Mäkihyppykausi 2010/2011- H-tyylin vallankumous?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja de rong
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Takerrun eli suorastaan liimaan itseni tähän. Minä usko, että Harri Olli tulee koskaan saamaan päänsä kuntoon. Tulee aiheuttamaan - jos huipulla on eli hyppy kulkee - aina jonkun sortin skandaaleja käyttäytymisensä takia. Ihan kaikki rattaat eivät taida pojalla pyöriä.

Minä en välttämättä haluaisikaan edes katsella Matti2:sta mäkimaajoukkueessa.
Pahimmillaan yksi mies voi viedä koko joukkueen pasmat sekaisin ja skandaaleja hyppy/hiihtourheilussa on nähty ihan tarpeeksi.

Itse Nykänen kuulemma joskus 1988 tai 1989 käski bussissakin Puikkosta pois "mestarin paikalta". no Puikkonen ei suostunu ja Matti alko mököttämään.

Matti N. tais kaivaa itelleen kuoppaa jo sillon, leukaili liikaa muille joukkuetovereilleen.
 
Pidetään peukkuja, että saisivat tällä kertaa oikein hypättyä kisaakin Harrachovissa. :thumbup:

Eurosportin aikataulun mukaan huomenna karsinta klo. 12 ja kisa klo. 17.
 
Mä en kyllä ihan täysin luota Hautamäkeen. Niinku tuttavani kapakas totes "hänen varaansa en laske kyllä enää mitään". Tarkotti että parhaat vuodet auttamatta takanapäin,
 
Mä en kyllä ihan täysin luota Hautamäkeen. Niinku tuttavani kapakas totes "hänen varaansa en laske kyllä enää mitään". Tarkotti että parhaat vuodet auttamatta takanapäin,
Miten luotat Simon Ammanniin? Molemmat ovat syntyneet 1981.

-Edit- Ja Adam Malysz on Ahosen kanssa saman ikäinen.
 
Viimeksi muokattu:
Miten luotat Simon Ammanniin? Molemmat ovat syntyneet 1981.

-Edit- Ja Adam Malysz on Ahosen kanssa saman ikäinen.

Eiköhän tää ole Morgin kausi? Mutta Ammann ja Hautamäki voivat hyvinki ottaa mitalit molemmista henk.kohtasista kisoista Oslossa. Saa nähä millaset on olot Oslossa.
 
Eiköhän tää ole Morgin kausi? Mutta Ammann ja Hautamäki voivat hyvinki ottaa mitalit molemmista henk.kohtasista kisoista Oslossa. Saa nähä millaset on olot Oslossa.
Epäilemättä tämä on Morgin kausi. Jos siis tarkoitit Hautamäkeen luottamisella sitä, että hän toisi MM-kultaa, niin eipä taida luottaa kovin moni muukaan. Mutta tasaisen hyvä mies on kuitenkin ollut, eikä yksi heikompi Bishofshofenin hyppy sitä miksikään muuta. Mutta niitä samoja sijoja Morgin takana on kärkkymässä monta muutakin.
 
Morgilla alkaa olla jo henkilökohtaisella tasolla oleellisimmat meriitit saavutettu.
Maailmancupin kokonaiskilpailun voitto, olympiakultaa ja mäkiviikon voitto. Maailmanmestaruuskisoista puuttuu vielä se henkilökohtainen kultamitali, mutta eiköhän tuo asia korjaannu Oslossa.

Ja kun kerta on Itävaltalainen niin joukkuekilpailuissahan kaikki tavoiteltavissa oleva on jo voitettu useampaan kertaan.

Ei huonommin 24-vuotiaalta hyppääjältä.
 
Niin Morgin kohdalla ihmettelin taas miten nuori se vielä olikin vaikka on hypännyt jo vuodesta 2002 tai jotain saakka maailmancupissa.
 
Harrachovissa niin huono sää, että karsinta on siirretty. Hyvää mainosta mäelle tulevaisuutta ajatellen. :jaska:
 
Karsinnan alkua siirrettiin tosiaan 20 minuuttia ja nyt siellä hypätään koviin myötäisiin tuuliin karsintaa. Ei kyllä etene kovin nopeasti tämä karsinta ja hypytkin semmoisia, ettei varmasti häviä mitään jos jää katsomatta. Ja sumukin on sellainen, että hyvä jos hypyt näkee.
 
Karsintaa hypätään parasta aikaa, mutta etenee tosi hitaasti. Hirvee sumu, hyppääjiä ei paljoa näy kuvissa.
 
Kunhan nyt vaan selviävät hengissä ja terveenä kaikki jotka sieltä tulee alas, vois kuvitella että mäkiviikon jälkeen hyppääjillä olis parempaakin tekemistä kuin odottaa että hypätäänkö vai ei.
 
Muotka 186m. Oikein hyvä hyppy. :ahem:

Olosuhteet parantuneet jo huomattavasti. Hyppääjiä tulee jo nopeammin alas ja näkyvyyskin alkaa olla ok.
 
Viimeksi muokattu:
Hirvittävän korkeelta Morgi tuli tosiaan alas.. Näki jo heti keulan jälkeen että nyt mennään pitkälle! Uskon että eri hypptyylillä oleva esim koch pysyisi helposti pystyssä esim 215M hypyn.
 
Ylös