Nasu
Tollona Tollereihin
lltalehti 20.11.2004
Ensimmäinen laukaus
MIKA HÄKKISEN tuskaa Macaolla 14 vuotta sitten. (IL-ARKISTO)
Macao. Portugalin merentakainen provinssi Kaakkois-Kiinassa. Helmijoen suulla. Hongkongia vastapäätä.
25.11. 1990. Sunnuntai. Kirkkaan sininen pitkälle iltapäivään. Kunnes mustat pilvet saapuvat.
Nuorten leijonien Mika Häkkisen ja Michael Schumacherin tiet ovat kohdanneet vain satunnaisesti. Häkkinen hallinnut Britanniaa ja Schumacher Saksaa; kummatkin formula 3 -kuninkaita omalla maaperällään.
Palava halu nousta yhä korkeammalle johtaa väistämättömään. Rauha rikkoutuu ja kymmenvuotinen sota alkaa.
Sota, jota traumaattisen ensimmäisen laukauksen jälkeen ei leimaakaan silmitön raivo, vaan molemminpuolinen kunnioitus. Sen päätyttyä F1 menettää paljon enemmän kuin kukaan syksyllä 2001 tajuaa.
***
- Kuin sydämestäni olisi raastettu pala irti.
Mika Häkkinen on tolaltaan yrittäessään kuvailla tuskaansa. Kyyneleet silmissään.
Vuoden paras F3-kuljettaja saa kruununsa, mutta juuri valtaistuimelle kavutessaan siitä lohkeaa kirkkain timantti. Pudotakseen Michael Schumacherin taskuun.
Mikan manageri Keke Rosberg kiroilee ääneen toimistossaan Monacossa ja päivittelee suojattinsa kypsymättömyyttä.
- Sitä virhettä ei olisi saanut tapahtua. Hölmöilyä.
Kuvanauha Macaosta projisoituu Keken silmien eteen. Mika on suvereeni. Vie paalupaikan lähes sekunnin erolla ja ajaa leikittelevän helposti voittoon ensimmäisessä erässä. Ehkä liiankin. Lopussa hän antaa Schumacherin puolittaa murskaavan etumatkansa.
- 2,7 sekuntia. Sehän on ikuisuus. Riittää mainiosti, Mika hymyilee pahinta pelkäävälle tallipäällikölleen Dick Bennettsille.
Yhteisajat ratkaisevat, joten Mika ei tarvitse täysosumaa toisessa lähdössä. Hän ottaa startin varovasti, mutta liimautuu takiaisena Schumin selkään. Ero heilahtelee tasaisesti puolen sekunnin molemmin puolin ja kierrokset vähenevät. Toiseksi viimeinen käynnissä ja Mika nuuskii haastajansa vaihdelaatikkoa.
Schumi tekee pienen - vai harkitun? - virheen ja liukuu radan ulkoreunaan. Se on kuin vihreä valo Mikalle. Hän hyökkää välittömästi ja yrittää sujahtaa sisäkautta ohi. Pian tärähtää. Koko varikko pidättää hengitystään Mikan haaveiden sortuessa.
Schumacher leikkaa terävästi Häkkisen ajolinjalle. Hieman samaan tyyliin saksalainen varmistaa neljä vuotta myöhemmin ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Tyrmäämällä Damon Hillin.
Mikan Ralt-Mugen sinkoutuu 250 kilometrin tuntivauhdista kaiteisiin. Ponnahtaa onneksi takaisin radan puolelle, eikä nyrjähdä suoraan mereen. Mika avaa silmänsä helpottuneena. Vammat jäävät henkisiksi.
Schumacher tyylittelee ruutulipulle ja valloittaa ylivoimaisesti Macaon Grand Prix´n. Mika Salo on toinen ja Eddie Irvine kolmas.
- Mielipuolinen ohitusyritys. Tarpeeton ja typerä riski, Schumi kommentoi.
Illalla hän kuitenkin pyytää Mikalta anteeksi. Mika on hämmentynyt.
Tekikö hän sen tahallaan? Arvasi minun tarttuvan syöttiin?
***
Dick Bennetts on hetken hiljainen, kalpea ja liikuntakyvytön. Kuin kuoleman suudelman halvaannuttama. Palaa kuitenkin nopeasti todellisuuteen ja muistaa Mikan aiemmat saavutukset, Britannian F3-mestaruuden ja voitot Imolassa ja Hockenheimissa vierailevana tähtenä.
Ei silti malta olla utelematta:
- Miksi?
Tyhmä kysymys. Ainakin Mikan mielestä.
- Olin selvästi nopeampi ja ajan aina voitosta. Toinen sija on mielestäni tappio. Riittääkö?
Pari viikkoa ennen joulua Mikan F1-sopimus Lotuksen kanssa julkistetaan.
Epäilemättä sekin vaikutti hänen päätökseensä lyödä kaikki likoon Macaon kasinolla. Keken ja tallipäällikkö Peter Collinsin neuvottelut olivat loppusuoralla ja Mika halusi todistaa, ettei Lotus ole sijoittamassa kalustoaan väärään nuorukaiseen. Tietämättä, että Collins oli jo sinetöinyt päätöksensä.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin myös Schumacher debytoi F1:ssä.
***
Mika ei kosta. Ikinä. Paitsi ajamalla kovempaa. Schumi ei arvosta ketään kilpailijaansa yhtä paljon ja vilpittömästi.
1994-2001 he voittavat kahdeksasta maailmanmestaruudesta kuusi.
Pitkä sota on ohi ja monta taistelua liuennut muistista.
Macao 1990 ei koskaan.
Copyright © 2004 Kustannusosakeyhtiö Iltalehti
---------------------------------------
TIEDÄN että miihkali teki TAHALLAAN nämä 'leikkaukset' niin Häkkiselle ja Hilllille! Arvostukseni miihkalia kohtaan on sen mukainen, hän ei pelaa puhdasta peliä koskaan, ja on alunperin kiero mies, moottoriurheilun 'häpeäpilkku'
:mad_old: :mad_old: Nyt ferrarin ylivoimaisuuden takia alkavat hämärtyä todellisuus ja MS puhdistelee kilpeään mutta tulee aina olemaan meitä jotkaa muistuttavat siitä minkälainen 'sika' hän on ollut kilpa-ajana!

Viimeksi muokattu: