Janne Ahonen joutui jäämään pois lentomäen MM-kisoista sikainfluenssan takia.
Päävalmentaja Pekka Niemelän mukaan Ahonen oli useita päiviä kovassa, jopa 40 asteen kuumeessa. Hän hyppäsi kuumeisena jo Lahden maailmancupissa Salpauselällä 2. maaliskuuta.
Ahonen on edelleen toipilaana, mutta tervehtymässä vakavasta sairaudesta.
- Jannelle pidettiin paikkaa ihan viimeiseen asti, mutta Jannen, lääkärin ja managerin mielestä kilpaileminen Harrachovissa olisi ollut mahdotonta ja vaarallista. Jannen managerin Jukka Härkösen mukaan hänellä oli myös keuhkoputkentulehdus ja orastava keuhkokuume, kertoo päävalmentaja Pekka Niemelä.
YLE