Mäkihypyn maailmancup 2004-2005

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kristian.s
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vaikkei Janne parhaimmillaan tänään ollutkaan, tuntuu tuo kahden pisteen ero kuitenkin suhteellisen niukalta. Kyllä suksi luisti monella hyppääjällä samaan malliin kuin Ahosella ensimmäisen hypyn alastulossa, mutta pisteet olivat ihan eri luokkaa. Niin kauan kun paras kuitenkin voittaa, ei syytä huoleen ole. Mutta onhan se ihan selvä asia, että pisteitä tulisi jakaa tasapuolisesti, ja näin ei valitettavasti tällä hetkellä ole.
 
Observer sanoi:
Hehheh. 16.5. No hyvä että turska pitää linjastaan kiinni. Jos oli Ahosen voitto maailmanennätys niin se on varmaan myös siltä kannalta että tuskin näin montaa kertaa on ikinä saman maan tuomari antanut tietylle hyppääjälle alhaisimmat tuomaripisteet. :rolleyes: Toisella kierroksella Morgenstern horjahti vähän alastulossa ja sai 4x19.5 tyylistä. Ahonen teki vastaavan hypyn ilman horjumista ja taisi saada maksimissaan 19 tyylistä.

Kyllähän tuo aika oudolta tuntuu, että Ahonen on ainut joka tekee jotain väärin Norskin mielestä. Onneksi se ei aiheuta pistemenetyksiä Ahoselle, sillä viidestä jätetään paras ja huonoin pois, kolmesta jäljelle jääneestä muodostuu kokonaispistemäärä.
 
Eikös toi Turska kerran jo vaihdettu? Onko niillä kaikilla sama maku? Ahosesta ei voi pitää?
Oli muuten uskomattoman hyvä kerroin kaksarissa 43 ja jotain noin helpolle kaksikolle.
 
Ahonen on ekakierroksen jälkeen seitsemäs! Taitaa olla ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun on noin alhaalla.
 
Kolmanteen sijaan ei ole pitkä matka, mutta toisaalta sekin olisi Jannen surkein sijoitus tällä kaudella. Ihan olosuhteista riippuu nyt.
 
jakub ykkönen
rise kolmonen
janne seiskas ja
hautamäki kympäs

Kolme suomalaista kympän joukossa!
 
No, hyvä että Jandakin sai vihdoin ja viimein sen maailmancup-osakilpailuvoiton. Onhan se ollut niin lähellä monta kertaa.

Hyvä Rise!

Janne ei tainnut vielä olla ihan täysin kunnossa.
 
Olisihan se paremminkin voinut mennä mutta hyvä näinkin. Jos sen yhden flopin piti tulla, niin tämä oli sille parempi paikka kuin Oberstdorf. Jussilaiselta kuitenkin erinomainen suoritus ja lupaa hyvää MM-joukkuemäkeenkin. Vielä kun saataisiin neljäskin hyppääjä huipulle...

Maailmancup 17/28 kilpailun jälkeen:
1. Ahonen 1396
2. Janda 926
3. Höllwarth 856
4. Malysz 794
5. Ljökelsöy 758
6. Morgenstern 734
7. Widhölzl 671
8. Hautamäki 563
9. Uhrmann 424
10. Ito 422
11. Späth 393
12. Kasai 326
13. Bystöl 282
14. Loitzl 275
15. Damjan 256
16. Herr 233
17. Küttel 224
18. Jussilainen 210
----------------
27. Kiuru 96

Kahdellatoista hyppääjällä on vielä laskennallinen mahdollisuus maailmancupin voittoon.
 
Janda on ollut noussut tällä kaudella aika yllättäen huipulle. Vielä Rukalla tuntui siltä, että kolmas sija oli superyllätys, mutta tässä vaiheessa voi hyvin sanoa, ettei se sitä ollut. Kauden huonoin sijoitus on avauskisan 14. sija.

Ihan hyvä, että hänkin voitti vihdoin. Edellisestä tsekkiläisen voitosta olikin jo aika pitkä aika. Joskus siitä varmaan mainittiinkin, kun Jakub oli jo aikaisemmin lähellä voittoa.

Mikään nuori kaverihan ei ole kyseessä, sillä ikää on 26 vuotta.



Jandan pitää saada Ahosta kiinni ~42,73 pistettä per kilpailu voittaakseen maailmancupin. Aika mahdottomalta kuullostaa. Jannelle riittäisi esimerkiksi kaikissa jäljellä olevissa kisoissa kolmossija siinäkin tapauksessa, että Janda voittaisi ne kaikki.
 
MTV3 raportoi, että Ahonen ei lähde Sapporoon eikä Matti Hautamäki liioin eikä näemmä edes Kiuru.

Saapa nähdä, mitä muut maailmancupin kärkinimet tekevät. Jos laskettaisiin, että Janda nappaa Sapporosta 200 pistettä, saa Ahonen silti hävitä Jandalle keskimäärin 30 pistettä per kisa loppukauden muissa kisoissa.
 
Suomen joukkue Sapporoon: Jussi Hautamäki, Kimmo Yliriesto, Akseli Kokkonen ja Rise. Aika jännä että Kiuru ei lähde Japaniin. MM-joukkue lienee Ahonen, Hautamäki, Rise ja X. X:n paikalle on Kiurun lisäksi tyrkyllä muitakin ja olis varmaan voinut jonkinlaista karsintaa harrastaa tuolla Sapporossa vai onkos tässä ennen MM-kisoja muita tilaisuuksia hyppyyttää Tamia vs. muut?
 
Observer sanoi:
Suomen joukkue Sapporoon: Jussi Hautamäki, Kimmo Yliriesto, Akseli Kokkonen ja Rise. Aika jännä että Kiuru ei lähde Japaniin. MM-joukkue lienee Ahonen, Hautamäki, Rise ja X. X:n paikalle on Kiurun lisäksi tyrkyllä muitakin ja olis varmaan voinut jonkinlaista karsintaa harrastaa tuolla Sapporossa vai onkos tässä ennen MM-kisoja muita tilaisuuksia hyppyyttää Tamia vs. muut?

Eikös Sapporon jälkeen ole vielä Euroopan kamaralla pari kisaa ennen mm-kisoja. Ja voihan noita karsintoja käydä vaikka Continetal cupin kisoissa.
 
Juu, Sapporon jälkeen hypätään vielä sitä seuraavana viikonloppuna Pragelatossa (joskin siellä toinen kisoista on joukkuemäki) ja nyt Sapporoa ennen, siis tänä viikonloppuna, hypätään Zakopanessa. Kiuru ei muuten näemmä ole Zakopanenkaan joukkueessa, vaan siihen kuuluvat Japanin-matkaajat sekä Ahonen, M.Hautamäki ja Lindström.

Tamin tiputtaminen A-joukkueesta pois on mielestäni aika outoa, sillä Tami on kuitenkin kohtalaisen säännöllisesti yltänyt maailmancupin pisteille ja hyppääjäkiintiötäkin Suomella on tällä hetkellä kahdeksan hyppääjän verran, kiintiö ei tule siis täyteen edes Zakopanessa. No, Continental Cupia hypätään myös joka viikonloppu, joten kaipa Kiuru hakee sitten vauhtia sieltä.

MM-kisoihin voi nimetä muuten kuusikin hyppääjää, vaikka kuhunkin yksittäiseen kisaan voi ilmoittaa vain neljä. Olettaisin, että Suomi nimeää Obertsdorfiin viisi hyppääjää ja se "neljäs mies" kuhunkin kisaan valitaan vasta paikan päällä harjoitusten perusteella.
 
Kaikki suomalaiset selvittivät Zakopanen ensimmäisen osakilpailun karsinnan, joskin kisan osallistujalistakin on aika harvalukuinen. Japanilla ja Venäjällä ei ole yhtäkään hyppääjää paikalla ja vähän vähäpätöisemmistäkin mäkihyppymaista säännöllisesti maailmancupia kiertävät USA, Viro, Kazakstan ja Ruotsi ovat jättäneet Puolan kisat väliin.
 
Kaikki ei karsinnassa hypänneet mutta se on että Jussilainen oli ykkösenä on positiivista, että kaverilla vaan kulkee :thumbup:
 
Ylös