Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
487389_10151224689837822_591936470_n.jpg
 
Tuossa ei kerrottu pääsivätkö nämä riistokapitalismin kuoppaamat vainajat ilmavammin matalammalle ja lähemmäs maanpintaa huilimaan kuin ennen.
Notta olisko tuossa kuitenkin vainajien olosuhteissa tapahtunut tuntuvaa parannusta, joka oikeuttaisi tähän hinnan nousuun?
Ainakin osittain!?
Sillä pitäähän paremmista olosuhteista maksaa parempi hinta.


Demari: Haudankaivuun yksityistäminen triplasi hinnat

Haudankaivuun yksityistäminen tuli kalliiksi, kertoo Demari. Tämä johti yksityistämissopimuksen purkamiseen.
Kuopion seurakuntayhtymä päätti vuosi sitten, että hautojen kaivuu ulkoistetaan ISS Palveluille. Tavoitteena oli saada aikaan säästöjä.
Urakkahinta sovittiin tarkistettavaksi vuosittain. Vuoden kuluttua ISS ilmoitti hinnankorotuksista. Tarkistuksessa syvän haudan kaivaminen kallistui 198 eurolla, joten hinnankorotus oli 182 prosenttia. Matalan haudan hinta kallistui peräti 220 prosentilla.
ISS perusteli korotusta seurakuntayhtymälle sillä, ettei heillä ensimmäisenä vuotena ollut ammattitaitoa laskea haudankaivuun todellisia kustannuksia.
Kuopion kirkkoneuvosto päätti lopulta purkaa sopimuksen ISS:n kanssa ja siirtää haudankaivuun takaisin seurakunnan omaksi työksi.
 
Selkeästi Kokoomuksen syytä.

Kaksi asiaa:
A) Wanha, Mosse tuon tänne jo uutisoi pari viikkoa sitten
B) Virheellistä uutisointia, missään kohdassa tuota uutista ei käy selväksi että hinta kasvoi 220% ennen ulkoistamista olleeseen hintaan. Hinta nousi ulkoistamisen aikana 220% (joka voi olla peruste sopimuksen irtisanomiselle), mutta ei käy selville mikä oli hinta (tai paljon - jos ollenkaan) oli nousua ennen ulkoistamista käytettyyn hintaan.
 
Kaksi asiaa:
A) Wanha, Mosse tuon tänne jo uutisoi pari viikkoa sitten
B) Virheellistä uutisointia, missään kohdassa tuota uutista ei käy selväksi että hinta kasvoi 220% ennen ulkoistamista olleeseen hintaan. Hinta nousi ulkoistamisen aikana 220% (joka voi olla peruste sopimuksen irtisanomiselle), mutta ei käy selville mikä oli hinta (tai paljon - jos ollenkaan) oli nousua ennen ulkoistamista käytettyyn hintaan.
Jep. Kyllähän tossa ja muissa vastaavissa tapauksissa ongelmana on se etteivät päättäjät vaan osaa.
 
Jep. Kyllähän tossa ja muissa vastaavissa tapauksissa ongelmana on se etteivät päättäjät vaan osaa.

Sellaisia päättäjiä ja sellaista hankintalakia ei ole eikä tule, millä saataisin suitsittua mielivaltaisesti ja moraalittomasti toimiva suuryritys kuriin. Ainoa mahdollisuus on se, että hankintalaista saataisiin sellainen, että julkinen tilaaja pystyisi sopimaan paikallisen pk-yrittäjän kanssa ohi tilapäisesti halvemman, mutta pitkässä juoksussa kiristäjään verrattavan suuryrityksen kanssa.

Mutta sellaista hankintalakia ei tule sen vastustuksen vuoksi.
 
Tönäisy yökerhon tanssilattialla maksoi yli 55 000 euroa
Kannattaa välttää myös paikkoja missä ihmiset lähekkäin. Ilmiselvästi vahingossa pikkasen vaan..
Miestä tönäissyt 26-vuotias mies väitti uhrin törmänneen häneen takaapäin. Hän väitti toimineensa itsepuolustukseksi ja työntäneensä siksi kädellään törmääjän kauemmaksi itsestään.
Tönäisijä oli aiheuttanut pahoinpitelyllään jo aikaisemminkin aivovaurion. Vain reilua puolta vuotta ennen tanssilattian tapahtumia hän oli lyönyt toista asianomistajaa kyynärpäällä ravintolassa.
 
Ylös