Odotan nuijasodan veteraanin eli Nomin kommenttia.
Ei oo postannu kahteen kuukauteen. Joko saa huolestua?
Odotan nuijasodan veteraanin eli Nomin kommenttia.
Miksihän toi peruskoulu-uudistus alotettiin ylhäältä?
Tuota hiukan eppäilen, kun mun muistaakseni olet mun kanssa samanikäinen. Oppikoulun oppimäärällä kuitenkin, vaikka päästöspettarissa lukeekin peruskoulun yhdeksäs.
Työläistausta oli vahva.
Valtateillä 5 Juvan ABC:n kohdalla 40 kilometriä Mikkelistä on sattunut vakava liikenneonnettomuus. Onnettomuuteen on ollut osallisena kolme henkilöautoa.
11 ihmistä on loukkaantunut onnettomuudessa. Vammat ovat eri tasoisia ja useat vaativat sairaalahoitoa.
Viitostie on poikki ainakin tunnin ajan. Kiertotietä ei ole.
Saa sellaisen kuvan tosta median uutisoinnista, kuin vesikielellä odottaisivat suru uutisia asian tiimoilta. Vittu.
En mä nyt näe hirmuisen huonona asiana, että ihmisen katoamisesta tehdään sen verran iso uutinen, että varmasti suurimmalle osalle selviää minkä näköinen ihminen on kateissa. Nuo uutiset ovat ison etsijäjoukon keränneet ja poliisin ohjeistuksiakin etusivuille laitettu. Tällaisissa tapauksissa media voi kaikkein eniten hyödyksi olla.

Ei myy yhtäkään lehteä jos poika löytyy kunnossa jostain.
Tragedian kohdatessa kyllä haastattelevat koko ylöjärven läpi.
:nope:Olitko paikalla, onko kuva? IS maksaa kuvasta 500e
Mehän ei tiedetä kuka sen lapsen on kadottanut. Tuskin se mihinkään kaivoon on pudonnut.Kyllä tuossa on vanhemmilla aivan hirvittävä hätä ja pelko.
Kyllä tuossa on vanhemmilla aivan hirvittävä hätä ja pelko.