Fag Erholin lisäksi voisin mainita Albert Oilin, Jjusbanin, Captain Howdyn, Tsuhnan ja K yrjälän.
3 tuotetta oli.
Huono olla tietosanakirjoja kirjahyllyssä, kun ei ole kirjahyllyäkään. Ehkä rumin kaluste mikä on. Kirjahylly.
Ulkolämpömittari, valokuvat kehyksissä (kakarat) ja tallentava digiboxi löytyy.
Eipä huvittaisi lähteä amerikkalaisen raketin kyytiin.NASA hopes to turn over crew transportation to the U.S. companies before the end of 2017, breaking Russia’s monopoly.
Kohdassa 1.07
Toini, 97, ei ole päässyt kuukauteen suihkuun: ”Näinkö yhteiskunta meitä kohtelee?”
Mukana raketissa oli myös Espoon kristillisen koulun oppilastyö, jota yläkoululaiset ovat työstäneet koko viime talven.
Koulutyönä tehdyssä laboratoriossa oli tarkoitus kasvattaa sieniä kansainvälisellä ISS-avaruusasemalla.
Voin kertoa pierraisseeni hämmästyksestä, kun luin kyseisen otsikon.Taloussanomat http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2015/06/28/ay-liike-suomen-on-oltava-usan-puolella/20158129/
Ay-liike: Suomen on oltava USA:n puolella
Ok. Siis arvoista kyse.Kauppaneuvotteluista on tullut keskeinen osa geopolitiikkaa, jossa läntiset demokratiat, kuten EU ja USA, pyrkivät edistämään omia intressejään ja arvojaan samalla, kun muun muassa Kiina ja Venäjä pyrkivät omilla kauppasuhteillaan edistämään osin vastakkaisia arvoja ja intressejä", todetaan SAK:n verkkosivujen TTIP:tä käsittelevällä palstalla.
No niin. Oho. :thumbup:"EU:n ja Yhdysvaltojen lähentyminen vähentäisi riippuvuutta maista, jotka eivät jaa niiden yhteisiä arvoja kuten demokratiaa ja ihmisoikeuksia", muistiossa lukee.
Iltalehti kertoo, että sisäministeriö hoputtaa poliisia kiristämään sakotuskäytäntöään ylinopeuksien kohdalla.
Poliisihallituksen nykyisen ohjeen mukaan poliisi määrää sakon, mikäli tienkäyttäjä ajaa ylinopeutta vähintään 11 kilometriä tunnissa. Ministeriö haluaisi, että poliisi sakottaisi jatkossa, kun ylinopeutta on vähintään viisi kilometriä tunnissa.
Poliisi tekee mittaamistaan nopeuksista 3 km/t varmuusvähennyksen, mikä tarkoittaa sitä, että jatkossa sakon perusteeksi kirjattaisiin jo 2 km/t -ylitys. Uusi sakotuskäytäntö saattaa astua voimaan jo heinäkuussa, mikäli poliisihallitus ehtii muuttaamaan polisiin sisäistä sakotusohjetta.
IL:n mukaan sisäministeriö kirjoittaa parhaillaan myös uutta asetusta, joka tuplaisi sakkomäärät. Jatkossa keskituloinen pulittaisi peräti 600 euroa 20 km/t ylityksestä, kun vielä toistaiseksi samasta ylityksestä selviää 300 euron sakolla.
Näin pienestä napsahtaa sakot jo heinäkuussa? IL: Ministeriö hengittää poliisin niskaan, valtio tarvitsee rahaa
Ollaanpa tarkkana hei siellä kuulkaas.
Aivan järjetöntä touhua.
Kansainvälinen olympiakomitea KOK on myöntänyt olympialaisten Euroopan tv-lähetysoikeudet vuosille 2018–2024 Discovery Communicationsille. Kyseessä on tv-kanava Eurosportin emoyhtiö. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Yle näytä olympialaisia näiden vuosien aikana.
Poliisilaitoksen kyllä ihan turha itkeä ettei ole resursseja oikeisiin rikoksiin tms jos aletaan kyttämään tuollaisia parin kilsan ylityksiä jo. Pelletouhua.
Voin kertoa pierraisseeni hämmästyksestä, kun luin kyseisen otsikon.
Vielä enemmän hämmästyin, kun katsoin mitä asia koskee.
Ok. Siis arvoista kyse.![]()
No niin. Oho. :thumbup:
Siis tästähän täälläkin on ollut runsaasti puhe. Suomi on osa länttä. Suomi ei jaa samoja arvoja, kuin Venäjä.
Mahtoi olla luja isku vassareille? (liekö tarkoituksellinen näpäytys ay-liikkeeltä SDP:lle - ei niinkään vasemmistoliitolle!)
No nyt olisi korkea aika lopettaa verorohmu.
Nyt odotan mielenkiinnolla Forumin stallareiden kommentteja
Päinvastoin, "säästyneillä" rahoilla mennään Norjaa ristiin rastiin tanskalaisen maajussin kanssa niin maan perkeleesti.