Helsinki haluaa korottaa asukaspysäköinnin hinnan kantakaupungissa viisinkertaiseksi. Hinta nousisi nykyisestä 120 eurosta 680 euroon vuodessa. Muutos tapahtuisi asteittain vuoteen 2020 mennessä.
Hinnankorotus on osa virkamiesvoimin laadittua radikaalia pysäköintipoliittista uudistusta, jonka poliittinen käsittely alkaa ensi viikolla.
"Uudistuksessa on kaksi keskeistä periaatetta: Hinnoittelu tehdään läpinäkyväksi ja käyttäjä maksaa", sanoo Helsingin liikennesuunnittelupäällikkö Ville Lehmuskoski.
Lehmuskosken mukaan 680 euroa vuodessa vastaa kadunvarsipysäköinnin kustannuksia.
Hinnankorotuksen yhteydessä asukaspaikalle tulisi kaksi hintaa: talvikuukausina pysäköinti olisi kaksi kertaa kesää kalliimpaa.
Asukaspysäköintipaikoista on Helsingissä huutava pula. Paikkoja on 20 400, mutta paikan lunastaneita autoilijoita 25 000. Lehmuskosken mukaan hinnoittelun toivotaan auttavan paikkaongelmaan.
"Kun hinta lähestyy hallipaikan hintaa, osa autoilijoista hankkii paikan kaupallisesta pysäköintilaitoksesta. Toisaalta kesäautoa ei kannata seisottaa talven yli noin kalliilla paikalla, vaan harvoin autoilevat vievät autonsa halvempaan säilytykseen Tattarinsuon tai Kalasataman autohotelleihin. Näin asukaspysäköinnin käyttäjiksi jäävien on helpompi löytää itselleen vapaa paikka."
Uusi pysäköintipolitiikka ehdottaa myös Helsingin keskustan mittaripaikkojen hinnoittelun muuttamista progressiiviseksi. Ensimmäinen varttitunti pysäköintiruudussa maksaisi siis vähemmän kuin toinen, ja tunnin pysäköinnin jälkeen hinta nousisi entisestään.
"Keskustan kivijalkaliikkeessä piipahtamista varten olisi entistä helpompi saada pysäköintipaikka, kun pysäköintiajat pysyisivät lyhyinä", Lehmuskoski perustelee.
Hinnankorotusten tueksi pysäköinninvalvontaan halutaan lisää pontta. Tämä edellyttää lakiuudistuksia.
Ehdotuksen mukaan perusparkkisakon taso pitäisi korottaa joukkoliikenteen tarkastusmaksun tasolle 80 euroon. Raitiovaunukiskoille tai invapaikalle pysäköinnistä pitäisi ehdotuksen mukaan rangaista 500 euron maksulla ja suojatien eteen, jalkakäytävälle tai yhteiskäyttöauton paikalle pysäköinnistä 250 eurolla.
"Virhemaksun suuruuden pitäisi määräytyä sen mukaan, miten suuren yhteiskunnallisen haitan väärin pysäköinti aiheuttaa", Lehmuskoski sanoo.
Luonnoksessa lueteltuihin strategisiin uudistuksiin kuuluu se, että uusilla alueilla asuntojen ja pysäköintipaikkojen hinnat erotetaan toisistaan. Nykyään osa asuintaloihin rakennettavien pysäköintipaikkojen rakennuskuluista jyvitetään asuntojen hintoihin.
Pysäköintipoliittisen luonnoksen mukaan tälle pitäisi tehdä loppu. Uusille kerrostaloalueille rakennettaisiin useiden talojen yhteisiä pysäköintihalleja, joista asukkaat voisivat ostaa oman autopaikan huutokaupalla.
"Asuntojen hinnat halpenevat, kun niihin ei sisälly autopaikan hintaa. Toisaalta autopaikkoja todennäköisesti tarvitaan vähemmän, kun niistä joutuu maksamaan markkinahinnan", Lehmuskoski sanoo.
Pysäköintipolitiikan luonnos esitellään Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnalle tiistaina 26. maaliskuuta.