Voihan Rane! :thumbup:
Harvassa on nämä urheilijat Suomessa, on kyllä kaikenmaailman 'jarkkoniemisiä' mutta vaan yks Ahonen. Aika mahtava urheilija!
Voihan Rane! :thumbup:
On muutaman kerran käynyt mielessä, että kiihdytysajot taitavat olla hyvää treeniä mäkihyppyyn (ja päinvastoin). Molemmissa täytyy keskittyä huolellisesti erittäin lyhytkestoiseen suoritukseen. Varttimaili top fuel -autolla on ohi vielä nopeammin kuin mäkihyppy.
On muuten hyvin jännä juttu toi sade kiihdytyskisoissa. Olin joskus aikoja sitten (noin 90-luvulla) Alastarolla katsomassa kisoja ja ehdin hiukan ihmetella kun lähtöviivalla olleet auton sammuivat aikalailla yhtä aikaa. En nyt osaa sanoa minkä luokan autoja olivat mutta korit niissä oli, mutta eivät olleet kaikkein kovimpia korillisia (jotka kai on niitä funny careja). No joka tapauksessa pian autojen sammuttamisen jälkeen tajusin, että taivaalta tuli muutamia yksittäisiä sadepisaroita eli aika tarkkoja ovat tosiaan sateen kanssa. Hiukan meni off-topiciksi, sori.Jep, pääsin kesällä jututtamaan Ahosta paikallislehteen. Sano että lajit on niiin samankaltasia, pitkä valmistautuminen ja suoritus ohi muutamassa sekunnissa. Olosuhdelajeja myös, jos sataa ei ajeta jos tuulee kovaa ei hypätä.
Veikkaan kyl et Schlieri on Ahosen kaltanen huippulahjakkuus. Pinnalle nuorena (16v kaudella 2006/07) ja meriittejä jo ihan kivasti.
Suomalaisten touhuista on jäänyt se kuva että raha ja resurssit on tiukassa ja vyötä on kiristetty entisestään viime vuosina, itävaltalaisten touhuun verrattuna sitä voisi pitää tällä hetkellä vähän harrastelijoiden puuhasteluna.
Eli voisi ilkeästi sanoa että esim. Ahosen kaltainen yksilö menestyy nykyisellään Suomen joukkueesta ja järjestelmästä huolimatta, ei niiden ansiosta. Näin on melkeinpä pakko ajatella ennenkuin muu joukkue todistaa tämän väitteen potaskaksi ja vaihtaa mäenlaskun taas takaisin mäkihyppyyn.
Itävallalla on siihen malliin puitteet, järjestelmä ja resurssit kunnossa että totaaliromahdusta odotellessa voi odottavan aika käydä pitkäksi.