En usko, että tiedotusvälineet noin välttämättä kirjoittaisivat vaikka sinä ehkä sitä mieltä olisitkin.Jos anarkistiterroristi olisi tönäissyt vapaustaistelijan kumoon, tuskinpa leimattaisiin mediassa tappajaksi, vaan ihanaksi rauhan lähettilääksi.
Olisiko jotain perusteluita tälle vai ihan omasta hatustako keksit?
Missä vaiheessa perusteluja on alettu täällä vaatia?
Poliisi on kertonut yksityiskohtia Helsingin Asema-aukiolla toissa viikonloppuna tapahtuneesta pahoinpitelystä.
Poliisin mukaan pahoinpitelyn uhri, myöhemmin menehtynyt mies, oli kävellyt paikalle Postitalon suunnasta. Mies ei ollut osallistunut mielenilmaukseen tai sen ympärillä käynnissä olleeseen vastamielenilmaukseen.
– Kyseessä oli ihan satunnainen ohikulkija, kertoo komisario, tutkinnanjohtaja Teemu Kruskopf MTV Uutisille.
Uhri oli kävellyt mielenilmausta pitäneen porukan ohi ja pysähtynyt henkilön kohdalle, joka piti kädessään Vastarintaliikkeen lippua.
– Siinä oli ollut joku lyhyt sanailu. Sen jälkeen mies oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa kohti rautatieaseman suuntaan, kun epäilty henkilö oli juossut noin kymmenen metrin päästä ja potkaissut uhria kerran rintaan. Tämän jälkeen uhri oli kaatunut ja lyönyt päänsä, Kruskopf sanoo.
Poromiehiltä kuulit?Vaadin antaa pillua.
Vaadin antaa pillua.
Poromiehiltä kuulit?
Poliittinen johto on ihmeellisen hiljaa. Voisi sieltä jotain kommentteja tulla asian suhteen.
Orpo haluaa kieltää väkivaltaiset järjestöt. Persut nyt ei lähde omiaan tuomitsemaan.
Hallituksella yhteinen linja.![]()
Orpo haluaa kieltää väkivaltaiset järjestöt. Persut nyt ei lähde omiaan tuomitsemaan.
En tiedä, onko tuostakaan mitään hyötyä. Jos kielletään, niin sitten toiminta vain painuu maan alle. Kyllä kaikenlaiset samanlaisen ajatusmaailman jakavat aina toisensa löytävät, oli se ajatusmaailma sitten mikä hyvänsä, ja oli se siihen liittyvä toiminta sallittua eli ei.