Massa vs. Räikkönen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rälle
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Sue_me sanoi:
Rengassodan päättyminen ainakin vei mekaanista pitoa, kun ns. "liimanakkeja" ei enää käytetä Bridgestonen monopolin takia..

Downforcen osuus pitoon vain kasvoi ja se on todella huono juttu.
Eri valmistajien renkaat olivat myös ominaisuuksiltaan erilaisia, mikä vaikutti autojen keskinäisiin suorituskykyeroihin.
 
WebSlave sanoi:
Minä näen sen turhautumisena siihen, ettei kisassa oikeastaan nykyisin voi ajaa kilpaa. Eihän Kimi aika-ajoja kritisoi, vaan sitä, ettei sen tuloksiin juurikaan tule muutoksia itse kisassa.

Niinhän se on kun ei ohi pääse.

Kimi olisi muuten varmaan päässyt reilummalla tankkauksella ohi Massasta, mutta jostain syystä tuollaista liikettä ei tehty. Reilua tietysti Massaa kohtaan.
 
Toni_V sanoi:
Kimi olisi muuten varmaan päässyt reilummalla tankkauksella ohi Massasta, mutta jostain syystä tuollaista liikettä ei tehty. Reilua tietysti Massaa kohtaan.
Kuten jo todettua, sama oltaisiin voitu tehdä kierrosta myöhemmin Massalle. Massalla tuskin on sopimuksessaan velvollisuutta pilata oma kisansa Räikkösen hyväksi, joten miksipä Kimiä oltaisiin suosittu.
 
Ferrarin hallituksen puheenjohtajan Luca di Montezemolon ja tallipäällikön Jean Todtin välit ovat tulehtuneet, kertoo Bild-lehti.

Myös MTV3:n tietojen mukaan Ferrari-leirissä on esiintynyt kahtiajakoa, sillä Montezemolo oli Kimi Räikkösen Ferrari-pestin takana, kun taas Todt vastasi Felipe Massan palkkaamisesta. Montezemolon varsinaisena työsarkana on Ferrarin emoyhtiön Fiatin johtaminen, kun taas Todt on tänä vuonna hoitanut Ferrarin pääjohtajan ja tallipäällikön virkaa.

Todtin asema Ferrarin tallipäällikkönä on Bildin mukaan käymässä kyseenalaiseksi. Sapattivuottaan viettävä tekninen johtaja Ross Brawn olisi ensi kaudella palaamassa Ferrarille, muttei haluaisi työskennellä Todtin alaisuudessa.
 
^^Erittäin tai ainakin hienoa että Totti väistyis vaikka mökkihöperöksi muualle, jos sillä väistymisellä Ferrari saisi Ross Brawnin takaisin :thumbup:
Tosin, ei ole takeita että millanen herra Taktikko olisi Tallipäällikkönä :confused:
 
Spa nyt on kuskien rata ollut ainakin ennen. Eli pienistä eroista kuitenkin puhutaan mutta täytyy tietenkin saada auto toimimaan...
 
Massa se on hauska kaveri. Nyt Belgian kisassa selitti kovasti miten ekalla pätkällä jäi vähän, mutta toisella pysy jo hyvin Kimin perässä ja kolmannella meni tosi hyvin. Ei tainnut funtsia että ehkäpä Kimi jo löysäili.
Ainakin lehdistöhaastattelussa Kimi sanoi että ekan pysähdyksen jälkeen ei paljon tarvinnu riehua ratissa.

Todella kivaa nähdä miten Kimi alkaa olla sinut auton kanssa. Ehkä aika-ajo ei ole yhtä varmaa kuin kisa, mutta sekin alkaa jo sujua. Itse kisakin meni jo alkukaudesta usein hyvin, Massa vain ehti edelle ja toimi sitten tulppana.
 
justF1fan sanoi:
Massa se on hauska kaveri. Nyt Belgian kisassa selitti kovasti miten ekalla pätkällä jäi vähän, mutta toisella pysy jo hyvin Kimin perässä ja kolmannella meni tosi hyvin.
Alä!:D Meinasin revetä ihan horisontaalisessa suunnassa. Massalta löytyy kyllä selityksiä pahan päivän varalle, vauhtia ei ihan samassa suhteessa...
 
Wanha, mutta Spa:n aika-ajojen jälkeen:

F1-Online.fi sanoi:
15.09.07 17:26
Massa: Virhe vei paalupaikan
Felipe Massa uskoo, että hän olisi yltänyt paalupaikalle, ellei olisi tehnyt pientä virhettä viimeisellä nopealla kierroksellaan. Massa hävisi Kimi Räikköselle vain 0.017 sekuntia.

- Eilen oli pieniä ongelmia ensimmäisellä kierroksella, mutta tänään olemme taas mukana kisassa. Erityisesti viime kisan jälkeen, jossa McLarenit olivat melko vahvoja, Massa sanoi.

- Se oli niin tiukkaa kuskien välillä ja ylsin melkein paalulle.

- Renkaani lukittuivat viimeisessä shikaanissa. Menetin siinä hieman aikaa. Olen tyytyväinen autooni, kierrokseeni ja strategiaani.

kirjoittanut: KH
 
Japanissa Massasta tehtiin virallisesti kakkoskuski. Kumma, ettei täällä olla vaahdottu, vaikka kyseessä oli selkeä tallimääräys... (kohde taisi olla oikea, kuten se olikin ;) )
 
Massan kausi tuntunut päättyneen Monzan keskeytykseen.. mutta eiköhän hän taas vauhdissa Brasiliassa ole.
 
Overhouse sanoi:
Japanissa Massasta tehtiin virallisesti kakkoskuski. Kumma, ettei täällä olla vaahdottu, vaikka kyseessä oli selkeä tallimääräys... (kohde taisi olla oikea, kuten se olikin ;) )
Mielestäni kuuluu terveeseen kilpailuhenkeen tallikaverin auttaminen kun omat mm-mahdollisuudet hupenevat olemattomiin. Näinhän ei ole McLarenilla. Eikä tuo Massan apu ainakaan liian ajoissa tullut.
 
aika tylysti jäi Kiinassa Räikkösen jalkoihin. Räikkösellä tonneittain enemmän menovettä eikä Massa päässyt lähellekään.
 
Mediaprofeetta sanoi:
aika tylysti jäi Kiinassa Räikkösen jalkoihin. Räikkösellä tonneittain enemmän menovettä eikä Massa päässyt lähellekään.
Massalla meni kisa omien sanojen mukaan siihen kun vaihto pyörät väärään aikaan. Kubica tosin ajo samassa tilanteessa myös kuivankelin renkailla ja nousi johtoon.

Koko kisa taas sitä munatonta Massaa.. :alppu:

edit: ajoihan se nopeimman kierroksen.
 
kouvotsvoni sanoi:
Massan kausi tuntunut päättyneen Monzan keskeytykseen.. mutta eiköhän hän taas vauhdissa Brasiliassa ole.

Näinhän tuossa kävi. Sääli sinänsä. Mikäs sen hienompaa olisi jos Brasiliassa mestaruudesta ajaisi kolmen sijasta neljä miestä.

Kotikisaan mies kuitenkin taatusti panostaa kaiken.

Voipa olla hyvinkin ratkaisevassa roolissa mestaruutta ajatellen :ahem:
 
Viimeksi muokattu:
Räikkönen vastasi Börnien arvosteluihin... klassikko :D
Tämähän koski sitä että kyseinen kääpiö haluaa Hamiltonista mestarin...

Finn Räikkönen's response, on the other hand, was predictably true to form.

"I don't really care too much what people say about me," the Ferrari driver said.

http://www.totalf1.com/view-article.php?newsid=231497
 
Coni sanoi:
Mielestäni kuuluu terveeseen kilpailuhenkeen tallikaverin auttaminen kun omat mm-mahdollisuudet hupenevat olemattomiin. Näinhän ei ole McLarenilla. Eikä tuo Massan apu ainakaan liian ajoissa tullut.

Että mikä apu? :rolleyes: Toivottavasti Brasseissa pystyy edes toisena maaliin tulemaan...
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös