Matti Kyllösestä Suomen vanhin isä!

Eddie Rickenbacker

Yhdeksän kierrosta
Liittynyt
14.12.2007
Viestit
315
Sijainti
Suomi - Finland
Suomen vanhin isä

Pian 80 vuotta täyttävällä Matti Kyllösellä ja hänen Zoukhra-vaimollaan on pienen Salme-vauvan lisäksi kaksi vanhempaa lasta, 10-vuotias Sofia ja 12-vuotias Artturi-Matti.

Kuhmolainen isä Matti Kyllönen, 79, on täpinöissään.

Ikämiehen silmäterä, viiden kuukauden ikäinen Salme-tytär sanoi eilen ensimmäistä kertaa selvän sanan.

- Tyttö sanoi "äiti"!, ylpeä isä kertoo.

Kun pian 80 vuotta täyttävä Matti Kyllönen ja hänen 41-vuotias Zoukhra-vaimonsa syksyllä saivat vauvan, lapsen isä myönsi olevansa pöllämystynyt.

Muutamassa kuukaudessa mies on kuitenkin hurahtanut pienen vauvan hoitoon täysillä.

- Vauvan kanssa leikkiminen tuntuu minusta mukavalta, kun ei tässä iässä enää muitakaan hommia juuri ole, Kyllönen selittää.

Rakkaus on niksi!

Perheen kuopuksen lisäksi Matti ja Zoukhra Kyllösellä on myös kaksi alakouluikäistä lasta, 10-vuotias Sofia ja 12-vuotias Artturi-Matti.

Alun pitäen Kostamuksessa tutustunut pariskunta on ollut yhdessä pian 13 vuotta.

Perhe asuu omin käsin rakennetussa omakotitalossa Nivan kylässä Kuhmon perukoilla.

Melkein kaksi kertaa vaimonsa ikäinen mies tietää niksin siihen, miten lapsiperheen arjen saa luistamaan hyvin vanhemmallakin iällä.

- Minä olen aina ollut sitä mieltä, että yhteistä vihtaa tässä on väännettävä. Hoidamme lapsia ja taloa vaimon kanssa yhdessä, hän selittää.

- Rakkaus - se on mulle tärkeä asia, mies sanoo.

Ei vaippojen vaihtoa

Vaippojen vaihtoon veteraani-isä ei kuitenkaan ole ryhtynyt.

- Eikä vaimo ole sitä pyytänytkään. Minä auttelen mieluummin muissa hommissa, hän selittää.

Yöt on vauvaperheessä nukuttu rauhallisesti.

- Onneksi tällä pienimmällä lapsella on hyvät unenlahjat. Vaimonkaan ei ole tarvinnut vielä kovin monena yönä herätä sen itkuun.

- Arki pyörii vaimon ja lasten kanssa tosi hyvin. Minä viihdyn vauvan kanssa. Sen kanssa pääsee itsekin vähän leikittelemään, onnellinen isä kertoo.
4.1.2008 8:21 IL

Huhhuh, melkoinen panomies tuo meidän kylli :D :alppu:
 
Ei mikään ihme ettei selostus kaudella 2007 ollut sitä mihin ennen oltiin totuttu.

Kyllä se niin taitaa olla, että se perheen lisäys vie formula1-selostajilta sen kirkkaimman terän, eikä täyttä puristusta enää löydy. Kuulemma saattaa hidastaa selostajaa jopa 4 kymmenystä kierroksella!
 
En oikein tajunnut jutun juonta, mutta kai se on okei.
 
En ole tiennytkään että Kyllönen olisi 80v.. :doubtful:
 
Ei tuo Suomen vanhin isä ole sama Matti Kyllönen kun tuo selostaja. Wikipedian mukaan selostaja Matti Kyllönen on syntynyt vuonna 1949 eli selostaja on 58 vuotta.
 
juhni sanoi:
Ei tuo Suomen vanhin isä ole sama Matti Kyllönen kun tuo selostaja. Wikipedian mukaan selostaja Matti Kyllönen on syntynyt vuonna 1949 eli selostaja on 58 vuotta.
aieivai:nope:
 
juhni sanoi:
Ei tuo Suomen vanhin isä ole sama Matti Kyllönen kun tuo selostaja. Wikipedian mukaan selostaja Matti Kyllönen on syntynyt vuonna 1949 eli selostaja on 58 vuotta.
:eek!:
 
juhni sanoi:
Ei tuo Suomen vanhin isä ole sama Matti Kyllönen kun tuo selostaja. Wikipedian mukaan selostaja Matti Kyllönen on syntynyt vuonna 1949 eli selostaja on 58 vuotta.
En usko, että hymiöt auttavat, joten täytyy ihan kirjoittaa: Älä ota kaikkea niin vakavasti!
 
Toivottavasti tämä tarkoittaa, ettei masa edelleenkään ehdi selostaa suoria lähetyksiä :ahem:
 
Miksi pojilla nyrpeät naamat, itse sain ainakin hyvät naurut tästä :D
 
Ylös