Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2016

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Taannoista uutista liipaten: Tuomioja ehdotti vasemmistolle yhteistä vaaliohjelmaa. Sen mahdottomuus näkyi tänään heti konkreettisesti, kun Rinne ja Andersson kommentoivat puolustusyhteistyötä Aamulehden(kin) uutisessa. Niin ollaan eri linjalla että turha puhuakaan yhteisistä vaaliohjelmista, kun jo perusasioissa (maan turvallisuus ja sen takaaminen) ollaan täysin eriävää mieltä.

Onneksi demarit näissä (pv:n) asioissa on ollut liki aina jalat maassa, kun puhutaan ison mittakaavan asioista. Luin suorastaan ihmeissäni Rinteen kommentteja ja huokaisin helpotuksesta.
 
Mua on aina hämmästyttänyt se, kuinka väärin Tuomioja nähdään. Kyseessä on kuitenkin länsi- ja markkinatalousuuntautunut poliitikko. Sitä on ollut ainakin 90-luvun alusta asti. Ulkoministerikausillaan tiivisti yhteistyötä länteen ja Natoon. Lisäksi ollut mukana talouden vapauttamisessa mun näkemuksen mukaan liiankin paljon. 90-luvulla mukisematta puolsi kaupan vapauttamista. Sittemmin tullu jarrua mukaan, mikä taas osoittaa, ettei ole järkikään päästä paennut. Ulkopoliittisissa kannanotoissaan harvinaisen tasapuolinen ja erittäin johdonmukainen.
 
Demareista sen verran että suht paljon arvostamani herra nimeltään Lasse Lehtinen on oikeistodemari, Tannerin henkinen perillinen. On siellä hyviäkin tyyppejä siis nytkyllä.
 
Demareista sen verran että suht paljon arvostamani herra nimeltään Lasse Lehtinen on oikeistodemari, Tannerin henkinen perillinen. On siellä hyviäkin tyyppejä siis nytkyllä.

Otit esiin demareista ällöimmän. Antaa lausuntoja sen mukaan, kuka maksaa eniten. Huorahtava siis. Oli niin hölmö että joutui julkisestikin kyselemään kansalta kaiken maailman asioita kun ei itse tiedä mistään mitään.
 
Taisi kuulua ihan toimenkuvaan.
 
Taisi kuulua ihan toimenkuvaan.

Mainittakoot taas kerran, että olen ollut eräässä Lehtisen juontamassa ohjelmassa mukana kilpailijana. Ja se joka sulle ilman kaljan tarjoaa, on ikuisesti ystävälistalla sen jälkeen :thumbup:

Lehtinenhän on realisti naapurimaan suhteen ja se tietysti ärsyttää.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös