Ovat kai huomanneet, ettei se enää auta haukkua jompaa kuskia (vuoronperään) maanrakoon ja jotta Alonso tulee tilalleen 107% varmuudella ensi kaudellaEi mollannut Italialaislehdistö Kimiä eikä ylistänyt Massaa, ihme. Huomauttivat vain Ferrarin epätasaisuudesta ja siitä, että välillä toinen Ferrareista menee kovempaa ja välillä toinen.
Tännehän voisi varmaan alkaa tekemään jo yhteenvetoa kaudelta 2009, kun tämän kaksikon kamppailut ovat tältä kaudelta ohi.
Itse en ala kilpailukohtaisesti käymään kautta läpi. Mielestäni kumpikaan ei yltänyt maagisiin suorituksiin muttei kumpikaan pettänytkään. (Se pakko sanoa että tuo "ei maagisia suorituksia" siltä ajalta kun nämä ajoivat tallitovereina.) En nosta kumpaakaan toisen yläpuolelle. Massa voitti joissain kisoissa Kimin ja Kimi joissain kisoissa Massan.
Lopputulos:
Räikkönen +
Massa +
Sanoisin että oikeastaan tasapeli. Mutta sen jälkeen kun Massa loukkaantui Kimi on ollut loistava. Vaikuttaako tähän sitten se että ei ole enää kunnon uhkaa tallitoverista ( mutta en usko että Kimiä kiinnostaa ) vai se että kaikki panostus on nyt Kimissä. Kun vähän sellainen kuva on että liikaa kompromisseja tehdään Kimin ja Massan välillä ja sitten auto välillä käy toiselle ja välillä toiselle. Kun kummatkin ajaa erilailla ja ykköskuskia ei ole.
Mutta jos tämä pitäisi paikkaansa niin kysymys kuuluukin että miksi ihmeessä autoa säädettäisiin enemmän Massalle sopivaksi?
Mutta jos tämä pitäisi paikkaansa niin kysymys kuuluukin että miksi ihmeessä autoa säädettäisiin enemmän Massalle sopivaksi?
Mutta jos tämä pitäisi paikkaansa niin kysymys kuuluukin että miksi ihmeessä autoa säädettäisiin enemmän Massalle sopivaksi?
En tiedä, miksi ei voisi olla kahta erilaista autoa, siihen rautapohjaan joka hallussa on. Ja miksei kummallakin voisi olla samaan aikaan "alustaltaankin" hyvin erilainen kaara. Eihän se säätämäminen nyt pelkästään mihinkään siipiin ja damppereihin rajoitu.
Miksi Massa saa jäädä tiimiin ja Kimi ei?
Veikkaisin että Kimiä on ajatettu sellaisilla säädöillä kuin auto on suunniteltu parhaiten toimivaksi. Eli sellaisilla joita Schumi ja Massa suosittavat. Kehitystyö vaikeutuu, jos molemmat autot ovat ihan erilaisissa säädöissä. Nyt kun kehitystyö on lopetettu, voidaan auto säätää päin pe****tä, sellaiseksi kuin Kimi sen haluaa.Tässä jutussa on nyt yksi asia mitä en ymmärrä. Kimi sanoo että ne ei ole enää saanu uusia osia, mutta silti muuttaneet autoa enemmän "Kimin" suuntaan. Miksi tätä ei sitten tehdä silloin kun Massa on tallikaverina? Siis jos autossa on samat osat ja sen saa eri säädöillä toimimaan Kimillä ja Massalla niin miksi niitä ei voi säätää kohdalleen joka kisaviikonloppuna?
Vai onko Ferrari tuonut uusia osia vielä Massan onnettomuuden jälkeen ja ne suunniteltu pelkästään Kimin ajoa varten? :doubtful:
Tässä jutussa on nyt yksi asia mitä en ymmärrä. Kimi sanoo että ne ei ole enää saanu uusia osia, mutta silti muuttaneet autoa enemmän "Kimin" suuntaan. Miksi tätä ei sitten tehdä silloin kun Massa on tallikaverina? Siis jos autossa on samat osat ja sen saa eri säädöillä toimimaan Kimillä ja Massalla niin miksi niitä ei voi säätää kohdalleen joka kisaviikonloppuna?
Vai onko Ferrari tuonut uusia osia vielä Massan onnettomuuden jälkeen ja ne suunniteltu pelkästään Kimin ajoa varten? :doubtful:
Lopettivat varmaan kimin auton sabotoimisen Massan onnettomuuden jälkeen. No vakavasti puhuen jotainhan tallissa on tapahtunut, mutta paha mennä sanomaan mitä. Ei nuo suoritukset selity sillä, että kimi löysi kadonneen motivaationsa tjsp.![]()
No nämähän voi olla näitä niin teknisiä asioita että me maallikot ei ihan heti ymmärretä. Jos esimerkiksi autoa kehitettäessä auton säädöt pitää olla juuri siinä tietyssä ikkunassa että nähdään pitääkö tuulitunnelitestit ja muut simulaatiot paikkaansa, ja jos tosiaan tehdyt muutokset ja uudet osat parantavat auton kisavauhtia kuten oli ennustettu, sitten voidaan kehitellä ja jalostaa niitä ideoita edelleen hyväksi havaitun filosofian mukaisesti. Mutta jos toinen kuski säätääkin autonsa ihan eri tavalla ja siivet ja jousitukset sojottaa ties mihin suuntiin, ei siitä kertyvästä datasta ole hirveänä hyötyä auton kehityksen kannalta tuleviin kisoihin.
Ihan vain spekulaationa, kun en ole F1 insinööri.