Päinvastoin. Kun oikeiden talousrikosten lisäksi jää joutoaikaa jonkun kisun höpöhöpö-alpumia warettaneen pikkutytön jahtaamiseen, niin POLIISILLA ON LIIKAA RESULSSEJA!
Vai sovelletaanko siellä vanhaa sodankäynnin viisautta "only engage in battles you can win"..?
Kyllä siellä varmaan aika paljon sovelletaan tuota filosofiaa. Tilastothan ovat näyttävämpiä kun saadaan niihin positiivisia tuloksia. Eli siitä mistä aita on matalin, niin kannattaa käydä. Vaikea sekä monimutkainen talousrikostutkinta on kallista ja sehän syö aivovoimaa ja siinä näitä resulsseja.
Lainopillisia aseita ja paukkuja poliisilla kuitenkin on huomattavassa määrin muista länsimaista poiketen. Kotietsintä esimerkiksi on merkittävä voimankäyttö kaikissa länsimaissa, mutta Suomessa pikkujuttu. Euroopan unionin alueella vain Romaniassa on yhtä erikoinen poliisilainsäädäntö ihmisten yksityisyyden suhteen. Romaniassa se on jotakin karmeaa perimää, mutta Suomessa suureen luottamukseen perustuvaa.
Suomalaiset luottavat virkamiehiinsä hyvin paljon. Itsekin olen sitä luottamusta kokenut ja mielessäin ajatellut että ei hyvää päivää. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän ylipäätään miten paljon sitä valtaa on. Yksilö se on virkamieskin, voi olla huono päivä, ei välttämättä kiinnosta muu kuin sen fasadin ylläpito että palkkansa saa. Samaan tyyliin hymyilyä kuin vaikkapa kaupankäynnissä Siwan kassalla. Ei sitä lyyliä muu kiinnosta kuin että pääsee kotiin työvuoronsa päätteeksi. Poliisi ei välttämättä ole sen kummoisempi.
Organisaatiotasolla ihminen ajattelee kuin eläin. Tärkeintä on että pysyy porukassa ja ei tee mitään typerää mikä ei kuulu lauman tapoihin. Hirvein rangaistus laumaeläimelle on se, että eristetään laumasta. Kutakuinkin ihan jokainen virkamies, poliisi, sairaanhoitaja tai lääkäri pelkää eniten sitä että joutuu omasta porukasta eroon.
Suojamekanismit ovat sen myötä myös. Jos vaikkapa suojelupoliisin yksi etsivä käyttää työaikaansa virka-autossaan jotakin iloista naista puikottaen, niin kyllähän se käsitellään jonkin asteisena rikkomuksena, mutta ei siitä viraltapanna. Kovasti nuhdellaan. Lääkärit eivät menetä oikeuksiaan ammatinharjoittamiseen oikeastaan juuri koskaan, vaikka mitä virheitä tekisivät. Sisäisesti käsitellään asiat porukalla. Saatetaan laittaa valvontaviranomais / esimiestarkkailuun, siinä se.
Yliopistolaitoksessa hyväksytään väitöskirjoja tutkimatta lähdemateriaalia. Kunhan sykli saadaan päälle niin lätkäistään päälle dosentuureja muistakin yliopistoista kuin työn hyväksyneestä, koska luotetaan siihen ensimmäiseen ja rinki kulkee.
Pikkulikalta viedään kotietsinnässä läppäri, kun joku rekisteröitynyt yhdistys vaatii sitä poliisitoimena. Poliisi ilmoittaa jo ovella, että jos maksatte vaaditun 600€, niin homma jää tähän. Yksi selvitetty talousrikos. Niin.