Mäkihyppykausi 2010/2011- H-tyylin vallankumous?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja de rong
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olli lopettaa, Hautanaamalla taisi olla viimeinen kausi (?) myös menossa, eikä Ahosenkaan varaan nyt pidempiä suunnitelmia kannata rakentaa. Siihen vielä päälle kolhitut Happonen ja Larinto niin siinäpä sitä sitten on fundeerattavaa että mistä laarista se joukkue jatkossa raavitaan kasaan.

Isompi sukupolvenvaihdos käynnissä. Ensi kaudella sellaset tyypit, jotka ovat viime vuosina hypänneet vain parissa kisassa saavatkin kiertää suurimman osan kaudesta.
 
Voi tulla vielä useampikin bon voyage-elämys ennenkuin Olli-kullan seikkailut on lopullisesti ohi.

Ollin päätökselle ei vahvistusta: Mies ei vastaa

lta-Sanomat kertoi tiistaina, että vaikeuksien kanssa painiskeleva mäkihyppääjä Harri Olli lopettaa uransa. Olli itse on pysynyt uutisen jälkeen tavoittamattomissa, eikä lopettamistietoa ole tullut Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle tai edes kotimaan lajijohdolle.

YLE Urheilun tavoittama Suomen mäkihyppymaajoukkueen joukkueenjohtaja Kari Ylianttila tiesi Ollin lopettamisesta vain sen, mitä tiedotusvälineet olivat tiistaina kertoneet.

- Ei ole oikeastaan kukaan Finnjumpingista saanut vahvistusta. Olemme yrittäneet miestä tavoitella, mutta puhelin ei vastaa, eikä hänen henkilökohtainen valmentajansa kommentoi asiaa. Tilanne on siinä mielessä vielä auki, Ylianttila kertoi.

Uutinen Ollin lopettamispäätöksestä tuli Ylianttilalle yllätyksenä. Joukkueenjohtaja olisi mieluusti nähnyt mäkikotkan nousevan vielä siivilleen.

- Aika yllättävä päätös. Kaikki tietää mitä vaikeuksia hänellä on tänä talvena ollut, eikä yksistään lajiteknisesti. Olli on kuitenkin lahjakas kaveri, joka olisi harjoittelulla vielä noussut sieltä, Ylianttila harmitteli.

Suomen mäkimaajoukkue on kärsinyt kuluvalla kaudella vaikeuksista ja epäonnesta laajemmallakin rintamalla. Viimeisimpänä murheena tuli Ville Larinnon loukkaantuminen mäkiviikolla.

- Iso aukkohan siihen on jäänyt, mutta toisaalta Muotkan Olli ja Koivurannan Anssi ovat selvästi nousussa. Happosen Janne on parantanut otteitaan ja viimeiset harjoitukset ovat olleet erittäin hyviä. Kyllä tästä vielä noustaan.

Holmenkollenilla kisattavat MM-hiihdot alkavat jo vajaan kuukauden kuluttua. Ylianttila uskoo, että suomalaismenestystä tulee, lähtökohdista huolimatta.

- Henkilökohtaisella tasolla tulee varmasti menestystä. Joukkuekisassa kuitenkin vaadittaisiin täydellistä onnistumista ja onnea, Ylianttila arvioi.

YLE Urheilu
http://yle.fi/urheilu/lajit/hiihtol...le_ei_vahvistusta_mies_ei_vastaa_2315547.html
 
Marttyyrivetäytyminen(kö) kyseessä? Tämä ei varmasti jää tähän.
 
http://www.mtv3.fi/urheilu/makihyppy/uutiset.shtml/2011/01/1263481/malysz-hyppaa-willingenissa

- Olen tietysti edelleen mustelmilla. Polveen, käteen ja jopa rintaan sattuu, mutta lääkäri sanoi, että jos minulla ei ole mitään henkisiä esteitä, niin voin hypätä, Malysz kertoi skijumping.pl-nettisivustolla.

- Kun ei ole mitään terveydellisiä esteitä, niin on parempi nousta takaisin mäkeen niin pian kuin mahdollista. Silloin ei tule mitään traumoja tai pelkoja, Malysz jatkoi.

:ahem:
 
MTV3 sanoi:
Anssi Koivuranta kaatui hyppynsä Saksan Willingenin HS145-mäen karsinnassa.

Koivuranta lensi upeasti 138,5 metriä, mutta alastulossa side irtosi monosta ja Koivuranta meni nurin.

Koivuranta piti lonkkaansa kaatumisensa jälkeen, mutta pystyi kävelemään omin jaloin pois mäkimontusta. Hänen hyppynsä riittää kaatumisesta huolimatta paikkaan sunnuntain henkilökohtaiseen kilpailuun.

Koivuranta tällä kertaa nurin. Ei vielä tietoa hyppääkö huomenna kisassa.
 
Hyvinhän se menee, ja menköön.
 
Oli tiukkaa vääntöä tuo eilinen joukkuekisa. Suomi nousi Masan viimeisellä hypyllä niukasti ohi Japanin viidennelle sijalle. Eroa tuli kahdeksalla hypyllä huimat 0,1 pistettä. :D

Happonen paras suomalainen ja hyppäsi samalla itsensä mm-joukkueeseen. Yllättävän kovassa kunnossa noin pitkän kilpailutauon jälkeen.

Itävaltalaiset ottivat aika rennosti tuon eilisen kisa. Toni Nieminen kuvaili aika osuvasti heidän hyppäämistään sellaiseksi "läpsyttelyksi". Silloin kun perustaso on noin hyvä ja laajalla rintamalla, niin se riittää.
 
Pitkästä aikaa hyviä uutisia mäkihyppyrintamalta, tarkoitan nimenomaan Happosen hyviä esityksiä! Kyllähän mies hypätä osaa, siitä on todisteena kolme osakilpailuvoittoa. Jos hän jatkaa samaa rataa, hyvän tuuliolosuhteen sattuessa kohdalle hän taistelee jopa viiden sakkiin pääsystä. Mutta realistisempaa on odottaa aluksi toisen kierroksen paikkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Happonen 5. Hautamäki 6. Ekan kierroksen jälkeen! :ahem:
 
Olipas kiva katsoa ekaa kierrosta. Tuli ihan alkukauden kisat mieleen kun kaksi suomalaista on noin hyvillä sijoituksilla. :thumbup:
 
Tuulikompensaatiot haiskahtaa itävalta/saksa/norja suosivilta, sillä miten voi yllättäen Hautamäen ja Ammanin vuorolla olla about 0, ku muiden välissä hypänneil n. +4... Ja morgestenilla myös tuo n. 4. :thumbdown
 
Tuulikompensaatiot haiskahtaa itävalta/saksa/norja suosivilta, sillä miten voi yllättäen Hautamäen ja Ammanin vuorolla olla about 0, ku muiden välissä hypänneil n. +4... Ja morgestenilla myös tuo n. 4. :thumbdown

Noinhan se on mennyt muissakin asioissa jo vuosia. Käytännössä koskaan ei ole itävaltalaisen kärkimiehen kisa mennyt huonoihin olosuhteisiin hyppäyttämisen vuoksi pilalle. No Kofflerilla meni Mäkiviikolla. Seuraus: kauhea meteli ja seuraava kisa aloitettiin todella alhaiselta lavalta.

Tosin yksi nykymäkihypyn suurimmista ongelmista on tuo "hyvien suoritusten" hakeminen liian kovilla vauhdeilla, jolloin tuulen merkitys kasvaa.
 
Severin Freund oli vielä alkukaudesta ihan tuntematon hyppääjä ja nyt äijä on tulessa. Hyvä että Saksaan on piiitkän tauon jälkeen saatu uusi voittava hyppääjä.

Suomalaisittainkin tämä kisa meni vallan mainiosti.
 
Pitkästä aikaa oli kiva katsoa parin Suomalaisen esityksiä. Mutta edelleen kyllä nuo olosuhteet ratkaisee ja tuulitasoitukset on epätasaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös