Luuseri Alonso

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Valde sanoi:
Alonso haluaa pois Lewiksen tallista, vaikka häviää kyseiselle rookie-kuljettajalle mestaruuden samalla autolla. Onko Elwis todellakin murskannut Alonson itseluottamuksen niin täysin, ettei kaveri halua enää hakea revanssia. Itse olen käsittänyt, että Sennan ja Schumacherin tapaisten kaverien itseluottamus oli about pohjaton ja hävityn tallikaveritaiston jälkeen ei tulisi unta loppuikänä ilman tallikaverista haettua revanssia.

Alonso vieläpä haluaa ykköskohtelun Renaultilla, kun ei muuten pärjää. Sinne vaan Fisicoa kurittamaan - maine on mennyt.
Vaikka alustuksessa muuten onkin joku pointti, niin hämmästyttävät verrokit löysit. Niin Senna kuin Schumacherkin halusivat kaikin keinoin välttyä kilpailulta tiimin sisällä ja molemmat menivät keinoissaan huomattavasti pidemmälle kuin Alonso on tähän asti mennyt. Sennaa tuskin olisi nähty Prostin tallikaverina McLarenilla jollei se olisi ollut ainoa talli, jonka kalustolla oli mahdollisuuksia mestaruuteen (tilannehan oli sama myös hingun Williamsille suhteen kaudeksi '93). Tuskin Alonsokaan miettisi kahta hetkeä jos tilanne olisi tuo, mutta nyt kärkipää on noita vuosia tasaisempi ja hänellä on vaihtoehto. Ja jos ajatellaan pidemmälle, niin Häkkistä lukuunottamatta on hankala löytää Mestaria, joka ei olisi aktiivisesti pyrkinyt muuttamaan tilannetta tallin sisällä itselleen edulliseksi.
 

formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland
Jason Voorhees sanoi:
Olen saanut täysin päinvastaisen kuvan vuoden 2007 Japanin GP:n alla. :rolleyes:

Tosin, Alonso on siinä mielessä pelkuri ettei tämän jälkeen halua enää missään tallissa samankaltaista kohtelua tallikaverinsa kanssa.
Niinno, eihän se Sumikaan halunnut... Siinäpä toinen maineensa menettänyt pelkuri. Kimi ei valita.
 

Doubtful

Banned
Liittynyt
4.8.2007
Viestit
1136
formulastara sanoi:
Niinno, eihän se Sumikaan halunnut... Siinäpä toinen maineensa menettänyt pelkuri. Kimi ei valita.
Niin tai sitten Kimi on vaan munaton :doubtful:
 

talakem

Iltalehden toimitus
Liittynyt
4.3.2002
Viestit
3610
Pelkuri ?

Kukaan joka lukee tätä huhulehdistöä vakuuttuu hyvin nopeasti ettei Alonso ainakaan pelkuri ole.

Alonson tuoma raikas tuulahdus...ykkösiin..

+ + +Kuljettajista ei tehdä enään väkisin mielipiteettömiä pellejä, mainostajien kiiltokuva pr henkilöitä jotka vaan hymyilevät kun näkevät kameran (joku ihan tosissaan luulee että ne kiinnostavat ja tuovat tuloja)

Jos me kaikki oltais sellaisia, kukaan ei kiinnostuisi!

+ +Tuonut kaikenlaisen kähminnän ja omanedun tavoittelun arvioitavaksi. Joissain joukkuelajeissa valmentajat ym. muu johtoporras kähmii ja toimii miten huvittaa. Siinä mielessä yköset on samalla viivalla, erotus vain että nollia summien perässä on useampia...

+ Uskomaton kuski, jos vaan motorhomen ovi irtoaa seinästä kaiken jälkeen niin hattua nostan...

Korjaan meni kypäräkin paskas...
 
Viimeksi muokattu:

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Kyllä se vaan niin on, että Alonsoa on aika pitkälti kiittäminen tämän kauden värikkyydestä. Ehkä miehen asenne ei ole paras mahdollinen tallipäälliköiden suosion kalastelussa, mutta helppoakaan se ei olisi, kun Dennis pitää suurin piirtein toista kuskia omana poikanaan.

Kaiken lisäksi hieno homma, että Alonso kyseenalaistaa McLarenin pr-koneiston perustat. Sen tuotoksia on tässä suomalaisena saatu aivan liikaa niellä kuluneiden vuosien aikana.
 

Overhouse

Well-known member
Liittynyt
26.2.2007
Viestit
280
Alonson pitäis olla ammattilainen ja se on (vielä) töissä McLarenilla, joten kyllä sen kuuluis pitää suunsa vähän pienemmällä ja lopettaa tuon itkemisen. Jos ei pärjää niin minkäs teet, sitä paitsi alkukaudesta Alonsoa suosittiin, kunnes huomattiin, että Hamilton on nopeampi.
 

kasper

Well-known member
Liittynyt
16.2.2007
Viestit
493
Yksi mielenkiintoisimmista kisoista alkaa ihan kohta. Kaikkein mielenkiintoisinta on nähdä miten Alonso reagoi jos Lewis voittaa mestaruuden. Voi olla tippa linssissä.
 

abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Bernie sano Ronille, että jos annatte Lewisille paremman kaluston, niin apuja tulee tuomaristolta ja oispa tuolla yhdellä Ferrari-hahmolla jotain papereitaki...
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Doubtful sanoi:
Kyllähän se Schumi oli jo mestari kun Senna poistui.
Ei ollut. Voitti samana vuonna ekan mestaruutensa. Senna poistui kauden 1994 alkupuolella.
 

talakem

Iltalehden toimitus
Liittynyt
4.3.2002
Viestit
3610
Itkijä on Alonso ja Espanjan lehdistö...

En ole nähnyt Kimin ikinä voudalelleen mistään? Vaikka voisi...
 

talakem

Iltalehden toimitus
Liittynyt
4.3.2002
Viestit
3610
Alonso otti tappion kuin mies...:D Kun Hamilton ei voittanut...:D :D :D
Helpompi ajaa noubadya vastaan....:alppu:
 

Raibe

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
68
Kulms veti kyllä hyvää settiä. Oli silmin nähden onnellinen, kun Hamilton ei voittanut :alppu: :alppu: :alppu:
 
Ylös