Mäkihypyn maailmancup 2008–2009

öö ruz

Speed for ever
Liittynyt
28.12.2002
Viestit
4297
Ihan hyvä suoritus Ollilta tänään, ekalla kierroksella taisi olla vähän paremmat tuuliolot ja toisella vähän huonommat. Kuitenkin 4. sija maailmancupin osakilpailussa on hyvä suoritus.

Oli mutta ei ollut eka kerta kun tuo toisen kierroksen hyppy oli pettymys. Syystä tai toisesta. Onneksi en lähtenyt paikan päälle, olis nyppinyt ihan sairaasti tuo siirto pikkumäkeen.
 

Moss

melkein mestari
Liittynyt
27.1.2008
Viestit
1546
Vapise Schlieri, täältä tulee Janne! :thumbup:
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
No voi jumalauta Janne. :p Vielä jos Vancouverista tulee se puuttuva olympiamitali niin tarina on täydellinen. Lycka till.
 

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Oli aika pommi. Hän oli aina sanonut, ettei inhoa kilpailemista vaan harjoittelua ja siihen liittyvää tiukkaa ruokavaliota. Mutta jos hän on nyt noin päättänyt, niin tuskin lähtee jäähdyttelemäänkään. Toivottavasti nyt tulee sitten se olympiamitali. :ahem:
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Janne sanoi ettei lähde räpeltämään, tulosta pitää tulla tai sitten antaa olla. Eli varmasti on motivoitunut taas siihen samaan tuttuun rääkkiin. Ja Jannehan voi rakentaa ensi kauden ohjelman ihan pääkisoja silmällä pitäen, kokonaiscupia tuskin lähtee voittamaan eli kaikki vaan olympialaisten ja mäkiviikonkin ehdoilla.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Tämä on aivan loistavaa!!!:thumbup::thumbup: Suomelle tulee muuten aika kova joukkue olympialaisten joukkuemäkeen, voidaan haastaa jopa Itävalta.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Juu, olis kiva jos Happonenkin olis kunnossa silloin. Vois olla jopa varaa karsia niitä miehiä/poikia joukkuemäkeen lähdettäessä kuten Itävalta.
 

Finnish Boy

Member
Liittynyt
28.2.2009
Viestit
22
Sijainti
Suomi
Onnea ja menestystä Janne Ahoselle myös täältä suunnalta!!

On se hienoa saada Janne takaisin, kun mäkijoukkueelle tulee taas se keulakuva, jota ei välttämättä tarvitse aina voittaa. Toisaalta taas tämä voi viedä joltakin toiselta tulevaisuuden mäkihyppääjältä paikan, mutta siltä näyttää, että Janne ei läheskään kaikissa kisoissa hyppää! Varmasti myös Jannen harjoittelussa tullaan satsamaan, että kuntopiikki olisi kohdallaan mäkiviikolla ja viimeistään Vancouverin olympialaisissa. Kyllä Jannelle olympiakullan soisi, kun hänellä taitaa muutama nelossija olla olympialaisista! Ei muuta kuin seuraamaan tilanteen edistymistä! :thumbup:
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Olihan tuo Kuningaskotkan paluuilmoitus aikamoinen pommi. Eipä olisi uskonut.

Vancouver 2010 oli varmasti yksi suurimmista syistä, miksi Janne paluun teki. Toivotaan vain, että Janne pääsee hyvään vireeseen, sillä ei se ihan kirkossa kuulutettu asia ole. Välttis ei oo helppoa välivuoden jälkeen palata karkeloihin.

Anyway, hiehoa Janne! Mielenkiintoista tulee ainakin olemaan. :alppu: :ahem:
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Yhdistetyn puoleltahan löytyy tuore esimerkki siitä mitä vuoden tauko voi tehdä, USAn Todd Lodwick kokeili vuoden verran "normaali"elämää, päätti palata, ja nappasi kaksi kultamitalia Liberecistä - se kolmas kulta meni joukkuekaverin toilailuihin.

Tietysti mäkihypyssä peli on raaempaa, mutta mahdollista se onnistunut paluu Jannellekin on.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jaahas, jotkut ne ei vaan osaa lopettaa.:thumbfh:

Grönholm, Häkkinen, Ahonen, :nope::nope::nope:
 

|EdU|

Scuderia Ferrari
Liittynyt
23.12.2008
Viestit
1927
Sijainti
Järvenpää
Hyvä Janne ! :thumbup: Luin netistä vain otsikon, että Janne palaa mäkisirkukseen. Luulin vain, että tuonne valmennuspuolelle, mutta vaivauduin lukemaan koko jutun ja hienoa, että kuningas tekee paluun. :)

Toivottavasti pärjää eikä vain nolaa itseään hyppäämällä surkeita hyppyjä.
 
Ylös