Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2016-2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Voi vittu. Tämä ei hyvä.

Ei sillä että murha yleensä olisi, mutta noin.. ehkä ymmärrätte mitä meinaan
 
Yhdeksän kuollutta olisi tällä hetkellä kiertävä luku. Nizzan toisintoa?
 
Uutisissa mainittiin että usea miljoona juo vakituisesti siellä korvikealkoholia. Hiv ja alkoholi kurittaa tuota kansaa kovalla kädellä :(
 
Olinpas joitakin aikoja sitten täsmälleen tuossa Berliinin tapahtumapaikalla seuraamassa suurta poliisioperaatiota. Oli erikoisjoukkojen maastureita, pommirobottia, poliiseja mellakkavarustuksessa ynnä muuta jännää.

Tosin ne oli kaikki valepoliiseja.
 
Viimeksi muokattu:
12 kuollut Berliinissä. Melkein saman verran Jordaniassa. Melkoista joulustressiä ihmisillä vallan, kun tuommoista tekevät.
 
Berliinin terroristi uutistoimiston mukaan kotoisin Afganistanista tai Pakistanista. Veikkaan et yritti piiloutua läheiseen Zoologischer Garteniin.
 
Kirjailija Jari Tervon on jälleen syytä tulla tuomitsemaan kaikki suomalaiset umpirasistisiksi mulkuiksi kun hieman huolestuvat että mitä hemmettiä täällä Euroopassa on menossa. Tämä uusi rekkaisku oli hyvä Jarille. Ei juuri muille.
 
Mutta olihan se nyt tosi lähellä! Janni Hussi melkein kuoli!

http://www.iltalehti.fi/viihde/201612202200043276_vi.shtml

Berliinin rekkaisku järkyttää myös suomalaisia - Janni Hussi paikalla vain viikko sitten

Järjetön väkivallanteko järkyttää syvästi myös meillä.

Fitness-tähti Janni Hussi jakoi Instagramissaan kuvan kyseisen joulutorin makeiskojusta ja kertoi käyneensä paikalla vain viikko sitten:

- En voi uskoa, mitä hirveyksiä täällä taas tapahtuu. Tasan viikko sitten olin rakkaan ystäväni kanssa kyseisillä markkinoilla samaiseen kellonaikaan kun tämä veriteko nyt tapahtui. Olo on todella outo just nyt, Janni kirjoittaa kuvan yhteydessä.
 
Ylös