Andy
Lasol member
- Liittynyt
- 15.8.2002
- Viestit
- 5759
Lämmittää kuin haalareihin kuseminen talvipakkasilla.Mutta Suomi sai arvokasta kokemusta ja kontakteja.
® Sauli Niinistö
Mitä me menetettiin, kun ei päästy tonne?
Vai että mattoja kutomassa. Ettei olisi klappia sohvassa.Hervanta: Outo koputus kerrostalossa kuulosti avunpyynnöltä – Poliisi löysi asukkaan sohvalta
Kuva: Hannu Kivimäki - Aamulehden arkisto
Aamulehti
Pitkään jatkunut koputus toi poliisipartion paikalle Hervantaan jokin aika sitten. Pirkanmaan poliisi kertoo Facebook-sivuillaan tapauksesta, joka poliisin mukaan on hyvä esimerkki yhteisöllisyydestä ja naapurista huolehtimisesta.
Kerrostalossa asuva ilmoittaja oli huolestunut naapuristaan, sillä tätä ei ollut näkynyt vähään aikaan. Samaan aikaan talossa kantautui outo koputus. Soittaja pelkäsi, että naapurille on tapahtunut jotakin ja hän yrittää pyytää apua koputtelemalla.
Partio jututti ilmoittajaa paikalla. Ilmoittaja kertoi, että mies asuu asunnossa yksinään. Samalla poliisitkin kuulivat tasaisen koputuksen.
”Kop…kop…kop…kop kop kop”, poliisi kirjoittaa.
Muut naapurit eivät myöskään osanneet selittää tapausta mitenkään. Koska puhelinnumeroa ei miehelle löytynyt, poliisit päättivät tarkistaa tilanteen. Paikalle kutsuttiin huoltoyhtiön edustaja avaamaan ovi. Poliisi jatkoi oven koputtamista ja ovikellon soittamista odotellessaan avainta.
Koputus vain jatkui.
Lopulta poliisi pääsi sisään. Asunnossa oli hiljaista. Eteinen, makuuhuone ja vessa olivat tyhjät. Olohuoneen sohvalla makasi mies.
Poliisi herätti nukkuvan miehen. Hän ei ollut sairas eikä edes päissään vaan oli aivan tavallisella ruokalevolla. Poliisit kysyivät häneltä, mistä koputus mahtaa tulla.
– Mummot kutoo matonkutomistelineillä poppanamattoja talon kellarissa, mies vastasi välittömästi.
Kun poliisi poistui talosta, ilmoittaja oli pahoillaan ”turhasta” hälytyksestä. Poliisin mukaan ilmoittaja teki kuitenkin täysin oikein.
Lämmittää kuin haalareihin kuseminen talvipakkasilla.
Muut naapurit eivät myöskään osanneet selittää tapausta mitenkään.
Nyt se Stubbi itkee itsensä uneen.. kun ei päästy yhteen ytimeen.
Lähinnä tuli mieleen, että onkos Niinistö missään tilanteessa sanonut mitään muuta, kuin että Suomi sai arvokasta kokemusta ja hyviä kontakteja?
Nykyäänhän Suomi saa arvokisoistakin aina arvokasta kokemusta ja hyviä kontakteja.
Kaiken kaikkiaan aika luusereiden maa tämä koko Suomi. On sitten YK, urheilu, BB, Ulvilan surma, valtion velkataakka tai vaikka mikä kyseessä, niin aika saatanan onnetonta väkeä täällä on.
Mistä helvetistä se Raaseri oikein höyryää, kun niin tätä luusereiden pesittymää hehkuttaa?:doubtful::thumbfh::nope:
Meidän ongelma on, että me ei nousta barrikaadeille. Niellään kaikki paska mukisematta ja toivotaan, että kaikki kääntyy hyvin. Vittu!
Termisten vuodenaikojen alkamisajankohdat poikkeavat Etelä- ja Pohjois-Suomessa melkoisesti toisistaan.
No nyt pitäis ainakin nousta barrikaadeille! Suomalaiset eriarvoisessa asemassa
Siis Iltasanomat on keksinyt, että pohjoisessa talvi on etelää pidempi. :wall::wall::wall::wall::wall::wall::wall::wall::wall::wall:
Minusta pohjoisen lämmityslaskut pitäisi tasa-arvon nimissä pistää etelä-suomalaisten maksettavaksi!No nyt pitäis ainakin nousta barrikaadeille! Suomalaiset eriarvoisessa asemassa
Siis Iltasanomat on keksinyt, että pohjoisessa talvi on etelää pidempi. :wall::wall::wall::wall::wall::wall::wall::wall::wall::wall:
Minusta pohjoisen lämmityslaskut pitäisi tasa-arvon nimissä pistää etelä-suomalaisten maksettavaksi!
Käy, heti kun asuntojen hinnat tasataan tasa-arvon nimissä.