Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Loistavat sivut!

Liekö Pavel Pavelovits Väryshenko lähtenyt jälleen koitokseen mukaan saatuaan Tehtaankadulta lupauksen pienestä tietoteknisestä kommentointiavusta yleisönosastoilla ja vaikkapa vaihtoehtoisessa uutisoinnissa?
 

Kohta niitä taas saa!

vaykka_j2_0104MS_uu.jpg
 
Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

Häät päättyivät surullisissa merkeissä, kun poliisi vei sulhasen mukanaan. Tuoretta aviomiestä epäillään pahoinpitelystä.

Salossa eilen lauantaina järjestetyt häät päättyivät karusti, kun morsian joutui kutsumaan paikalle poliisin.

Morsian kuljetettiin juhlapaikalta sairaalaan, sulhanen käsi- ja jalkaraudoissa putkaan.

Komisario Marko Luotonen Lounais-Suomen poliisilaitokselta sanoo, että morsian kutsui paikalle apua hääjuhlien päätteeksi lauantaina yöllä.

– Sulhanen on pahoinpidellyt morsiamen. Mutta se, että miksi näin on käynyt, ei ole tiedossa. Morsian on sitten soittanut hätäkeskukseen.

Luotosen mukaan poliisin saapuessa paikalle vieraat olivat jo poistuneet ja keski-ikäinen morsiuspari oli juhlapaikassa kahdestaan.

Alkoholi näytteli Luotosen mukaan roolia tapahtuneessa.

– Poliisin mennessä paikalle sulhanen on ollut sammuneena. Hän on siitä sitten herännyt ja ruvennut aggressiiviseksi. Hän on vastustanut poliisia, ja sen takia hänet on laitettu rautoihin.

Luotosen mukaan tapausta lähdetään tutkimaan pahoinpitelynä.

Luotosella ei ole tietoa morsiamen tilanteessa saamien vammojen vakavuudesta tai laadusta.
Just joo. Hyvä alku.
 
Samaan aikaan Ilosaarirokin syntinen rokin räime on saanut nuorison riehumaan:
Ote Poliisin tiedotteesta sanoi:
En tiedä, mistä johtuu, mutta tämä viikonloppu on ollut koko Pohjois-Karjalan osalta koko kesän hiljaisin viikonloppu rikosten suhteen tähän asti.
Koko tiedote.
 
Miksen jaksa kiinnostua Appelsiinien ja muiden kirjoituksista?

Ei kiinnosta Backman tai muutkaan. Ei vissiin ole mun tarpeeseen sopivia tekstejä lain??
 
Miksen jaksa kiinnostua Appelsiinien ja muiden kirjoituksista?

Ei kiinnosta Backman tai muutkaan. Ei vissiin ole mun tarpeeseen sopivia tekstejä lain??
Väärin kiinnostuttu:frown:

En minäkään tosin välitä esim oikein mistään romaaneista, kun fiktiivistä hömppää näkee ihan tarpeeksi ruudultakin.
 
Väärin kiinnostuttu:frown:

En minäkään tosin välitä esim oikein mistään romaaneista, kun fiktiivistä hömppää näkee ihan tarpeeksi ruudultakin.

Varmaan tulee niin paljon noita lehtiä ja teksti-tv:tä luettua, ettei yksipuolinen tarkastelu asioihin tietyllä tarkoitusperällä jaksa kiinnostaa. Tuossakin olisi ollut Nomin pitkä quote, mutten rehellisesti sanottuna lukenut muuta kuin Nomin kommentit.
 
Miksen jaksa kiinnostua Appelsiinien ja muiden kirjoituksista?
Varmaan kuitenkin appelsiinit maistuu? Ja pari bäkkärii menee jälkiruuaksi.

Minusta muuten tuntuu (=mutu), että joku on istuttanut Chupacabran Trumppiin. Ja varmaan Pavellekin on käynyt näin. vai kuinka?

Väärin kiinnostuttu:frown:

En minäkään tosin välitä esim oikein mistään romaaneista, kun fiktiivistä hömppää näkee ihan tarpeeksi ruudultakin.
No eikös ne marxit sun muut leninit ole vielä enämpi fiktiivisiä?:doubtful: Vai taisit niitä tarkoittaakin.
 
Viimeksi muokattu:
No eikös ne marxit sun muut leninit ole vielä enämpi fiktiivisiä?:doubtful: Vai taisit niitä tarkoittaakin.
Kun sinua noin paljon kiinnostaa, niin viimeksi aihetta hajalauseita enemmän liipanneessa opuksessa sattui ja tapahtui Jugoslavian sosialistisessa liittotasavallassa.

Ei nyt Marx ja Lenin sentään ihan joulupukkeja ole fiktiivisyyden saralla, vaikket heidän teorioihin uskoisi joulupukin vertaa.
 
Kun sinua noin paljon kiinnostaa, niin viimeksi aihetta hajalauseita enemmän liipanneessa opuksessa sattui ja tapahtui Jugoslavian sosialistisessa liittotasavallassa.
No ei kiinnosta. Mutta OT:nä. Mä olen sentään käynytkin Jugoslavian sosialistisessa liittotasavallassa. Ja voin kertoa, että erosi täysin tuon ajan (80-luvulla) DDR:stä ja Puolasta. Iso osansa tietenkin sillä, että oli selvemmin turistikohde. Lisäksi Titolla oli muutenkin linja erimielisyyksiä "emäidelogia" maan politiikkaan verrattuna.
Ei nyt Marx ja Lenin sentään ihan joulupukkeja ole fiktiivisyyden saralla, vaikket heidän teorioihin uskoisi joulupukin vertaa.
Joku niidenkin paskaa näköjään lusikoi onnessaan.:)
 
No ei kiinnosta. Mutta OT:nä. Mä olen sentään käynytkin Jugoslavian sosialistisessa liittotasavallassa. Ja voin kertoa, että erosi täysin tuon ajan (80-luvulla) DDR:stä ja Puolasta. Iso osansa tietenkin sillä, että oli selvemmin turistikohde. Lisäksi Titolla oli muutenkin linja erimielisyyksiä "emäidelogia" maan politiikkaan verrattuna.
Homma pelitti siellä auttavasti. Enämpi parempi pohjoisosissa kuin etelässä.

Joku niidenkin paskaa näköjään lusikoi onnessaan.:)
Aika harvassa taitavat olla Neuvostoliiton mallin haikailijat.
 
Kuinka paljon on hyväksyttävä määrä loukkaantuneita poliiseja?
 
Ylös