Materiaa sielun täytteeksi, osa IV

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tyyppi, jolle olen tehnyt käytännössä ilmaisia hommia kohta vuosikymmenen ajan, löi mulle tänään käteen pyytämättä ja yllätyksenä tällaisen.

BDP-S1200_left_A-a-4.jpg

Ei kai siinä.

Onko toi joku sähköpostikirjekuori vai mikä kumma?
 
Ostin eilen maanantain Green Card -koetta varten ns. assless chappsit.
 
Viime päivien hankintoja/tilauksia:

Kotimaista laahaavaa bläkkiä:

a2340027765_10.jpg

Yllätyin positiivisesti. Yllätyin myös julkaisutahdistaan: vuonna 2013 on tullut eka pitkäsoitto, vuonna 2015 julkaistiin seitsemäs, eli tää just. Biisien määrä on toki pysynyt varsin kohtuullisena. Uudella levyllä on kolme biisiä. Ja kun eka pitkäsoitto käsitti huikeat seitsemän biisiä, hinasi jo toka levy keskiarvoa alemmas. Sillä oli vain yks, reilu puolituntinen, biisi.
Sitten yllätyin myös siitä, kuinka hankalasti nämä levyt on saatavilla. Eihän niitä löydy juuri mistään.

Sitten kotimaista rullaavaa runk-pokkia:

bT0cBqq.jpg

Yllätyin negatiivisesti, koska julkaisumuoto on vain kasetti. Itse sisältö on varmaankin yhtä mainiota kuin edellinenkin kasetti.

Sitten enemmän tahi vähemmän tilattuja, mutta toistaseks ilman yllätyksiä puoleen tahi toiseen:

Bm0ECUX.jpg

Tätä olen jo kuunnellut youtuben välityksellä ja tiedän että en tule yllättymään. Puhdasta eargasmia alusta loppuun.

Ylläolevan mestariteoksen lisänä tilasin allaolevan releen:

kIAzXhd.jpg

Sitten mainiolta Sun & Moon recordsilta lafkan viimeisimmät tuotokset:

425238.jpg

En tule pettymään, koska tuota olen bandcampin kautta kuunnellut (ja kuuntelen parhaimmillaankin) ja tiedän mitä tulee.

tKlZznV.jpg

Ei sano mulle mitään vielä. Vissiin ihan uus tuttavuus. Saapa nähdä.

dBaVA6W.jpg

Kasetti. Ei oo edelleenkään kiva formaatti. Kotimainen bändi, ei ihan uus tuttavuus. Aika primitiivistä särinää ja surinaa ainakin aiemmat julkaisunsa olleet.

Sit vielä vaiheessa oleva hankinta, yks kotimainen kassu (jippii!) suoraan orkesterilta:

pmhP8vZ.jpg
 
Sit vielä vaiheessa oleva hankinta, yks kotimainen kassu (jippii!) suoraan orkesterilta:

pmhP8vZ.jpg
Mulla on toi rompulle poltettuna. Sisko toimitti (soittaa kitaraa ja laulaa tuossa kokoonpanossa). Kansitaide puolestaan on lapsuuden kaverini käsialaa.

Toi kasettiformaatin esilletulo on kyllä jännä juttu. Itse oon apaut reilun vuoden sisällä joutunut hankkimaan kahdeksan kasettijulkaisua (Dark Buddha Rising: Live at Roadburn 2012, Disorder of Deadeight: Boiling Splendour, Aeoga: Impaled by the Midnight Chant, Lingua Fungi: Azure Beyond, Jukka Nousiainen: Lappeenranta 7.3.2015 (keikkatallenne mieheltä itseltään heti keikan jälkeen), Templum N.R.: Spectrum CCCXC - Transitio, Aural Hypnox: Underworld Transmissions III sekä Jukka & Jytämimmit: Jytää vaan) ja sitten jossain vaiheessa tulee vielä tuo Pesusienien kassu.

Pehmopilotin ostin kirpputorilta. Taustana toimiva lentsikka hommattu aikaisemmin.
lentaumljaumlnalle_zps8tv6oyc3.jpg
 
Lentsikka ilmiselvästi sähkis.

Nokasta päättelen että jokin jenkkikoneen kopio?

Missä lennättelet sitä ja mikä on radiolaites?

Itse lentelen nykyään vain Verkkokaupan helikopterilla.
 
Muistelinkin että joku sukulaisuus/tuttavuussuhde sulla oli tuohon orkesteriin. Oli kyllä varsin edukas hankinta toi.

Mä olen tuota kasettien orastavaa suosionnousua ihmetellyt. Vaikka siinä puolensa onkin, niin onhan se nyt kaikkein huonoin formaatti, jos kilpailijoina on cd, vinyyli ja kasetti. Itse rippaan nuo kasetitkin toki koneelle ensi kuuntelulla, mutta se on aika työlästä verrattuna cd:n rippaamiseen. Siinä suhteessa tosin vinyylitkin ärsyttävät vielä enemmän.
Voisivat useammat tehdä niin, että tuon fyysisen tallenteen mukana on latauslinkki vaikka FLACeille tai edes mp3:sille. Ainakin jos puhutaan näistä pienemmistä julkasijoista/bändeistä. Isommilta lafkoilta nyt on turha mitään asiakaspalvelua odottaakaan.
 
Toi kasettiformaatin esilletulo on kyllä jännä juttu. Itse oon apaut reilun vuoden sisällä joutunut hankkimaan kahdeksan kasettijulkaisua

Jonkinlaista keräilyintoa formaattiin on ilmennyt. Etsin K-Tel julkaistua Usa Radio Rocks -kasettia vuodelta 1982. Kasetilla oli hyviä biisejä ja todella menevää radiojuontoa.

C-kasetti on melko korvinkuultava fyysinen paketti. Työnti sen autosoittimeen, kotimankkaan, B&O stereoihin, tai alkuperäisiin Walkmaneihin, niin aina kuuluu ääni.

Kliks, kloks, jne. ja sen jälkeen vasta itse musiikki. Monissa soittimissa oltiin jostain ihmeen syystä tehtykin play:n painaminen vähemmän raskaaksi kuin painamalla record-play, eli nauhoitus. Miksi?
 
Viimeksi muokattu:
Ei taida C-kasetti nousta kuitenkaan samanlaiseen suosioon kuin LP-levy. En ainakaan muista nähneeni vielä uusia kasettidekkejä kaupattavan, vinyylisoittimia sen sijaan löytyy todella paljon.
 
C-kasetti oli kompakti ja helposti liikuteltava mediaformaatti.

LP levyjä lainatessa oli aina pelko että jos sitä naarmutetaan. Toki oli riski että nauhakin menee ryttyyn, jos kaverin soitin oli joku matolaatikko.

Raaskinkohan sittenkään luopua tuosta levysoittimesta ja kasettinauhurista? Niillehän alkaa tulla kohta muutakin kuin nostalgia-arvoa?
 
kasettinauhurista? Niillehän alkaa tulla kohta muutakin kuin nostalgia-arvoa?

Hu-huu! Minulla on NAD kasettinauhuri letkukaukosäätimellä piilossa jemmassa. Tuo on kyllä jo design-tuote, eli todellakin on hyvä syy pitää säilössä.
 
NAD ja design, siinä on muuten kaksi asiaa jotka ovat toisistaan harvinaisen kaukana. :D Siitäkin huolimatta olen ko. merkin fani, hyvää no-nonsense settiä kun rahat on käytetty äänenlaatuun eikä turhiin krumeluureihin.

C-kasetin suosio perustui tietty siihen että oli kätevä äänittää kaverilta / radiosta ne tuoreimmat hitit, eikä maksanut juuri mitään. Ja kasetti oli tosiaan kätevää kantaa mukana. Nyt on sitten MP3 yms. sitä varten. LP-levy sen sijaan takasi parhaat mahdolliset saundit, ja samalla syyllä sen käyttöä perustelee monet vieläkin. Analoginen ääni on vaan joillekin se juttu, digidigi ei tule kyseeseenkään koska se on luonnotonta.
 
Päheät vermeet nallella.
:ahem: Nahkaliivi ja -kypärä toimii aina.

Lentsikka ilmiselvästi sähkis.

Nokasta päättelen että jokin jenkkikoneen kopio?

Missä lennättelet sitä ja mikä on radiolaites?

Itse lentelen nykyään vain Verkkokaupan helikopterilla.
Alkuvuodesta raportoin hankinnan tässä viestissä. On kanssa suunnitelmissa hommata kameralla varustettu quadrokopteri paikallisesta harrasteliikkeestä.

Raaskinkohan sittenkään luopua tuosta levysoittimesta ja kasettinauhurista? Niillehän alkaa tulla kohta muutakin kuin nostalgia-arvoa?
Juu ei ne ihan pelkkiä tilaavieviä haittatekijöitä ole.
 
NAD ja design, siinä on muuten kaksi asiaa jotka ovat toisistaan harvinaisen kaukana. :D Siitäkin huolimatta olen ko. merkin fani, hyvää no-nonsense settiä kun rahat on käytetty äänenlaatuun eikä turhiin krumeluureihin.

Siinähän se idea juuri oli. Alumiiiniharjattu musta keissi ja minimaaliset nappulat. Ihan toista kuin mikään aikansa soitin. B&O:n ulkopuolelta ei taida olla toista valmistajaa joka näin jäi keräiltäväksi.
 
Pehmopilotin ostin kirpputorilta. Taustana toimiva lentsikka hommattu aikaisemmin.
lentaumljaumlnalle_zps8tv6oyc3.jpg

Oi! Mulla oli just tollanen kakruna! Sain isovanhemmilta varmaankin nimpparilahjaksi tms. joskus 90-luvun alkupuolella. Ostopaikaksi veikkaisin vahvasti Tiimaria.

Nallukalle kuuluis muuten vielä sellaset makeet lentäjänlasit, mutta ovat varmaan jääneet matkan varrelle vuosien saatossa.
 
Lasit olis kyllä oltava jos meinaa avo-ohjaamoisella lentokoneella lennellä. Tuo kuvan asu on enemmän sellainen, jolla saa baarissa iskettyä vastakkaisen sukupuolen nalleja.
 
Ylös