President Vladimir Putin
This application aims to provide a convenient way to obtain reliable information about the President of the Russian Federation.
Voipi sunnuntaiaamun ratoksi mietiskellä kenen pussiin tämän tilanteen sekä sen kärjistymisen seurauksista pisteet sataa?
Aikku on ollut silleen.![]()
Ilmankos oli vähän vaisu kauden avausrintissä. Kokenut äiti Mona-Lisa vei voiton reilusti. Taasen lapsen isä oli turvallaan hangessa heti kohta, koska aivan tuore isä hiihti suksiensa päältä. Kaksoset tuli Matiakselle.
Kuvottavaa
Miten se on voinut ???
Poliisimies sai vakavan sairauskohtauksen kiinniottotilanteessa
Karjalainen
Työtehtävissä ollut poliisimies sai vakavan sairauskohtauksen Abloyn lukkotehtaan lähellä Joensuussa keskiviikkona aamupäivällä.
Poliisin tilannekeskuksen mukaan kyseessä oli tavanomainen kiinniottotilanne, joka ei varsinaisesti liity sairauskohtaukseen.
Karjalaisen tietojen mukaan kiinniotto liittyi mopon takaa-ajoon.
Poliisimiestä elvytettiin ensin Lukkotiellä, minkä jälkeen hänet kuljetettiin Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Paikalla oli lopulta kaikkiaan yhdeksän poliisiautoa ja kaksi ambulanssia.
Asiassa ei epäillä rikosta. Syyskuussa kadonnut Nela Utkina löydettiin tänään keskiviikkona.
Ikävä juttu itsessään, mutta hiukan pistää ihmettelemään tuo 9 poliisiautoa ja 2 ambulanssia jos kyseessä sairaskohtaus.
Kadonnut tšekkinainen löytynyt kuolleena Nuuksiosta
Eipä kai tuo mikään yllätys ollut. Hämmentävä tapaus, valitettavasti surullinen loppu.
Lähinnä julkisuuden runsaus hämmensi, ei kai tuossa muuta poikkeuksellista.