Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIkausi '10-'11

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Vielä ei näy muitten yhtiöitten lentojen peruutuksia. Kylläpä kävi taas itellä tuuri, että pääsin eilen melkein ajoissa kotimaan kamaralle eikä tartte pitkään aikaan lentää. Onko lakko koskettanut foorumilaisia?

Ei varmaan ole tieto vielä mennyt perille, tuo kokous jossa asiasta päätettiin loppui vasta viiden jälkeen. Mua tämä asia koskettaa siten, että työni estyvät. Finnairilla en sentään ole, eli sikäli olen ulkopuolinen.

Vehviläiseltä on tullut melkoisen typeriä kommentteja koko lakon ajan. Finnairille tullessaan hän esiintyi erittäinkin sovittelevaan sävyyn, mutta kommentit varmasti luetaan henkilöstössä takinkääntönä. Ymmärrän hyvin tarpeen saada muutoksia aikaan, mutta ei sitä noin tehdä. Paineet ovat varmasti sikäli kovat, että Finnairin pitäisi saada aikaan kovaa tulosta (liikevoittoprosentti selvästi yli kymmenen) uusista konehankinnoista tehdyn investointisuunnitelman mukaan.

Lakkoilusta en tosin piittaa minäkään, ja oikeus nykymuodossaan on vaikutuksiltaan suhteettoman raju järjestäytyneillä aloilla.
 
Viimeksi muokattu:
Näyttäis liikenne sujuvan Seutulassa jokseenkin, kuten aikaisempinakin lakkopäivinä. Pari Finnairin kotimaanlentoakin on lähtenyt noin tunti sitten ja yksi on vielä tänään lähdössä. Toki nekin olivat toista tuntia myöhässä, mutta kelikin jo aiheuttaa myöhästymisiä.

Finnairin lento Krabiin on neljättä tuntia myöhässä ja odottavat sen lähtevän yhdentoista jälkeen. Ottaa aikansa, kun siellä on Vehviläinen lastaamassa laukkuja, Häkämies kiskomassa polttoaineletkua ja Tammisen Sakke hoitaa jääneston. Se Finnairin seksikäs viestintäpäällikkö tarjoilee koneessa...toplessina :ahem:
 
Pääuutislähetyksessä arvioitiin, että kyseessä olisi kuljetusliittojen tulevan fuusion innoittamasta voimannäytöstä kyse. Kovat on panokset. Sinällään "hupaisaa", että Finnairin lentoemännät lienevät alan kermaa niin palkkojen kuin etujen puolesta mitaten. Köyhemmät kaverit ryhtyvät tukitaisteluun.:doubtful:

Onko jollakulla käsitystä siitä, pitkäkö on tuo lepoaika pitkän lennon jälkeen? Paljonko on kuukausi- ja vuosityöaika nyt?
 
Kas kun kukaan ei Assangen pidätystä ole tänne vielä tiedottanut.

Eipä varmaan näillä syytöksillä arveluta antautua tuomiolle.

Interpol launched its manhunt, rendering Assange a cross-border fugitive. So it seemed the "sex charges" might be more serious than initially thought.

But what are they?

They're not "rape," everyone agrees--because the sex was consensual. They also aren't unspecified "molestation."

What they appear to be is a violation of a Swedish law against "having sex without a condom."

Interestingly, even that charge doesn't appear to precisely apply in this case.

A condom was apparently used--initially. But it broke. So the dispute is about whether it broke "accidentally" (he said) or it broke "on purpose" (she said).

That DEFINITELY sounds like a job for Interpol.

Toisaalla mainittiin, että tästä "ilman toisen osapuolen tietämystä kondomitta jörnimisestä", on maksimirangaistus 715 dollaria.
 
Onko ruotsissa tosiaan laki,että ei saa jörniä ilman kumia? Hahaa!! Aika säälittävää jahtaamista Interpolilta,joka vain kasvattaa Assangen suosiota.
 
Onko jollakulla käsitystä siitä, pitkäkö on tuo lepoaika pitkän lennon jälkeen? Paljonko on kuukausi- ja vuosityöaika nyt?

Nykytilanteessa työaika on keskimäärin noin 108 h / kk. Aikaerolentoja seuraava vapaa on 2-5 vrk ja niitä tulee edeltää 24 tunnin lepo. Lennon jälkeinen toipumisvapaa määräytyy lentokohtaisesti lennon pituuden ja aikaeron kohteessa mukaan. Finnair halusi muuttaa näitä käytäntöjä siten, että kuukausittainen työaika kasvaisi noin seitsemällä tunnilla, mikä ei kuulosta mahdottomalta yhtälöltä ratkaistavaksi.
 
Finskin lentoemot työskentelevät nyt 'jaksamisen äärirajoilla'.
 
Kuulostaa tosiaan hurjan rankalta. Koittakaa vaikka itse pysyä skarppina koko lennon ajan 5 päivän ryyppyputken jälkeen..
 
Aika monessa muussa yhtiössä on vahvemmat lentoemot, koska joutuvat tekemään töitä heikommilla ehdoilla. Silti jaksavat.. eivät romahda. Ehkä Finnairin pitäisi keskittyä vahvistamaan lentoemoja. Vahvempi lentoemo pystyisi tekemään 7h kuukaudessa enemmän töitä ja olemaan vasta sitten 'äärirajoilla'.
 
Lumenpudottajia vaarassa Helsingissä
Keskiviikko 8.12.2010 klo 08.24 (päivitetty klo 08.38)

JUURI NYT! Lisää aiheesta hetken kuluttua.

Kolme lumenpudottajaa on joutunut vaaraan Helsingin Simonkadulla, vahvistetaan Helsingin pelastuslaitokselta.

Lunta pudottamassa olleet henkilöt roikkuvat talon ulkopuolella nostokorissa.

Pelastuslaitos on aloittanut pelastustyöt.

IL
Just. Lumi yllättää monin tavoin.
 
Melkoisia aaseja tuolla (Finnair / SLSY) on asiaa hoitamassa. Edellinen sopimus meni umpeen 1.5. HS:n pääkirjoituksen mukaan yli puoli vuotta ei kuitenkaan ole ollut likikään riittävästi, vaan neuvotteluihin on tuotu uusia asioita lakon alettua. Vitun uunot.
 
Nykytilanteessa työaika on keskimäärin noin 108 h / kk. Aikaerolentoja seuraava vapaa on 2-5 vrk ja niitä tulee edeltää 24 tunnin lepo. Lennon jälkeinen toipumisvapaa määräytyy lentokohtaisesti lennon pituuden ja aikaeron kohteessa mukaan. Finnair halusi muuttaa näitä käytäntöjä siten, että kuukausittainen työaika kasvaisi noin seitsemällä tunnilla, mikä ei kuulosta mahdottomalta yhtälöltä ratkaistavaksi.
Mun mielestä lentoemot vois jättää maahan tyystiin. Pakkoko sitä on kaiken maailman kaffeeta ja sapuskaa ilmaan nostaa. Turhaa räpläämistä ja häirintää lennon aikana, ja heikentää koneen kapasiteettia epäekologisemmaksi.
 
Mun mielestä lentoemot vois jättää maahan tyystiin. Pakkoko sitä on kaiken maailman kaffeeta ja sapuskaa ilmaan nostaa. Turhaa räpläämistä ja häirintää lennon aikana, ja heikentää koneen kapasiteettia epäekologisemmaksi.

taitaa olla turvallisuusvaatimus, jotta tietynkokosissa koneissa pitää olla tietynverran emoja.
 
taitaa olla turvallisuusvaatimus, jotta tietynkokosissa koneissa pitää olla tietynverran emoja.

Nehän voisi korvata turvahenkilöstöllä, joilla on sama koulutus ongelmatilanteita varten kuin lentoemoilla, ne vaan eivät tarjoilisi kaffetta, sapuskaa, limpparii ja alkoholijuomia.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös