Mclaren jäi kiinni teollisuusvakoilusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ferrari 4ever
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Jason Voorhees sanoi:
Niin se riippuu millasta epäurheilijamaisuutta on kyseessä. Schumin rangaistus 1997 oli aika raaka, joten voi olla sekin mahdollista että Hamilton ja Alonso saavat pitää pisteensä, mutta heidät hylätään MM-sarjasta, niin kuin heidän tallinsa.
Vähän asian ohi, mutta Schumacherin 97 rangaistus ei ollut raaka muuten kuin mediaseksikkäässä mielessä. Saatiin isot otsikot, vaikkei se Schumin tilannetta muuttanut yhtään, toiseksi olisi joka tapauksessa tuolla kaudella jäänyt.
 
Dominic sanoi:

Niinpä, mutta Ferrari menetti sillä painoarvoaan koska Schumin hylkäyksen jälkeen, Irvine oli kuitenkin parhaana Ferrari-kuskina vasta 7. MM-taulukossa. MM-sarjan kakkostila on upea saavutus, mutta kuten on todettua, vain voittajat muistetaan. :rolleyes:
 
Eikähän McLaren tästä sopasta Ron-sedän sekkiviholla selviä..:jaska:
 
MaranelloRed sanoi:
niin syyllisen näkösenä että.:D
449687.jpg
Mun mielestä huolestuneen ja vakavan näköisenä.
 
MaranelloRed sanoi:
McLarenin sulkeminen olisi hyväksi koko sarjalle. Hyvin nopeasti unohdettaisiin koko pulju. Vaikutusta näkyisi korkeintaan heikkona lipunmyyntinä Silverstonen kisaan ensivuonna. Hamilton ja Alonso löytäisivät paikkansa ja uudet tallit nopasti eikä kukaan kaipaisi Mclarenia.
Höpsis... McLaren on legenda F1-luokassa siinä missä Ferrarikin! Jos McLaren suljettaisiin sarjasta tulisi tästä kaudesta tynkä ja mestaruus voitettaisiin kabinetissa. Kuka sitä haluaa?
 
MaranelloRed sanoi:
Ei muuta kuin sakot ja korvaus tai ulos sarjasta.

Sakot luokkaa 200 miljoonaa euroa ja Ferrarille korvauksia 100 miljoonaa niin perkele oppisivat.
Eikä mitään. Schumin/Ferrarin aikoinaan saamat sanktiot oli aikoinaan niin naurettavia, että eiköhän jatketa samalla linjalla. :ahem:
 
patriot sanoi:
Höpsis... McLaren on legenda F1-luokassa siinä missä Ferrarikin! Jos McLaren suljettaisiin sarjasta tulisi tästä kaudesta tynkä ja mestaruus voitettaisiin kabinetissa. Kuka sitä haluaa?
Jos syytökset pitävät paikkaansa, niin tuo on parempi vaihtoehto kuin se, että asiaa Käytännössä katsottaisiin sormien läpi
 
Vilkku sanoi:
Joo, tuo on totta. Ei minun mielestäni mestaruuden arvoa vähennä yhtään se, että rangaistuksen takia toinen on kärsinyt. Sääntöjä on noudatettava.

2-3 kilpailun tauko tulossa Mc Larenille -katsotaan vaan.
No toi ei olis kovin järkevä rangaistus. Pikemminkin pistemenetyksiä alkukauden kisoista.
 
patriot sanoi:
Jos McLaren suljettaisiin sarjasta tulisi tästä kaudesta tynkä ja mestaruus voitettaisiin kabinetissa. Kuka sitä haluaa?

Mestaruus voitetaan olemalla paras sääntöjen sallimissa rajoissa. Jos joku ei noudata sääntöjä, täytyy tätä rankaista. Koko "ratkaistaan kabinetissa" -juttu on ihan yhtä tyhjän kanssa. Mestaruus ratkaistaan radalla ja kehitystyössä, joissa molemmissa tulee noudattaa sääntöjä, kuten olla ottamatta varaslähtöä tai kopioimatta laittomasti toisen tallin teknisiä ratkaisuja. :)
 
Rusina sanoi:
Jos syytökset pitävät paikkaansa, niin tuo on parempi vaihtoehto kuin se, että asiaa Käytännössä katsottaisiin sormien läpi
No ei sormien läpi, mutta sarjasta sulkeminen olisi äärinmäinen ratkaisu.
 
Mikkonen sanoi:
Mestaruus voitetaan olemalla paras sääntöjen sallimissa rajoissa. Jos joku ei noudata sääntöjä, täytyy tätä rankaista. Koko "ratkaistaan kabinetissa" -juttu on ihan yhtä tyhjän kanssa. Mestaruus ratkaistaan radalla ja kehitystyössä, joissa molemmissa tulee noudattaa sääntöjä, kuten olla ottamatta varaslähtöä tai kopioimatta laittomasti toisen tallin teknisiä ratkaisuja. :)
No eipä Ferrariakaan ole sarjasta suljettu aikaisempien erheiden vuoksi.
 
patriot sanoi:
McLaren on legenda F1-luokassa siinä missä Ferrarikin!QUOTE]

Just. Tuskin uskot tuohon itsekään. McLaren voi toki olla legenda mutta ei todellakaan siinä missä Ferrari. Tuosta nyt ei pitäisi olla tarvetta edes keskustella. McLarenia ei tunne paljon muut kuin F1:iä seuraavat kun taas Ferrarin tuntee lähestulkoon jokainen ihminen maailmassa. Toki katuautoilla on siihen iso vaikutus mutta asiaa se ei muuta miksikään. Ferrari on legenda enemmän kuin kaikki muut tallit yhteensä eikä edes tee tiukkaa.
 
patriot sanoi:
No eipä Ferrariakaan ole sarjasta suljettu aikaisempien erheiden vuoksi.

Kummasti löytyi vuosia sitten siipien ja muitten osien suhteen "Ferrari-toleranssi".

Mutta tuo Hondan tuominen tähän asiankäsittely jupakkaan mukaan yllättää. Varmasti todella monimutkainen juttu. Monimutkainen juttu = Asia ei ole niin yksioikoinen todistaa. Todistustaakkahan on Ferrarilla ja FIA:lla. Syyllisyydestähän pitää olla kiistaton näyttö.

Saas nähdä saako Ferrari, McLaren ja Honda kaikki yhdessä tässä rangaistuksen lajin lokaamisesta? Jokaisella on oma osuus tähän soppaan.
 
azai sanoi:
Saas nähdä saako Ferrari, McLaren ja Honda kaikki yhdessä tässä rangaistuksen lajin lokaamisesta? Jokaisella on oma osuus tähän soppaan.
azai = synonyymi trollille, joten enpä tartu tuohon heittoon sen enempää. Taas kerran perustelut loistavat poissaolollaan. :nope:
 
Hmmp sanoi:
azai = synonyymi trollille, joten enpä tartu tuohon heittoon sen enempää. Taas kerran perustelut loistavat poissaolollaan. :nope:

F1-forum + eriävä mielipide = Suuret vihat loppuiäksi.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös