Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kuulostaa asiakaspalvelun ja tietotaidon huipentumalta.. Tai sitten joku känninen IL:n toimittaja viskattu junasta, ja päättänyt kostaa.. E muuten kävisi mielessä, mutta jo liian hyvältä vaikuttaa ollakseen totta.

Itsehän mietin, että miksi sitä yleensä kutsutaan jos myy tuotetta jota ei ole olemassa.
 
Miksi niitä sijoituksia markkinataloudessa yleensä vedetään pois tai jätetään sijoittamatta?

Rahat loppu. Kaikki menny johdon bonuksiin, ja loput on ryypätty/huorattu jollain pitkällä konfferenssi matkalla johdon toimesta :frank:
 
Itsehän mietin, että miksi sitä yleensä kutsutaan jos myy tuotetta jota ei ole olemassa.
Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa dataa syöttämällä, muuttamalla, tuhoamalla tai poistamalla taikka tietojärjestelmän toimintaan muuten puuttumalla saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa.

Yritys on rangaistava.
VR:n johto linnaan:ahem:
 
Mä uskoisin siihen vaikuttavan paljon energiaa vaativan teollisuuden vähenemisen Suomesta eli tuotto-odotusten laskun. Sähköä on aika helvetin hankala viedä vaikkapa Kiinaan.

Kiinalaisillahan on suunnitelmia tuoda sähköä Eurooppaan.
 
Unohdit Kouvo tosta ensimmäisest lainauksestasi merkittävän jutun:
Iltalehdelle tapauksestaan kertonut matkustaja kertoi kokeilleensa vääränlaisella sarjalipulla matkustamista myöhemmin estelyistä huolimatta.

- Ja tällä hetkellä istun junassa Helsinkiin. Konduktööri skannasi lippuni laitteella ja toivotti hyvää matkaa. Laitteella jonka kanssa lippuni käytön tulisi olla mahdotonta, hän kertoi.
 
Ehkä Suomessa pitäisi luopua tietokoneista äänestämisen yhteydessä kokonaan.

Oikeusministeriö: äänestyspäivänä ei saa käyttää Internet Exploreria
........
Tänään vaalituki on lähettänyt kiireellisen sähköpostin, jonka ydinviesti on se, että sama ongelma on havaittu myös tuotantoympäristössä ja siksi Internet Explorer-selainta ei tule käyttää vaalipäivänä jos paperilistaa ei ole varmuusvarana vaan selain tulee korvata Mozilla Firefoxilla.

No onneksi olemme sentään maailman johtavia tietotekniikkamaita maailmassa.
 
Ei jumalauta. Ja kukas tuon järjestelmän toimittikaan :rolleyes:. Ilmeisen hyvin "testattu".

Sanotaanko, että näin systeemitestaajana hieman hymyilyttää, vaikka ei pitäis. Itkeä pitäis oikeastaan :o

Ja syyt vieritetään ostajien niskoille: pitää olla tarkkana ja ymmärtää, että lippu ei ole "oikea" :D
 
Olis se hienoa, kun saatais tuolle VR:lle tusinan verran pikkufirmoja kilpailijoiksi. Sitten vasta lipunosto oliskin hienoa. Muistan vaan kun elokuussa Lontoossa ostin Gatwickin lentokentälle junalippua ja tarpeeks kauan kun jaksoi automaatilla kokeilla eri vaihtoehtoja niin lipun hinta melkein puoliintui ekasta ehdotelmasta. Toki sillä lipulla joutui katsomaan minkä firman junaan menee. Lisävaikeutena vielä nämä off-peak ja on-peak jutskat, jotka on ihan hyviä ideoita, mutta eri firmoilla ja eri reiteillä on eri kellonajat niille eikä joka reitillä ole moisia lain.
 
Ilmotanpahan vaan, etten kertaakaan ole tämän parin kuukauden aikana kun olen junaa tasaisen useasti käyttänyt ollut myöhässä tahi junaa ole peruutettu.

Pitiki mennä kehuskelemaan. Tänään sitten piti odottaa x-minuuttia seisovassa junassa Kirkkonummen asemalla kun tyhjää lähijunanrunkoa ajettiin yksiraiteiselta osalta Helsinkiin päin. No onneks tuota taajamajunaa oli sitten kans myöhästetty, että kerkes mukaan.
 
Ylös