Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2016-2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuon hokijat eivät ilmeisesti ole olleet töissä suomalaisilla työpaikoilla.
No sehän on ihan täysin seurausta noista liitoista ja tesseistä. Työntekijöitä edustaa vain suojatyöpaikan saanut luottamusmies jota saa äänestää ainoastaan liittoon kuuluvat. Kellään muilla ei ole asiaa päättäviin elimiin.
 
Muista liitoista en toki osaa sanoa, mutta meillä luottamusmiehet on alan rautaisia ammattilaisia. Kärkikomppanian miehiä niin sanotusti.

Että se niistä suojatyöpaikoista.

Esikunnissa pörrää paljon turhempia majureita keksimässä millon mitäkin vitun hyvää ideaa.
 
Muista liitoista en toki osaa sanoa, mutta meillä luottamusmiehet on alan rautaisia ammattilaisia. Kärkikomppanian miehiä niin sanotusti.

Että se niistä suojatyöpaikoista.

Esikunnissa pörrää paljon turhempia majureita keksimässä millon mitäkin vitun hyvää ideaa.

Veikkaan että teillä on vähän erilainen duunipaikka kuin monella. Mitä olen itse YT-neuvotteluihin ja seurannut luottamusmiesten toimintaa muissa neuvotteluissa niin aika paljon jää toivomisen varaa, varsinkin kun edustavathan ne myös minua.
 
Veikkaan että teillä on vähän erilainen duunipaikka kuin monella.

Näinkin varmasti on. Kuten sanoin, muista liitoista en osaa sanoa kun en ole koskaan kuulunut.

Että ei mulla kait oikeastaan ole mitään annettavaa tähän keskusteluun. Niin jospa poistun tonne noin.. ->
 
Näinkin varmasti on. Kuten sanoin, muista liitoista en osaa sanoa kun en ole koskaan kuulunut.

Että ei mulla kait oikeastaan ole mitään annettavaa tähän keskusteluun. Niin jospa poistun tonne noin.. ->

Taakse?
 
Siinä hyvä esimerkki työpaikasta, jossa ei paikallisesti kannata kovin tärkeitä asioita yrittää sopia.

Itte siellä saa käydä jokainen huutamassa kurkku suorana välillä. Kun tuo lapanen vaan 'joojoottaa' pomoille.

Liitolta haettiin tukea uuteen työsopimukseen, jossa työantaja vaati irtisanottaessa oikeuksia sähköpostitiliin. On nyt meidän miesten sopparista ylipyyhitty se kohta. Naisilla se on, kun pistivät nimen alle. Idiootit.
 
No voihan yhyy. Ensin mokataan sata-nolla, sitten kun kansa reagoi, niin uhriudutaan.

”En toivoisi kenenkään kohdalle tällaista”
Vaikka pyörätuolimies ei välttämättä ole uutista nähnyt, monet muut ovat. Osa on reagoinut siihen lähettämällä tulikivenkatkuista palautetta Malmin Prismaan.

–*Olemme saaneet satoja palautteita ja se on ollut todella murskaavaa. En toivoisi kenenkään kohdalle tällaista. Voi sanoa, että palaute on tullut ihan kaikkia kanavia pitkin, mitä tästä maailmasta löytyy, Mirva Neva-aho-Simonsen sanoo.

Johtaja sanoo, että henkilökunnan ei auta kuin tukea toisiaan ja jatkaa eteenpäin. Työntekijät ovat Neva-aho-Simonsenin mukaan keskustelleet asiasta ja työterveyshuolto on ollut mukana. Hän toteaa ihmisten olevan raakoja, mutta sellaista elämä näyttää nykyisin olevan.

–*Tässä kohtaa, vaikka yritämme kaikkemme, sekään ei riitä, Neva-aho-Simonsen huokaa.
 
On hienoa kun some mahdollistaa tällaiset kollektiiviset rangaistukset ja kansantuomioistuimet.
Emmeköhän me näe vielä ajan, jolloin lyhtypylväätkin otetaan vanhaan oikeudelliseen käyttöönsä.

Kyllä kansa tietää.
 
Niin siis kyse on siitä että kassahenkilö noudattaa hänelle annettuja ohjeita ja sitten kansa lyttää kassahenkilön. Eiköhän siellä ole ollut kaikenlaista rakentavaa palautetta kuten toivototaan että kassahenkilö joutuisi itse pyörätuoliin tai kuolisi, niin kuin tapana on.
 
Kuvottavia nämä julkiset lynkkaukset, joita sikiää yhden lehtijutun perusteella ja jonka kohde/kohteet sitten valitaan hehtaaritähtäimellä. Tässä tapauksessa joku onneton 1500 kuussa tienaava osa-aikakassa osaamattomuuttaan tunaroi tai vastaavaa ja koko kansa on lynkkaamassa hänet ja varmuuden vuoksi koko kaupan muun henkilökunnan. Populismin eräs ilmenemismuoto.
 
Ylös