Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2012-2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ennenkin olen forumilla kertonut mutta kerrottakoon jälleen koska jututhan täällä aina kiertää kehää.
Tuttavalla oli käsiase jolle haki luvan uusintaa. Se ei onnistunut koska *kouluampumiset*.
Samaan syssyyn haki lupaa juurikin tuolle AR-15:lle ja se tuli sieltä ihan automaattina että ota tosta, montako pistetään?

AR-15 on käsiase.
 
Ilmeisesti ei riittävän pieni ollakseen vaarallinen. Evätty lupa koski pistoolia.

Noikin kielletään, koska näyttää hurjila.

Näyttää hurjalta:
fetch.php

Ok.
KittyRifle.jpg
 
AR-15 luokitellaan kiväärien kanssa samaan, samoin kuin kotimainen RK. Suomessa ei kuitenkaan saa lupaa sarjatuliaseelle kuin asekeräilijät jotka ovat moitteettomasti asiaa harrastaneet vuosikausia (-kymmeniä tms.). Siviileille kuitenkin myönnetään lupia rynnäkkökivääreille silloin kun aseesta on poistettu sarjatulitoiminto. Sinänsä kyllä hieman typerää, sillä yhtään esimerkiksi kotimaisen rynkyn toimintaa tunteva tietää mikä osa sen toiminnon mahdollistaa/mahdottomullistaa (ihan keksin itse äsken sanan) ja vaihtaa sen parissa minuutissa vaikkapa poliisin tarkastusta varten lailliseen..

Pistooleista ja reukuista ollaan nykyjään kovin tarkkoja siitä syystä että pienikokoinen ase kulkee varsin huomaamattomasti vaikka taskussa, toisin kuin kivääri tahi rynkky.
 
No huhhuh. Olipa MOTissa sellanen tapaus, ettei ihan täyty oikeus ja kohtuus. Eikä todellakaan ole ainoa 90-luvun laman ja pankkisuhmuroinnin seuraus, mutta varmasti yksi härskeimmistä.

Heräsi kyllä yksi kysymys, että miten ihmeessä tuo voi olla mahdollista?
 
Katsoin samaa ja jäi niin hiton paha maku suuhun. Siihen vaikutti varmasti myös se, että olen viime aikoina seurannut Vuokatissa sijaitsevan Katinkullan perustajan avautumista blogissa. Häneltä ja hänen suvultaan vietiin kaikki. Asialla oli SKOP. :doubtful:
 
Huomenna renen kanssa kebabille pitkästä aikaa. Ihan lööpityksen aihe taas! :alppu:
 
Taas ranne ja karvaranne heiluu.
Vaan tapahtuuko tässä oikeus ja kohtuus.

Mitä tuohon aiempaan, niin todella olisi tarve tutkivalle journalismille nykyisen lööppikaman sijaan. Ja ei todellakaan kaivata mitään Karpoa - sen verran kusetusta ollut siinä ohjelmassa ettei luottoa ole juuri seiskaa enempää. Varma tieto.
 
No huhhuh. Olipa MOTissa sellanen tapaus, ettei ihan täyty oikeus ja kohtuus. Eikä todellakaan ole ainoa 90-luvun laman ja pankkisuhmuroinnin seuraus, mutta varmasti yksi härskeimmistä.

Heräsi kyllä yksi kysymys, että miten ihmeessä tuo voi olla mahdollista?

Oli katsomisen arvoinen video. Tuli kyllä todella paha olo.
 
Se tossa ihmetytti, että toisen piti maksaa velkoja ja toisen ei.
 
Elämää suurempaa oli muuten vuoden paras kotimainen draamasarja by far. Hienoa viihdettä.
 
Ylös