Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Juu, mutta asioilla tuppaa olemaan kaksi puolta. Niiltä palestiinalaisalueilta tulee säännöllisesen epäsäännöllisesti raketti ym. tulitusta Israelin puolelle. Suurin osa naapurimaista on julistanut tavoitteekseen Israelin tuhoamisen.

älä nyt, kaikki on mustavalkosta!
 
Juu, mutta asioilla tuppaa olemaan kaksi puolta. Niiltä palestiinalaisalueilta tulee säännöllisesen epäsäännöllisesti raketti ym. tulitusta Israelin puolelle. Suurin osa naapurimaista on julistanut tavoitteekseen Israelin tuhoamisen.

Toki näinkin on. Tämähän ei voisi mitenkään johtua siitä, että Israel perustettiin yhdessä yössä Palestiinaan.
 
Toki näinkin on. Tämähän ei voisi mitenkään johtua siitä, että Israel perustettiin yhdessä yössä Palestiinaan.

Juu, mutta tuostakin on kulunut jokunen vuosi. Jos nuo palestinaalaiset olisivat tuonkin ajan elintasonsa parantamiseen pommien viskelyn sijaan, niin tilanne olisi hiukka erilainen.
 
Olikin juuri veljen vaimon isä ollut katselemassa räjäytysyrityksiä. Kerranhan oli jo rotisko ollut kallellaan mutta sitten palautunut seuraavassa räjäytyksessä takaisin. Kaikenkaikkiaan aikamoista touhua.
 
Juu, mutta asioilla tuppaa olemaan kaksi puolta. Niiltä palestiinalaisalueilta tulee säännöllisesen epäsäännöllisesti raketti ym. tulitusta Israelin puolelle. Suurin osa naapurimaista on julistanut tavoitteekseen Israelin tuhoamisen.

Viittisitkö vielä kertoa noi naapurimaat, joiden tavoite on Israelin tuhoaminen.
 
Kymmeneskään räjäytys ei tuottanut tulosta ja ehdittiin jo ilmoittaa, että siilot kaadetaan koneella. Kuitenkin räjäyttivät vielä kerran ja nyt on siilot maassa. Ei löytyny viälä videota voittolaakasusta.

Saatana firma taitaa kaatuva ennen ku nuo tornit
 
Oiva kolumni koirasta, syövästä ja teknokratiastamme. Eli siitä miten hurahtaneita olemme teknologiaan ja talouteen vaikka moneen ongelmaan olisi jo valmis ja ylivoimainen ratkaisu.
 
Oiva kolumni koirasta, syövästä ja teknokratiastamme. Eli siitä miten hurahtaneita olemme teknologiaan ja talouteen vaikka moneen ongelmaan olisi jo valmis ja ylivoimainen ratkaisu.

Jätkällä on selkeesti oma lehmä ojassa :nope:

Teknologiset ratkaisut ovat monesti hyviä ja edistävät elämäämme, mutta usko niiden paremmuuteen inhimillisen (tai eläimellisen) know-hown rinnalla on ideologia ja myytti, eikä siihen tarvitse uskoa yhtään sen enempää kuin muidenkaan ismien autuaallisuuteen. Enkä keksi parempaa esimerkkiä kuin syöpäkoira.
 
Perussuomalaisten 30 kansanedustajaa laittaisi nuoret pakkotyöhön
Hieno homma hei. Tempputyöllistetyt ovat tähänkin asti työllistyneet vinhasti ja nimenomaan tuon orjatyön ansiosta, jos ovat.

Periaatteessa ihan hyvä homma, käytännössä ei niinkään. Jos nuorella ei ole työ- eikä opiskelupaikkaa ja joutuu luuhaamaan toimettomona, niin ei se hyvä ole tulevaisuuden kannalta lainkaan ja siihen toimettomuuteen sopeutuu valitettavan helposti. Ei kuitenkaan työn teettäminen vastikkeetta ole järkevää nuorenkaan motivaation kannalta, vaan siinä tulee lähinnä vain vittuuntuneeksi.
 
Pakkotyö

Ihmisen alistaminen pakkotyöhön on äärimmäistä riistoa. Pakkotyön teettämisen keinot ovat moninaiset. Ihmisiä siepataan ja orjuutetaan. Valtio voi pakottaa ihmiset palkattomaan työhön, samoin sotavoimat. Ihmiset voidaan pakottaa töihin sitomalla heidät jatkuviin velkasuhteisiin. Osa laittomien maahanmuuttajien tekemästä kotityöstä lähenee orjuutta.

Riistolle alttiimpia ovat aina yhteiskunnallisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Niinpä pakkotyötäkin tekevät yhä useammin naiset, lapset, etniset tai rodulliset vähemmistöt ja maahanmuuttajat. Yleensä pakkotyöhön päätyviä ihmisiä yhdistää kuitenkin köyhyys.

Pakkotyö on vahvasti talouteen sitoutunut ilmiö. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksissa pakkotyöllä tarkoitetaan kaikkea työtä, joka tehdään pakotettuna ja rangaistuksen uhan alla ja johon työn tekijä ei ole suostunut vapaaehtoisesti. Rangaistus voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin oikeuksien menettämistä.

ihmisoikeudet.net
 
Rangaistuksena voidaan laittaa pakkotyöhön.
 
Pakkotyö

Pakkotyö on vahvasti talouteen sitoutunut ilmiö

Siis kaikki pakkotyö on vain ja ainostaan "taloudellista", oli kyseessä niin kapitalistinen kuin kommunistinen tai joku muu yhteiskuntamuoto.

Joku riistää jotakuta ja sillä sipuli.

Toi lause on vähän sama kuin sanoisi että "hengittäminen on vahvasti ilmakehään sitoutunut ilmiö" ;)
 
Tuollaisessa palkattomassa ei-vapaaehtoisessa työssä motivaatio on kyllä suurimalla osalla lähes nollilla ja sen seurauksena työn tuottavuus lähes sama.
 
Tuo Persujen ehdotus voisi toimiakin ihan hyvin kun sitä vähän fiksaltaisiin. Lähtökohtanahan on, että saataisiin nuori työelämään ja siitä sitten pois sosiaalituin elätettävänä. Jos työttömälle nuorelle tarjottaisiin alkuun työpaikkaa ja hän saisi edelleen samat tuet, mutta työantajalta lisäksi esimerkiksi 5,-/h palkkaa ja tuo palkka kasvaisi esimerkiksi egellä/kk, kunnes on alan TES'in mukainen.

Tuolloin varmasti motivaatio tehdä hommat kunnolla on parempi sillä nuorella ja samoin työnantajalla on motiivi opettaa hommat kunnolla, kun siitä joutuu maksamaan.
 
Ylös