kouvotsvoni
Banjottu
Sen verta hymyilevän näköisiä kääntäjät ja avustajatylleröt, että varmaan jotain muutakin tehty!!1Se on tuo sarven koko, joka niitä ongelmia aiheuttaa.
Sen verta hymyilevän näköisiä kääntäjät ja avustajatylleröt, että varmaan jotain muutakin tehty!!1Se on tuo sarven koko, joka niitä ongelmia aiheuttaa.
Kangasvuoren vesitornin ylävesisäiliö putosi maahan lauantaiaamuna heti kuuden jälkeen Jyväskylässä.
Jyväskylän Energian vesihuoltopäällikkö Jukka Tyrväisen mukaan vesitornissa oli noin 2 000 kuutiometriä vettä. Vesi levisi puistoalueelle, joka ympäröi vesitornia.
- Säiliö on puistoalueella kaukana muista rakennuksista, hän sanoo.
Vesimassat eivät levinneet asutukselle asti. Tyrväinen ei tiedä, että kukaan olisi ollut vesitornin läheisyydessä sen romahtaessa.
Vesitorni romahti Jyväskylässä
Mahtais olla näyttävä jäätikkö, jos kovalla pakkasella olisi alas tullut.
Olis ollut raflaavampaa ilmoista litroina tuo veden määrä.
Olis ollut raflaavampaa ilmoista litroina tuo veden määrä.
Jyväskylän Energian vesihuoltopäällikkö Jukka Tyrväisen mukaan vesitornissa oli noin 2 000 kuutiometriä eli 500 000 litraa vettä.
Aika lähellehän ne osu.
Jyväskylän Energian vesihuoltopäällikkö Jukka Tyrväisen mukaan vesitornissa oli noin 2000 kuutiometriä eli kaksi miljoonaa litraa vettä.
Voi jumalauta mitä taitoa jälleenMeinasin vastata, että Iltalehti on niin monesti mokannut noissa muunnoksissa ettei ne uskalla enää, mutta nyt sinne on päivitetty:
...
2000 kuutiota on kyllä 2 miljardia litraa.Meinasin vastata, että Iltalehti on niin monesti mokannut noissa muunnoksissa ettei ne uskalla enää, mutta nyt sinne on päivitetty:
Jyväskylän Energian vesihuoltopäällikkö Jukka Tyrväisen mukaan vesitornissa oli noin 2 000 kuutiometriä eli 500 000 litraa vettä.
...
Meinasin vastata, että Iltalehti on niin monesti mokannut noissa muunnoksissa ettei ne uskalla enää, mutta nyt sinne on päivitetty:
Jyväskylän Energian vesihuoltopäällikkö Jukka Tyrväisen mukaan vesitornissa oli noin 2 000 kuutiometriä eli 500 000 litraa vettä.
...
2000 kuutiota on kyllä 2 miljardia litraa.
Itse pidin jo aikoja sitten selvänä ettei Nykin maratonia voida juosta.
Amatöörien puuhastelua.
Itse pidin jo aikoja sitten selvänä ettei Nykin maratonia voida juosta. Mutta eipä ne kysyneet multa taaskaan mitään.
Oisko tää porukka sitten jättänyt lähtemättä esimerkiksi Suomesta tonne, jos maraton olis aiemmin peruttu? Lennotkin jo maksettu. Nää 47000 juoksijaa vois ihan ite askarrella ittelleen numerolaput ja juosta suurinpiirtein sen virallisen maratonreitin. Muutenkaan ymmärrä miksi ihmiset maksaa osallistumismaksuja tuollaiseen kisaan, kun kai sinne porukkaan voi soluttautua juoksemaan ihan ilman virallista numerolappuakin. Tai juosta yksin jonain toisena päivänä, saa rauhassa ravata.
Samaa ihmettelen ja sitä kans että miten ihmiset viittii maksaa maltaita päästäkseen stadionkonsertteihin tai ylipäänsä johonki kattoon musiikkia kun vois kotona rauhassa kuunnella spotifysta ja askarelle sen lipun vaikka maitopurkin pahvista.