiedän tämän 107% varmuudella), mutta jos naapurin Jonne narahtaa Robinin levyn jakamisesta, niin se saattaa hieman hillitä naapuruston warettamista.

Henkilökohtaisena mielipiteenä kerrottakoon, että olen (varauksin) netin sensuroimista vastaan, enkä usko että sillä saavutetaan juuri mitään positiivista.
 
Ei minun pointtini ja mielipiteeni tuosta mitenkään eroa. Yritin vain sanoa, että tuskin nuo musiikintuottajatkaan uskovat tuon tehoavan. Mutta kuten sanoin ne vain laskevat, etteivät ne mitään menetä jos vaativat tuollaista.

Olen sinu kanssasi eri mieltä vain yhdestä asiasta. Eivät nuo kiellot lisää waretusta kuten kivenkovaa väität -josko eivät merkittävästi vähennäkään.
 
Nyt puhutaan arvoista!

Maanantai 11.6.2012 klo 21.38

Maamme opposition johdossa ovat nyt katolinen Timo Soini ja lestadiolaistaustainen Juha Sipilä.

LUE MYÖS

Uskonnollisuus on Juha Sipilälle herkkä asia

Arvokeskustelu. Sitä sanaa hokevat julkisuudessa poliitikot, jotka yrittävät luoda itselleen pohdiskelijan imagoa.

Nyt taitaa olla luvassa ainakin kristillistä arvopuhetta. Maamme opposition johdossa ovat katolinen Timo Soini ja lestadiolaistaustainen Juha Sipilä.

Uskonnollisten yhteisöjen koodit eivät tietenkään totaalisesti määrää herrojen toimintaa. Mutta ei tausta voi olla näkymättä keskustelussa vaikkapa tasa-arvoisesta avioliittolaista. Ja löytyy kristillisten arvojen puolustajia hallituksestakin.

On vain hyvä, jos arvokeskustelu eduskunnassa elää ja voi hyvin. Laadukas vuoropuhelu vaatii kuitenkin vastavoimia. Siksi olisi toivottavaa, että eduskunnassa perusteltuja näkemyksiä tarjoaisivat kristittyjen lisäksi samalla tarmolla myös muiden uskontojen edustajat ja uskonnottomat.

Joka tapauksessa uskonnon erottaminen politiikasta on näyttänyt jälleen mahdottomuutensa - myös melko maallistuneessa Suomessa.

PYRY TAKALA
pyry.takala@iltalehti.fi
Vaikeaa tuntuu olevan varsinkin toimittajalle, joka yrittää tehdä uskonnosta ongelmaa, vaikkei kyseessä oleva henkilö halua tehdä asiasta numeroa :o

Vaikea nähdä mainitusta syystä Keskustalle menestystä, eikä osakemiljonääryiskään herätä luottamusta. Tiedä sit jos vievät ääniä KD:ltä.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikea nähdä mainitusta syystä Keskustalle menestystä, eikä osakemiljonääryiskään herätä luottamusta.

Äläs nyt heti tyrmää. Onhan hemmolla kuitenkin rautainen poliittinen kokemus. Kaveri on ollut yli vuoden kansanedustajana :thumbup:
 
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa....-dnan-estettava-paasy-pirate-bay--sivustoille

Mitähän ne tuolla oikeasti luulee saavuttavansa? Pirate Baylle ilmaista mainosta?

.

Jep ja onhan piratebayllä pari ip osoitetta varalla , että siitä vaan hakemaan esto kaikkiin :

Ipv6 on piraattien pelastus: lähes loputtomat ip-osoitteet tekevät Pirate Bayn estämisestä mahdotonta

Pirate Bayllä käytössä 18 446 744 073 709 551 616 uutta ip-osoitetta

Pirate Bay on oletettavasti hankkinut internet-palveluntarjoajaltaan Ipv6/64-aliverkon, mikä vastaa 18 446 744 073 709 551 616 uutta ip-osoitetta. Extremetech-sivun mukaan on myös mahdollista, että Pirate Bay olisi saanut 32-lohkoisen aliverkon käyttöönsä, mikä vastaa vielä suurempaa osoitemäärää.
MikroPC
 
Miestenkoulua parhaimmillaan.:rolleyes:

ImageHandler.axd

Tortyrbilderna skakar Finland

Finlands försvar skakas av en sexskandal.
Tortyrbilder på finska värnpliktiga iförda koppel och gasmasker över könsdelarna har spridits på porrsajter världen över.
Det här är under inga omständigheter acceptabelt, säger stabschefen Kari-Pekka Rannikko.

Bilderna togs i januari i samband med att de värnpliktigas grundutbildning var avslutad i finska Sandhamn. Motiven är tydligt inspirerade av de uppmärksammade tortyrbilderna från Abu Ghraib-fängelset i Irak.
Spreds av misstag
Halvnakna värnpliktiga kryper omkring på kaserngolvet iförda koppel och med gasmaskerna som skydd för könsorganen. Enligt tidningen Hufvudstadsbladet har bilderna tagits på skämt och med avsikten att alla skulle klä sig så tokigt som möjligt. Att bilderna sedan lades ut på nätet och spreds på porrsajter världen över var ett misstag. Men misstaget har fått försvarsmakten att reagera starkt. Kari-Pekka Rannikko, stabschef för gardets jägarregemente, anser att bilderna har skämt ut hela försvaret. – Nu utreder huvudstaben huruvida de inblandade har betett sig olämpligt och om det skett ett tjänstebrott, säger han till tidningen.
Väntar på utredningen
Han uppger att man först efter det att utredningen är klar kommer att ta ställning om och hur de inblandade ska straffas. Enligt Hufvudstadsbladet säger Rannikko att saken blir allvarligare om det visar sig att ansvariga befäl varit initiativtagare och tvingat de värnpliktiga att ställa upp på bilderna.
Samaa touhua mun aikana oli.
 
Jotenkin epäilen, että Persujen äänestäjät eivät tämänkään jälkeen tajua.

On niistä osa jo tajunnu.

Halla-aho toimii nyt tyhmemmin kuin on, mikä kertoo miehen vääristyneestä mielestä ja vaarallisuudesta. Halla-ahon idioottiopetuslapset taas taputtavat karvattomia käsiään.

Linkki IL.

Halla-aho vähättelee Suomen korkeimman oikeusasteen päätöstä kutsumalla sitä muun muassa "muutaman ihmisen henkilökohtaiseksi tulkinnaksi" sekä "vääräksi ja epäoikeudenmukaiseksi".

- En muista, että näin korkeassa asemassa oleva lainsäädäntövallan tai toimeenpanovallan edustaja olisi koskaan arvostellut tällaisin sanankääntein korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua. Siinähän on suorastaan pilkallinen sävy, toteaa oikeustieteen professori Kaarlo Tuori.

Samoilla linjoilla on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen.

- Halla-ahon lausunto on hyvin problemaattinen valtiovallan kolmijako-opin näkökulmasta. Se, että lainsäätäjä arvostelee yksittäistä tuomiota - tässä tapauksessa jopa itse saamaansa tuomiota - on erittäin arveluttavaa.

KKO tuomitsi Halla-ahon vuonna 2008 julkaistusta blogikirjoituksesta 50 päiväsakkoon. Perjantaina julkaisemassaan tiedotteessa Halla-aho ilmoittaa, ettei aio erota muun muassa maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta.

Sekä Tuorin että Kekkosen mielestä Halla-ahon pitäisi tehdä oikea johtopäätös tilanteesta ja erota.
 
Halla-aho toimii nyt tyhmemmin kuin on, mikä kertoo miehen vääristyneestä mielestä ja vaarallisuudesta. Halla-ahon idioottiopetuslapset taas taputtavat karvattomia käsiään.

Linkki IL.
Luulisi, että tämä riittäisi syyksi siirtää kyseinen "realisti" takapenkin hommiin. Eihän tuo voi enää millään toimia hallintovaliokunnan pj:nä.

Edit: Knoukalle selvennystä "realisti" sanan käytöstä. :D http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1924207&postcount=1679
 
In Finland we have this thing called reilu meininki, mikä tarkoittaa että meillä ei erota, ei myönnetä, ei kaduta eikä kanneta vastuuta.

Suomi on maailman paras maa suomalaisille.
 
Vaikeaa tuntuu olevan varsinkin toimittajalle, joka yrittää tehdä uskonnosta ongelmaa, vaikkei kyseessä oleva henkilö halua tehdä asiasta numeroa :o

Vaikea nähdä mainitusta syystä Keskustalle menestystä, eikä osakemiljonääryiskään herätä luottamusta. Tiedä sit jos vievät ääniä KD:ltä.
Mitähän tämä kys. toimittaja oikein haluaa? Että mitään uskontoa tunnustavia ei saisi päästää eduskuntaan? Tai kenties politiikkaan lainkaan? Olisko se "uskonnon erottamista politiikasta"? Keskusta ja Perussuomalaiset kun eivät kuitenkaan tätä maata kaksin johda...

Kyllähän muakin ärsyttää tiettyjen puheenjohtajien "kristillinen" retoriikka (eikä Sipilä edes kuulu näihin), mutta mistähän tämä kirjoittaja on keksinyt ettei kukaan muu "tarjoa eduskunnassa perusteltuja näkemyksiä"?
 
Luulisi, että tämä riittäisi syyksi siirtää kyseinen "realisti" takapenkin hommiin. Eihän tuo voi enää millään toimia hallintovaliokunnan pj:nä.

Soini korostaa, että sanoi sanottavansa Halla-ahon asemasta jo viime perjantaina eli perussuomalaiset eivät asiaan enää kajoa.

- Kai ne, jotka eroa vaativat, sille asialle jotain tekevät, Soini sanoi.

IL

Soini taitaa toivoakin, että muut asialle jotain tekisivät. Itse hän ei voi edes nuhdella Halla-Ahoa, sillä hallis saattaisi ottaa perskärpäsensä mukaan ja poistua toimistolta.
 
Ylös