Uudenvuoden yönä kuoliaaksi ammutun joensuulaismiehen hautajaisten alussa kahakoitiin Joensuun evankelisluterilaisen kirkon edustalla. Paikalla on ainakin yli sata hautajaisvieraista. Heidän joukossaan on kymmeniä United Brotherhood -rikollisjärjestön jäseniä.
Julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan ammuskelussa kuollut mies on kyseisen järjestön jäsen.
Kun hautajaisvieraat olivat menossa kirkkoon hieman ennen yhtä, paikalla oli valokuvaajia, jotka kuvasivat tilannetta. Muutaman korttelin päässä päivysti poliisiauto. Äkkiä kolme isokokoista miestä irtaantui hautajaisvieraiden joukosta ja ajoivat kuvaajia pois paikalta.
- Lähtekää kun vielä omin jaloin pääsette, miehet komensivat.
Hieman myöhemmin he juoksivat erään valokuvaajan kiinni ja riistivät hänen kaksi kameraansa.
- Sanoin niille, että ottakaa vaikka pelkät muistikortit ja antakaa kamera takaisin, kuvaaja sanoo.
- En viitsinyt alkaa siinä alkaa vastustella, kun sanoivat, että pistävät polvet paskaksi.
Miehet saivat kuvaajan muistikortit ja antoivat sitten kameran takaisin. Hieman myöhemmin paikalle ajoi poliisipartio, joka ei kuitenkaan ehtinyt puuttua tilanteeseen.