Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIkausi '10-'11

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Asematapahtuma_Riih_379416b.jpg

On tää kyllä hirmuinen kylä tilastojen mukaan. Niin että ei kannata yhtään alkaa siellä, hei!
Forssa on muuten Kuopion lisäks ehkä ainoo kaupunki Suomessa, johon tuskin koskaan tulen menemään enää ikinä milloinkaan.

Oho, asematunnelistahan on tehty oikein viihtyisä.
Itse olen kävellyt viimeksi tuosta läpi ehkä vuonna 1996. Oli tuolloin melkoisesti ankeampi tuubi hän.
 
Oho, asematunnelistahan on tehty oikein viihtyisä.
Itse olen kävellyt viimeksi tuosta läpi ehkä vuonna 1996. Oli tuolloin melkoisesti ankeampi tuubi hän.

Juu, toi lattiakin vaihdettiin tässä muutaman vuoden sisään kahteen kertaan. Tai lähinnä pinta siitä. Ekaks se oli niin huono, että piti laittaa tilalle sellanen (tuossa kuvassa oleva), joka oli ihan hemmetin liukas (niin liukas, että sinne laitettiin pitkiä mattoja, koska mummot ja nuoremmatkin veti lipat siellä niin usein), ja sitten toi nykyinen pinta, joka vaikuttais olevan ihan jees.
Päätyihin laitettiin hienot liukuovet, jotka yleensä jopa toimiikin, ja sitten vielä ne työsti noi todella hienot reiät tohon väliseinään. Kyllä kelpaa.
 
Meinasin tipahtaa penkiltä kun luin tuon uutisen kuvatekstin


Mut naureskelun jälkeen selviskin, että ero johtuu laista eikä esim. puolisosta. En löytäny heti homoilta tai transuketjua, joten laitoin tänne.
Tämä ex-miehen ex-vaimo ei halua rekisteröityyn parisuhteeseen, koska hän ei ole lesbo. Hän haluaa muuten vaan olla naisen kanssa naimisissa.

Ymmärsin myös, että tämä henkilö oli ensin käynyt sukupuolenkorjauksessa ja vasta kotiin palattuaan maininnut asiasta perheelleen.
"Vaimoooo!!! Arvaas mitä uutta?"
 
Mulle ei kans oikein Tatjanan logiikka auennut. :D
Olisi voinut olla naisen kanssa naimisissa (vaikka alunperin menikin miehen kanssa naimisiin) mutta ei kuitenkaan voinut olla naisen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa koska ei ole lesbo. Siis häh.
 
Elokuvia ei noin yleisesti kannata käyttää oppimateriaalina, olen nähnyt jossakin leffassa singolla ammuttavan helikopterin ohjaamosta, välittömästi singon takana oli vielä lisää poppoota. Helikopteri ei tippunut ja singon takana olevat olivat tyytyväisiä upeasta laukauksesta.

Hollywoodissa on myös sinkoja joita ei tarvitse virittää lain. Ne on varmaan jotain deluxe-versioita, meillä on vain noita karvalakkimalleja..
Edith: rajattoman kapasiteetin lippaat onkin jo varmasti tuttu juttu, samoin se kun sankari etenee pimeää käytävää valppaana ja huomaa yhtäkkiä että pitäskös ase ladata. Onneksi muistaa aina just ennen kuin örkkimölliäinen hyökkää kulman takaa.
 
Viimeksi muokattu:
Heh, Kesko. Ei näköjään opita mistään.

Harvoin olen joutunut pelkäämään puhujan puolesta yhtä paljon kuin Keskon Kaupan päivässä maanantaina.

Keskon pääjohtajan Matti Halmesmäen jutustelu tilaisuuden alkajaisiksi ei pelkästään hiponut hyvän maun rajaa, vaan ylitti tuon rajan monta kertaa.

Helsingin Marina Congress Centerissä oli yli 700 kutsuvierasta, pääpuhujana pääministeri Mari Kiviniemi (kesk). Eturivissä istui myös kaksi Keskon entistä pääjohtajaa, vuorineuvokset Matti Honkala ja Eero Utter. Tilaisuus oli tavallista juhlavampi, Keskon 70-vuotisen historian kunniaksi.

Tapahtuman juontajan, Kirsi Heikelin kiiteltyä pääministerin eleganttiutta, Halmesmäki intoutui ylistämään Kiviniemen ulkonäköä. Ensin hän kuitenkin totesi, ettei voi asiaan puuttua, koska Audi-mies-tapaus on niin tuoreena muistissa.

Pääjohtajan mielestä Kiviniemi voisi pääministerin sijaan olla kokovartaloministeri, sen verran edustavan kuvan vartalosta saisi. Hän halusi myös tietää, kenen sormea Kiviniemi oikein puraisi, koska asia ei Mikael Jungnerin kirjasta käynyt ihan selväksi.

Halmesmäki ei ilmeisesti pidä pahana sitä, että Keskon maine sovinististen lausumien yhtiönä entisestään vahvistuu. Hän muistuttikin yleisöä, että Keskossa näitä tapauksia on riittänyt, ja siksi sanoja pitää varoa.

Kaikki hauskanpidosta pitävät tietävät, että tutun seurueen jutut voisivat ulkopuolisen korvissa ajoittain kuulostaa huonolta huumorilta. Olennaista on, että porukan jäsenet tuntevat toisensa ja tietävät, millaiset jutut sopivat mihinkin tilanteeseen.

Pörssiyhtiö Keskon pääjohtaja ja Elinkeinoelämän keskusliiton varapuheenjohtaja ei ilmeisesti tätä tiedä.

Yritysjohtajat sanovat yleensä, että he eivät kommentoi kilpailijoiden asioita. Halmesmäki katsoi kuitenkin sopivaksi vitsailla SOK:n pääjohtajan ominaisuuksilla. Todettuaan, että Kuisma Niemelä ei ollut paikalla, Halmesmäki arveli tämän vaanivan jossain saalista lintukoiriensa kanssa. Saalis on Kesko.

Niemelää ei ollut kutsuttu paikalle, mikä onkin luontevaa, koska kyseessä oli kilpailijan sidosryhmätilaisuus.

Jos ihminen pitää itseään huumorintajuisena, hänellä on oltava kyky nauraa myös itselleen. Joskus kuulee sanottavan, että tämä ominaisuus ei ole päässyt pohjalaisessa luonteessa kehittymään aivan huippuunsa.

En tiedä kuinka hersyvästi Keskon käytävillä voi ilakoida lapualaissyntyisen pääjohtajan edesottamuksille. Toivottavasti joku on uskaltanut sanoa hänelle, että maanantaina nauruun ei ollut syytä.

Pirkko Tammilehto

KL 27/01/11
 
Hollywoodissa on myös sinkoja joita ei tarvitse virittää lain. Ne on varmaan jotain deluxe-versioita, meillä on vain noita karvalakkimalleja..
Myös rynkyllä, kiväärillä tai jopa pistoolilla onnistuu lentokoneen pudottaminen varsin helposti, myös olalta laukaistavalla ohjuksella kohti tulevan hävittäjän pudottaminen on helppoa.
 
Hollywoodissa on myös sinkoja joita ei tarvitse virittää lain. Ne on varmaan jotain deluxe-versioita, meillä on vain noita karvalakkimalleja..
Edith: rajattoman kapasiteetin lippaat onkin jo varmasti tuttu juttu, samoin se kun sankari etenee pimeää käytävää valppaana ja huomaa yhtäkkiä että pitäskös ase ladata. Onneksi muistaa aina just ennen kuin örkkimölliäinen hyökkää kulman takaa.

Näitä esimerkkejä piisaa:

Sankari uhkaa pahista aseella parin metrin päästä. Keskustelua on käyty jo tovi, kunnes sankari muistaa virittää aseensa. Tämä lisää uhkaavuutta entisestään.

Revolveriin kiinnitetään äänenvaimennin. (oikeasti ääni karkaa jo ennen piipunsuuta)

Ammutaan singolla vanerihökötykseen, joka räjähtää näyttävästi ja leimahtaa liekkeihin.

Kymmenen pahista ampuu sankaria 15 m:n päästä sarjatuliaseilla. Ei osu. Sankari napsii pahiksia pistoolilla yhdellä laukauksella yhden kerrallaan. Pahikset odottavat kiltisti vuoroaan.

Jurassic park n:ssä oli kohtaus, jossa sankarilla oli suorastaan kaksi patruunaa norsupyssyynsä siltä varalta, että pitäisi hirmulisko tappaa. Viherpiippo näpisti nämäkin patruunat, minkä sankari oivaltaa vasta, kun dino rynnii päälle. (Oikeasti niinkin vaarallista eläintä kuin jänistä metsästettäessä matkassa on enemmän kuin kaksi paukkua)

:jaska::o
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös