Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2012-2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Lähinnä kysymys on siitä, kuinka silmät kiinni ihminen elämäänsä kulkee. Jos joka tuutista tulee jotain asiasta, niin miten voi jäädä täysin tietämättömäksi asiasta. Sinänsä loistavaa, että kuitenkin tietää että sellainen ohjelma on, tietää sen nimen ja näköjään osallistujatkin.:o

Vaikken osaa nimetä Kotiteollisuuden kappaleita, niin luulen että sellaisen tunnistan, tiedän Jouni Hynysen nimen ja jopa ulkomuodon ja jopa sen että on jostain Terijoen suunnalta kotoisin. Veikkaan Lappeenrantaa.:ahem:

Että vaikka en perusta Hynysestä tuon taivaallista, niin kuitenkin jotain kuitenkin tiedän. Voi sitä sentään silmät ja korvat auki elämässään kulkea. Ei voi olla niin minä-keskeinen ihminen ettei rekisteröi mitään muuta mikä ei ehken kiinnosta. Vai voiko?:doubtful:

Ugh, olen puhunut. Seuraavaksi ugh, hiihdän! ->

Se, että sä tiedät jotain faktoja jostain ei edellytä että joku toinen tietäisi jotain toisia faktoja jostain muusta. Mihinkään "joka tuuttiin" tai "silmät kiinni kulkemiseen" on turha vedota, ei se vaan mene niin että me kaikki muka seurattaisiin samoja medioita samoihin aikoihin.
Voi kuulostaa hämmästyttävältä mutta kaikki ei tiedä samoja asioita kuin sä. Ei välttämättä ole edes kiinnostuneita samoista jutuista. Ihmeellistä.
 
Meillä taitaa olla eri "tuutit" Mossen kanssa, koska ei ole silmilleni vyörynyt mitään tietoa ohjelmasta. Ehkä olen sitten sivistymätön, ajan kelkasta pudonnut ja asemalle jäänyt.. Tiedän minä myös, että Merisää-niminen ohjelma tulee radiosta, muttei mitään havaintoa sen tiedotuksista.
 
Tiedän minä myös, että Merisää-niminen ohjelma tulee radiosta, muttei mitään havaintoa sen tiedotuksista.

Jos nyt en ihan väärin muista, niin ympäröivään yhteiskuntaan suhteettoman pitkään olit myös täysin tietämätön Gangnam Stylesta. Joka nyt sentäs oli merkkiteos kansainvälisessä kevyessä musiikissa ja sen levityksessä. Eniten kuunneltu biisi / katseltu video kautta aikojen YouTubessa. Miljardiluokkaa!
 
Meillä taitaa olla eri "tuutit" Mossen kanssa, koska ei ole silmilleni vyörynyt mitään tietoa ohjelmasta. Ehkä olen sitten sivistymätön, ajan kelkasta pudonnut ja asemalle jäänyt.. Tiedän minä myös, että Merisää-niminen ohjelma tulee radiosta, muttei mitään havaintoa sen tiedotuksista.

Merisään voit koekuunnella mm. aamuisin vähän ennen kuutta ainakin Radio Suomen taajuudelta. Se mukavasti rytmittää aamutoimia. Tietää, että silloin voi lähteä koiran kanssa ulos, eikä ole vielä kiire.
 
Onhan tuokin. Itselleni merkkinä täällä keskellä maata on Bengtskär.
 
Merisään voit koekuunnella mm. aamuisin vähän ennen kuutta ainakin Radio Suomen taajuudelta. Se mukavasti rytmittää aamutoimia. Tietää, että silloin voi lähteä koiran kanssa ulos, eikä ole vielä kiire.

Porin ja Rauman satamiin avustetaan vain jäänmaksuluokkiin 3 ja 4 kuuluvia aluksia....
 
Hynynen on vahvojen perusteettomien mielipiteiden mies. Kova tarve aina lohkaista jotakin suurta, mutta millä hampailla. Älykkäämmällä sanoittaja/kirjailija/muusikko -akselilla pyöriskelevällä ihmisellä olisi jotakin purevampaa ainakin takahampaissa. Mutta kun tällä ei ole. Kokolailla tyhjää louskuttaa.

Melkoinen myötähäpeän tunne tuli kun kuunteli Radio Rockia torstaiaamuna. Yritti taas äijäillä ja ilmaista itseään juuri niin että puhutaanpa asiaa. Kun Heikelä ja Alexandrova oikein sievästi ehkä vaivautuneina vielä auttoivat, niin siltikään ei tullut mitään perustetta suusta ulos.

Tällä tyypillä on jonkinlainen vahva asenne siihen että kunhan on päissään ja parta rehottaa, niin on äijä, ja sanomiset on sillä kuitattu. Luottaa vahvasti siihen karismaan.

Tyhjä tynnyri.

Kopkop. Mutta mihin ihmeen karismaan?
 
Mitä tulee Hynysen lyriikoiden dissaamiseen, on hyvin oletettavaa henkilön kuulleen ainoastaan tuoreimpia listahittejä. Yh-äitit ja diipadaapa, kaljaa viinaa ja pillua tittirii, lähikaupat ja tuulipuvut jippikaijjee.

esmerkiks Kuolleen kukan nimi albumilta löytyy muutama helmi. Kuten Satu peikoista.
 
Hynynen on rock. Hyvä, että edes joku pystyy sanomaan näille pullamössöhötöille jotain :thumbup:
 
Mitä tulee Hynysen lyriikoiden dissaamiseen, on hyvin oletettavaa henkilön kuulleen ainoastaan tuoreimpia listahittejä. Yh-äitit ja diipadaapa, kaljaa viinaa ja pillua tittirii, lähikaupat ja tuulipuvut jippikaijjee.

Näinhän tuo on. Vaikka ehkä olisi syytä jossakin mielessä samaistua tuohon, niin näin ei oikeasti ole kuitenkaan, ja ei kukaan jaksa kärsimyslaulelmia kuunnella kuin äärisuomalainen ilman mitään visiota mistään tulevasta. Syyttömien syntyjään murheellisia lauluja. Pohjautuu pitkään itsesääliin ja itsepetokseen. Ja pettureiden pahinta linjaa on Hynynen ehkä.
 
Jos nyt en ihan väärin muista, niin ympäröivään yhteiskuntaan suhteettoman pitkään olit myös täysin tietämätön Gangnam Stylesta. Joka nyt sentäs oli merkkiteos kansainvälisessä kevyessä musiikissa ja sen levityksessä. Eniten kuunneltu biisi / katseltu video kautta aikojen YouTubessa. Miljardiluokkaa!
Sekin vielä. Taidan avata perunakellarin luukun joskus keväällä.
 
Pointtihan tossa mun edellisessä viestissä oli juurikin, että vaikka just minä tai joku muu ei tarkemmin tunne jotakin musiikkiartistia tai muuta äärimmäisen tärkeää palasta populaarikulttuurista, ei tarkoita, etteikö se voisi olla hyvinkin suosittu. Kyllä mä ainakin lasken Kotiteollisuuden valtavirtaan kuuluvaksi, kun se kuitenkin käsittääkseni soi radiossa ja myy varsin kunnioitettavan määrän levyjä.

Eikä tolta Vain elämäältä ole ollut kovin vaikea välttyä. Kun ei katso telkkaria juuri lainkaan eikä lue iltapäivälehtiä tai käy sellaisten nettisivuilla, ei ole päässyt syntymään kovin kattavaa kuvaa ohjelman sisällöstä. Kyllä mä silti uskoisin suurin piirtein tietäväni mikä siinä on ideana. Sama juttu kuin vaikka Putouksen kanssa. Merisään ja Gangnam Stylenkin tiedän. Jaxuhaleja vaan.
 
Mitä tulee Hynysen lyriikoiden dissaamiseen, on hyvin oletettavaa henkilön kuulleen ainoastaan tuoreimpia listahittejä. Yh-äitit ja diipadaapa, kaljaa viinaa ja pillua tittirii, lähikaupat ja tuulipuvut jippikaijjee.

esmerkiks Kuolleen kukan nimi albumilta löytyy muutama helmi. Kuten Satu peikoista.

Komp. Kyseisen orkesterin paras levy keveesti ja edelleen.
 
Eikä tolta Vain elämäältä ole ollut kovin vaikea välttyä. Kun ei katso telkkaria juuri lainkaan eikä lue iltapäivälehtiä tai käy sellaisten nettisivuilla, ei ole päässyt syntymään kovin kattavaa kuvaa ohjelman sisällöstä. Kyllä mä silti uskoisin suurin piirtein tietäväni mikä siinä on ideana. Sama juttu kuin vaikka Putouksen kanssa. Merisään ja Gangnam Stylenkin tiedän. Jaxuhaleja vaan.
Merisään tiedän, kun tuppaa tulemaan liigakierroksen toisen erän lopulla eikä vasta erätauolla :wall: Gangnam Stylestä ei ole mitään käsitystä :confused:

Vain Elämästä kuvittelisin tietäväni artisteista ainakin Katri Helenan, Neumannin ja Siltsun. Ketäs muita siellä oli?
 
Ylös