Mielialasi ja päällimmäinen tunteesi just nyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ok, kiitti. En oisi tosiaan lääkäriin jaksanut mennä valittamaan väsymystä. Ties mihin testeihin oisin joutunut :D

Kofeiinitabletit ei välttämäti kamalasti vaikuta jos on kovinkin perso kahville jo entuudestaan.

On niitä tullut joillain festareilla pari napsittua kun yöunet jäänyt melko vähäisiksi.
 
Deitti teki ns. oharit tälle illalle, joten ei tässä ihan parhaimmilla fiiliksillä päätetä muuten mainiosti sujunutta vuotta. Muutenkin ykköseen päättyvät vuodet ovat vähän tylsiä, paskaako niiden alkua juhlistamaan millään tavalla.
 
Intissä nuo oli kyllä hyviä ystäviä. Olivat ainakin auttavinaan vireystilaa. Joskus kun kolmatta vuorokautta valvoi niiden voimalla pönttö ihan sekasin tuli mieleen, että kannattaisikohan antaa nämä räkäpäätkin pois ihan turvallisuussyistä.

Juu, ei ne unta tietenkään korvaa, eli jatkuva univaje korjattuna kofeiinitabletilla on loputon kierre. Vaikka tabu virkistääkin hetkellisesti niin väsymys on väsymystä edelleen, kun liike lakkaa ja käy maaten niin uni kyllä tulee. Kofeiini kuitenkin sotkee normaalia unirytmiä (kevyt uni, syvä uni, REM-uni jne.) ja heikentää siten unen laatua. Aamulla on sitten lyhyiden unien jälkeen väsyneempi kuin yhtä lyhyiden kofeiinittomien unien jälkeen.
Siis kofeiinitabut vain akuuttiin valvomistarpeeseen, ei missään tapauksessa pitkitettyyn käyttöön.
 
70-80 tunnin valvominen saattaa aiheuttaa kuoleman.
Notta siinä mielessä on hyvä muistaa nukkua välillä.
Meillä kun ei ole samanlaisia aivoja kuin joillain linnuilla, jotka nukkuvat lentäessään, puolisko kerrallaan, esim. merta ylittäessään.
Kumpikin aivopuolisko kykenee vuorollaan itsenäisesti hoitamaan kaikki lentämiseen ja suunnistamiseen tarvittavat jutskat. Toinen puolisko nukkuu. Näin aivot saavat tarvitsemansa levon.
 
Viimeksi muokattu:
Jos toi unilääke oli olutta tai mulkkua vahvempaa, niin WTF? Käytetäänkös sitä tollaisin...ööh...melko heppoisin perustein nykyään - ja siis nuoret immeiset. :nope:

Olutta en uskalla juoda ettei paassa napsahda, ja mulkkua ei oo tarjolla. Ma en noita unilaakkeita ite pyytany, vaan ne maarattiin mulle psykiatrisella polilla kun menin sinne loppuunkuluneena ja kasivarret riekaleina. Iltasin ei tuu uni ja jos tulee, niin heraan jatkuvasti painajaisten takia. En makaan unilaakkeiden kayttamista suosittele, eika noi tottapuhuen auta kauheesti, tosin nyt pyorin sangyssa vaan tunnin ennen nukkumatin saapumista, kun aiemmin se skippas mut kokonaan.
 
Älä välitä, nomia vaan kiukuttaa, kun ne siniset pillerit on niin hintavia :thumbup:

Juu tsemiä sinulle ja parempaa tulevaa vuotta! Täällä pidetään peukkuja ja toivotaan jaksamista.

Kertoiko Melinda terkkuja möötessänne?
 
Olutta en uskalla juoda ettei paassa napsahda, ja mulkkua ei oo tarjolla. Ma en noita unilaakkeita ite pyytany, vaan ne maarattiin mulle psykiatrisella polilla kun menin sinne loppuunkuluneena ja kasivarret riekaleina. Iltasin ei tuu uni ja jos tulee, niin heraan jatkuvasti painajaisten takia. En makaan unilaakkeiden kayttamista suosittele, eika noi tottapuhuen auta kauheesti, tosin nyt pyorin sangyssa vaan tunnin ennen nukkumatin saapumista, kun aiemmin se skippas mut kokonaan.

Jaksamisia , itekki joskus ollut hieman samanlaisessa jamassa :/
 
Olutta en uskalla juoda ettei paassa napsahda, ja mulkkua ei oo tarjolla. Ma en noita unilaakkeita ite pyytany, vaan ne maarattiin mulle psykiatrisella polilla kun menin sinne loppuunkuluneena ja kasivarret riekaleina. Iltasin ei tuu uni ja jos tulee, niin heraan jatkuvasti painajaisten takia. En makaan unilaakkeiden kayttamista suosittele, eika noi tottapuhuen auta kauheesti, tosin nyt pyorin sangyssa vaan tunnin ennen nukkumatin saapumista, kun aiemmin se skippas mut kokonaan.

Voi Hyllis. Oikein iso virtuaalihalitus siulle tässä näin vanhan vuoden puolella. Jaksa puristaa nyt vaikeassa paikassa, vaikka väkisin. Yön jälkeen tulee aina aamu kunhan siihen jaksaa uskoa.

Isosti tsemppiä!
 
Oon huomannut, että jos on johonkin sairauteen jatkuva lääkitys, niin lääkärit tuijottaa veriarvoja pilkuntarkasti ja määrävät jotain vitamiineja, jos jokin arvo on vain "melko lähellä ala-/ylärajaa". Ite en ole kaikkia mulle määrättyjä vitamiineja edes hakenut ja muitakin syönyt aika harvakseltaan. Ei kenenkään perusterveenkään veriarvot täydellisiä ole.
 
Olutta en uskalla juoda ettei paassa napsahda, ja mulkkua ei oo tarjolla. Ma en noita unilaakkeita ite pyytany, vaan ne maarattiin mulle psykiatrisella polilla kun menin sinne loppuunkuluneena ja kasivarret riekaleina. Iltasin ei tuu uni ja jos tulee, niin heraan jatkuvasti painajaisten takia. En makaan unilaakkeiden kayttamista suosittele, eika noi tottapuhuen auta kauheesti, tosin nyt pyorin sangyssa vaan tunnin ennen nukkumatin saapumista, kun aiemmin se skippas mut kokonaan.

Jaksamista sinulle Thyllis! Antaisin osan unilahjoistani sinulle, jos voisin. Minä onneton/onnellinen nukahdan hetkessä heti, kun siihen on mahdollisuus. Tsup ja taju pois.
 
Tällä kertaa en yhdy Thyellaan, vaan yhdyn voimain- ja jaksamisen toivotuksiin hälle. Paljon haleja ja parempia öitä ja päiviä.
 
Olutta en uskalla juoda ettei paassa napsahda, ja mulkkua ei oo tarjolla.

Siis niin täysin sopimaton kevennyt tähän väliin, mutta ei kai pieni huumorikaan ainakaan haitaksi ole. Tiedän kyllä, miltä eroaminen tuntuu, ja uskon tietäväni sun fiilikset, mutta: Jos olisit Suomessa, niin eiköhän ovellasi olisi nyt, kun olet tuollaisen ilmoituksen tehnyt, niin vapaaehtoisten jono tuon jälkimmäisen puutteen täyttäjäehdokasfoorumisteja.
 
Itsehän en ole sätissä viime aikoina juuri pyörinyt enkä täten ole Hyllerin tapausta seurannut pahemmin, enkä siten halua arvostella nimenomaan Hyllerin pillerinpopsimista, mutta noin yleisesti ymmärrän Nomin ihmetyksen. Olen ihmetellyt myös kuinka herkästi pilleri kitusiin vilahtaa joillakin.. eihän se kovin tervettä ole sekään. :dunno:

Itsehän yhdessä vaiheessa olin niin huonouninen, että oli pakko popsia. Ei ole hääviä olla liikenteessä ja nukahdella vähän väliä. Mielummin otan napin ja olen skarppina sitten liikenteessä.:ahem:
 
Mitä tulee mielialaan, niin paha mielihän mulla on. Taitaa tulla kautta aikain huonoin sijoitus Vuoden forumisti äänestyksessä.:(
 
Mitä tulee mielialaan, niin paha mielihän mulla on. Taitaa tulla kautta aikain huonoin sijoitus Vuoden forumisti äänestyksessä.:(

*taputtaa olalle*
Kyllä se, JA, siitä vuoden edetessä tasottuu. Tällaiset vastoinkäymiset eivät ole milloinkaan helppoja kohdattavia ja niiden ymmärtäminen ja hyväksyminen vie aikansa. Arvet eivät ehkä katoa milloinkaan, mutta niiden kanssa oppii elämään.

Moni aloittaa parantumisprosessin vihan kautta.

Tsemppiä!
 
Ylös