No en nyt tiedä olisiko välttämättä Loebiä voittanut, mutta kakkossija olisi tullut ainakin.Eddie Rickenbacker sanoi:Hyvä sentään että Mikko pysyy MM-kärjessä. JM olisi tämän rallin ilmanmuuta vienyt jos olisi vehkeet koko rallin ajan kestäneet. Seuraavaksi sitten kuun lopussa Argentiinan ralli, josko siellä sitten olisi jo Hirvosen aika voittaa?
Kyllähän Petter oli Meksikossakin Atkinsonia nopeampi, mutta kun taas tuli tuota ylimääräistä ohjelmaa.Ihan hyvältähän tämä näyttää, Atkinsonkin nousemassa MM-taisteluun mukaan, Petteristä ei taida tänä(kään) vuonna olla yhtään mihinkään.
Miksiköhän Henning ajoi rikkinäisellä renkaalla eikä vaihtanut rengasta pätkien välissä?burb sanoi:Ajoi rikkinäisellä renkaalla.
Henningillä oli etupään jousitus hajalla plus rengas rikkoontui niin ettei itse sitä tiedostanut ennen kuin pätkän maalissa.jäämies sanoi:Miksiköhän Henning ajoi rikkinäisellä renkaalla eikä vaihtanut rengasta pätkien välissä?
Hirvonen ja Latvala ovat kyllä kumpikin yllättäneet (harmi vain ettei kumpikin positiivisesti) Citikan moottorimurheitten lisäksi.burb sanoi:Semmonen ralli. Hirvosen vauhti ei vakuuttanut mutta onneksi tajusi pitää auton tiellä. Vain tuolla tavalla, eli keräämällä pisteitä epäonnesta/epäonnistumisesta huolimatta, voi taistella Loebia vastaan MM-pisteissä.
Latvala ajaa kuin miehet. Hyvähyvä.
Ford saattaa viedä tallimestaruuden aivan murskaavalla piste-erolla, ellei Citikka saa moottoreitaan kestämään.
Itse rallissahan niitä moottoriongelmia olikin sitten vain Fordilla. Toki ennen Meksikoa Fordin luotettavuus oli ollut aivan huikealla tasolla jo pari vuotta.burb sanoi:Ford saattaa viedä tallimestaruuden aivan murskaavalla piste-erolla, ellei Citikka saa moottoreitaan kestämään.
Jaaha herra Hoosein taas vauhdissa...moottoreita saa vaihdella lähes miten huvittaa ilman sanktioita mutta auta armias jos on hiukan vanhaksi jäänyt ajohanska kädessä niin hylky tulee välittömästi...:doubtful:Faustus sanoi:Useilla ranskalaisilla sivustoilla väitetään, että Triviño hylättiin liian vanhanmallisten hanskojen käytöstä. Triviño kuitenkin valitti päätöksestä, joten vielä ei tiedetä kumpi nappaa viimeisen pisteen, Triviño vai Ogier.
Argentiinassa ensimmäinen ajaja ei häviä juuri mitään tieaseman takia, koska Argentiinassa on monta sorakerrosta tien päällä. Ja vaikka ensimmäinen kuski menettäisikin aikaa perjantaina, niin lauantaina tilanne olisi sama niille ketkä voittivat aikaa perjantaina. Itse asiassa nykyisillä säännöillä kilpailua ei kannata johtaa ensimmäisen päivän jälkeen (poikkeuksena Argentiina, mutarallit ja asvalttikisat)Faustus sanoi:Ja Argentiinassakin Hirvonen joutuu taas auraamaan tietä ensimmäisenä päivänä, mikä tietää lähes automaattisesti yli puolen minuutin tappiota kärjelle.
Alkaa näyttää, että tuon saa pikkuhiljaa kääntää toisinpäin; jos ei riitä Loebia vastaan, niin miten se riittäisi Latvalaa vastaan.Misa1 sanoi:Sanoihan tuo Mikko itsekkin, ettei vauhti riitä. Jos se ei riitä Latvalaa vastaan, niin miten se pitkässä juoksussa riittäisi Loebia vastaan?
Ei muuten startannut...ettelbruck sanoi:. Ja Edith Weiss, saas nähdä lähteekö - tuskin kenelläkään muulla on viime vuosilta yhtä monta ilmoittautumista arvoralleihin ilman osallistumista...