Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi '09

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ihan hyvin, katso kalenteria. Kevät on maalis-, huhti- ja toukokuu. :ahem:

Paitti että vuodenajat siirtyy selkeesti kuukaudella eteenpäin. Toissa vuonna syyskuussa tais olla vielä helteitä joten sen vois luokitella kesäkuudeksi, joulukuun taas syyskuukaudeksi kun ei lunta meinaa olla ikinä silloin, ja maaliskuussa on lunta maassa kuten Zaikom totesi.
 
Olisi aika hurjaa, jos kesäkuussa on vielä metri lunta.
 
Kevät on vuodenajoista lyhin, ainakin suomen olosuhteissa, turha sitä kolmen kuun mittaiseksi venyttää. Huhtitoukokuu on kevättä. Ehkä joskus maaliskuun loppukin, toukokuun loppu kuitenkaan harvemmin enää. Yritäpä kylvää jotain tuonne routaiseen maahan. Ei onnistu. Ei ole kevät.
 
Kortiton ja kilvetön rattijuoppo Punkaharjulla

01.03. 16:51

Keski-ikäinen punkaharjulainen mies puhalsi poliisin alkometriin 2,25 promillen lukemat Punkaharjun keskustassa sunnuntaina aamupäivällä.

Tämän lisäksi mies ajoi ilman ajokorttia kilvettömällä henkilöautolla.

Kuljettaja on menettänyt ajokorttinsa jo helmikuun alkupuolella ja edellisen kerran hän jäi kiinni samasta rikoksesta perjantaina.

Näin naapurikunnassa. :thumbdown
 
Helsingin Sanomat sanoi:
Rahapeliautomaattien päävoitot kaksinkertaistuvat
Peliautomaattien päävoitot kaksinkertaistuvat. Pelipisteissä, kuten kaupoissa ja kioskeissa automaattien päävoitot kasvavat 20 eurosta 50 euroon, anniskeluravintoloissa 40 eurosta 75 euroon ja RAY:n omissa pelisaleissa 40–50 eurosta 75–100 euroon.

Uusien päävoittojen vaatimat muutostyöt automaatteihin aloitetaan maaliskuun alussa. Asiasta kertoo MTV3.

Raha-automaattiyhdistyksen pelivalikoimapäällikkö Mika Kirjavainen kertoo, että korotus halutaan tehdä, koska inflaatio on syönyt voittojen arvoa.

"Tällä hetkellä 20 euroa ei ole niin suuri raha enää, mutta esimerkiksi 50 euron voitto on jo selkeästi isompi potti", hän sanoo MTV3:n haastattelussa.

Kaikken 19 000 automaatin olisi tarkoitus olla päivitetty elokuun loppuun mennessä.

Raha-automaattiyhdistyksen mukaan uudistuksen yhteydessä osaa muista voitoista joudutaan pienentämään. Samalla myös panoksia nostetaan osassa peleistä.

Päävoittoon oikeuttavat maksimipanokset säilyvät pelipisteissä yhdessä eurossa. Anniskeluravintoloissa maksimipanokset nostetaan eurosta 1,50 euroon ja pelisaleissa eurosta 1,50–2 euroon.

Peliongelmaisia auttavan neuvontapuhelimen Peluurin kehittämipäällikkö Tapio Jaakkolan mukaan pelikoneiden uudistukset näkyvät myös ongelmapelaamisessa.

"Raha ylipäätänsä on pelaajilla yksi olennainen motivaatio pelata. Olisin toivonut, että päävoittojen nosto olisi yhdistetty siihen vaiheeseen, kun meidän arpajaislain muutos tulee voimaan, eli ikärajat nousee 18 vuoteen. Se tapahtuu toivottavasti vielä tämän vuoden aikana. Uskon, että tällä päävoittojen uudistuksella on ala-ikäisille suurempi vaikutus kuin vanhemmille pelaajille", Jaakkola kommentoi MTV3:lle.
RAY taistelee kaikin keinoin peliongelmia vastaan. Tuleekohan se kortti-ominaisuus?
 
Parasta apua peliongelmaisille olis että pelikone antaa sen minkä se ottaa, eikä RAY ottais puolet välistä. Päävoitot vielä pieniks, niin siinähän pelaisivat, eivät menettäis rahojaan mutta eivätpä voittaisikaan paljoa.
 
Parasta apua peliongelmaisille olis että pelikone antaa sen minkä se ottaa, eikä RAY ottais puolet välistä. Päävoitot vielä pieniks, niin siinähän pelaisivat, eivät menettäis rahojaan mutta eivätpä voittaisikaan paljoa.

RAY antaa hyväntekeväisyyteen niin paljo, että vetäköön vaan puolet välistä. Jos noin tehtäis kuin ehdotit niin luuletko, että riippuvaiset häviäis?
 
Eli ihmiset antaa iha tietämättömänä rahaa hyväntekeväisyyteen:D
 
RAY antaa hyväntekeväisyyteen niin paljo, että vetäköön vaan puolet välistä. Jos noin tehtäis kuin ehdotit niin luuletko, että riippuvaiset häviäis?

Eiku ne pysyis omillaan.

ÄÄÄHÄHÄHÄHHÄÄHHÄ MANAHAHAAHHAHAHAAN!!!! 11 D:D:D:D:D:D:
 
Eli ihmiset antaa iha tietämättömänä rahaa hyväntekeväisyyteen:D

No kyllä tuon tietää moni.

RAY edistää suomalaisten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Pelivoitoilla tuetaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaa ja projekteja.

RAY:n tuella pidetään vuodessa huolta kymmenistätuhansista suomalaisista heidän erilaisissa elämäntilanteissaan.
 
Eli ihmiset antaa iha tietämättömänä rahaa hyväntekeväisyyteen:D
Kyllähän tuo tiedossa on. Voitin tai hävisin, raha menee hyvään tarkoitukseen. Minulle tai hyväntekeväisyyteen. ;)

Ja pikku siivu entisen bändikaverin palkkaan. ;)
 
Oikeus voitti. :thumbup:

Essi voitti, koska ei ollut porno?

Lola Wallinkosken mielestä missikisojen bikinikierros oli liian seksikäs.

- Iso myötähäpeä. Se oli K-18, Lola Wallinkoski (o.s. Odusoga) kuvailee tunnelmiaan pian bikinikierroksen jälkeen.

Missit esiintyivät bikinikierroksella öljyttyinä ja poseerasivat niin seksikkäästi kuin halusivat.

- Siinä oli tasan yksi mimmi, joka ei suostunut menemään polvilleen ja esiintymään kuin jossain halvassa aikuisviihdeohjelmassa. Pisteet Essille.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös