Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
EIT: Uoti-jupakassa ei rikottu ihmisoikeuksia

Tiistai 6.3.2012 klo 16.40

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisoikeuksia ei rikottu, kun oikeustieteen tohtori Kari Uotin omaisuuden piilottelusta annettiin tuomio suomalaisprofessorille.

Tuomiostaan valittaneen miehen mukaan häntä ei olisi saanut tuomita kätkemisrikoksesta, koska kätkettyä omaisuutta ei ollut tuomioistuimen mukaan hankittu rikoksen avulla.

Korkein oikeus (KKO) oli ensin tuominnut Uotin siitä, että hän olisi konkurssin yhteydessä jättänyt omaisuutta ilmoittamatta pesäluettelosta. Myöhemmin tämä osa tuomiosta purettiin, koska katsottiin, että Uotilla oli oikeus olla auttamatta oman syyllisyytensä selvittämisessä.

EIT katsoo, että KKO toimi uudessa tilanteessa harkintavaltansa puitteissa. Tuomioistuin toteaa, ettei se kyseenalaista kansallisen lainsäädännön soveltamista, ellei lakia jätetä kokonaan soveltamatta tai sovelleta mielivaltaisesti.

STT
Jess!!! Hyvä näin.
 
Voi että... Tollasta se on kun käytetään ruoassa käyteätän tuoreita raaka-aineita kuten tomaattia, sipulia ja salaattia. Niissä vaan on tollasia toukkia välillä. Ei voi mitään. Ei noita kaikkia kukaan voi nähdä. Olisi nyt ottanut noi kaksi ateriaa. Ihme olettamus että ruoan pitäisi olla steriiliä. Parempi vaan tämänkin henkilön pitäytyä einesburgereissa. Niissä ei varmasti elä minkäänlaiset toukat.


matoetu0602op_503_ru.jpg


http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012030615292699_ru.shtml

Mies haki viime lauantaina Ruoholahden McDonaldsista hampurilaisen ja kiirehti kotiin sitä syömään. Pakkauksen avattua, mies huomasi mustan toukan ryömivän pitkin hampurilaisen raunaa.

- Ajattelin, että mitä ihmettä. Onneksi huomasin toukan heti, enkä ehtinyt haukata yhtään palaa. Nyt loppui ainakin toistaiseksi ateriointi McDonaldissa, mies kertoo Iltalehdelle.

Mies pisti hampurilaisen takaisin pakettiin ja otti yhteyttä McDonaldsiin. Hän ilmoitti ällöttävästä löydöstään ravintolapäällikölle, joka vastasikin pian.

- Vastaus tuli kyllä todella nopeasti. He pahoittelivat tapahtunutta ja tarjosivat minulle hyvitykseksi kahta ilmaista ateriaa, tai kahta euroa, jonka hampurilainen oli maksanut. Ilmoitin, että en ole lainkaan tyytyväinen tällaiseen hyvitykseen, mies toteaa.

Helsinkiläismies on luvannut toimittaa hampurilaisen takaisin ravintolaan, jotta pystyttäisiin selvittämään, mistä toukka on mahdollisesti hampurilaiseen joutunut.

- Toivon vain, että asia saadaan selvitettyä, jotta jatkossa kenenkään ei tarvitsisi tällaista kokea, mies pohtii.

Asiasta kertoi ensimmäisenä The Voice verkkosivuillaan.
 
Viimeksi muokattu:
Voi että... Tollasta se on kun käytetään ruoassa käyteätän tuoreita raaka-aineita kuten tomaattia, sipulia ja salaattia. Niissä vaan on tollasia toukkia välillä. Ei voi mitään. Ei noita kaikkia kukaan voi nähdä. Olisi nyt ottanut noi kaksi ateriaa. Ihme olettamus että ruoan pitäisi olla steriiliä. Parempi vaan tämänkin henkilön pitäytyä einesburgereissa. Niissä ei varmasti elä minkäänlaiset toukat.
Ei oo mies varmaan ikinä penskana vattumatoa syönyt.
 
Kyllä meikä vetäs iha kyselemättä hampparin naamaan ihan sama mitä siellä välissä möyrii. Vaikka talitintti säkättäs ni ei mitää muuta ku ääntä kohti.

Melkonen urpå kyllä kun reklamoi tollasista.
 
Se on kyllä ikävää kaikenlaisissa kasviksissa sun muissa hömpötyksissä, että koskaan ei voi tietää mikä öttiäinen niiden pinnalla on kävellyt, madellut, ryöminyt tai miten ne mokomat epäsikiöt nyt sitten etenevätkään. Paitsi tietysti jos käy tuuri kuten tuolla mäkkärimiehellä ja pääsee yllättämään mönkijän itse teosta sekä edelleen reklamoimaan, että: "Yäk, en syö! Korvatkaa... kunnolla saakeli!". Prosessoitua mähnää kun vetää niin ei ole pelkoa toukan jalanjäljistä.
 
Noin Stadissa. Muualla Suomessa toi matonen olis otettu pois ja hamppari syöty. Mut ei Stadissa. Voimia tolle miehelle. Ehdotan kriisiapua hänelle, tai vähintään jotain terapiaa.
 
Ei vittu nää "toukka salaatissa" -jutut voi olla totta. En vittu suostu uskomaan, että noin todellisuudesta vieraantuneita ja idiootteja ihmisiä on. No, onhan meillä finanssipankkiireitakin jotta mikä ettei.
 
Toivon, että kaveri on hukannut kuitin kun menee sen toukkaburgerinsa kanssa takaisin ostopaikkaan. Mitään ei korvata....ÄHÄHÄÄÄ!
 
En oo muuten koskaan saanut Mäkkärissä kuittia.

Tuota olen joskus ennenkin täällä pohtinut miksei Suomessa saa Mäkkäristä (eikä muistaakseni Hesestäkään) kuittia, vaikka muissa maissa moinen tarjottimelle aina lätkäistään.
 
En oo muuten koskaan saanut Mäkkärissä kuittia.

Uskoisin että ilmankin kuittia olisi voinut korvauksen saada. Edellytys sille olisi varmaankin se, ettei minkään radiokanavan nettisivut ensimmäisenä asiaa julki tuo. Tyhmä mies.
 
Ei vittu nää "toukka salaatissa" -jutut voi olla totta. En vittu suostu uskomaan, että noin todellisuudesta vieraantuneita ja idiootteja ihmisiä on. No, onhan meillä finanssipankkiireitakin jotta mikä ettei.

Kyl minä ainakin oisin jättänyt syömättä.

Terv. nimim. todellisuudesta vieraantunut uusavuton.
 
Fiksustihan mies teki kun meni valittamaan, olisi saanut ilmaista ruokaa jos olisi kelvannut. Tyhmästi kaveri teki siinä vaiheessa, kun ei ottanut tarjousta vastaan.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös