Mika Häkkinen

Rapu-70

Well-known member
Liittynyt
26.8.2005
Viestit
544
Törni sanoi:
Niin ja osasihan Mika ennustaa Hamiltonin ennen näkemättömän alkukauden. Siihen ei kukaan muu pystynyt :thumbup:
Tietysti jälkikäteen se on ennustaminenkin helpompaa.

Häkkisen mestaruuksista puhuttaessa pitää muistaa se, että jälkimmäinen tuli sen takia, että Schumi loukkaantui ja joutui jättämään kisoja väliin. Mitään jakoa ei olisi ollut jos Schumi olisi ajanut täyden kauden. Häkkisellä oli ihan tarpeeksi vääntämistä Irvinenkin kanssa.

Se, että Mika antaa Mäcci myönteisiä lausuntoja ei ainakaan minua haittaa, kun en muutenkaan kaverin jutuille paljon painoa pistä. Mielestäni esim. Salo on perillä lajin finesseistä enemmän kuin kaimansa. Huolestuneempi olisin jos Keke alkaisi jostain syystä nostelemaan mäcciä tai dissaamaan Kimiä. Kekellä on aika paljon enemmän perspektiiviä asioihin kuin jollain Häkkisellä, joka ilman Kekeä ei olisi edes DTMssä tällä hetkellä.
 

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
Rapu-70 sanoi:
Tietysti jälkikäteen se on ennustaminenkin helpompaa.

Häkkisen mestaruuksista puhuttaessa pitää muistaa se, että jälkimmäinen tuli sen takia, että Schumi loukkaantui ja joutui jättämään kisoja väliin. Mitään jakoa ei olisi ollut jos Schumi olisi ajanut täyden kauden. Häkkisellä oli ihan tarpeeksi vääntämistä Irvinenkin kanssa.
Kisoissa joihin molemmat osallistuivat siis Häkkinen ja Schumacher, Häkkinen otti enemmän pisteitä vaikka Malesiassa Schumacherin pois antamat pisteet otettaisiin huomioon. Toisaalta Häkkinen oli kolmessa kilpailussa kääntänyt 12 pisteen takamatkan 8 pisteen johdoksi ja parivaljakosta se jonka kuuppa alkoi osottamaan pettämisen merkkejä oli Schumacher ei Häkkinen. Mitä Silverstonen jälkeen tapahtui oli jokseenkin riippuvainen Schumacherin poissa olosta, että aikas lailla aivotonta on julistaa kuinka Häkkisellä ei ollut mitään jakoa.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Rapu-70 sanoi:
Tietysti jälkikäteen se on ennustaminenkin helpompaa.

Häkkisen mestaruuksista puhuttaessa pitää muistaa se, että jälkimmäinen tuli sen takia, että Schumi loukkaantui ja joutui jättämään kisoja väliin. Mitään jakoa ei olisi ollut jos Schumi olisi ajanut täyden kauden. Häkkisellä oli ihan tarpeeksi vääntämistä Irvinenkin kanssa.

Se, että Mika antaa Mäcci myönteisiä lausuntoja ei ainakaan minua haittaa, kun en muutenkaan kaverin jutuille paljon painoa pistä. Mielestäni esim. Salo on perillä lajin finesseistä enemmän kuin kaimansa. Huolestuneempi olisin jos Keke alkaisi jostain syystä nostelemaan mäcciä tai dissaamaan Kimiä. Kekellä on aika paljon enemmän perspektiiviä asioihin kuin jollain Häkkisellä, joka ilman Kekeä ei olisi edes DTMssä tällä hetkellä.
Osoitit kommenteillasi melko paljon tietämättömyyttä ja esitit väärän väittämän. Ensinnäkin Mika johti sarjaa Schumin loukkaantuessa. Se miksi Mikalla oli "tiukkaa" vääntöä Irvinen kanssa johtui pitkälti McLarenin ongelmista ja siitä, että Mika otti mestaruuden liian itsestäänselvänä. Mika kuvitteli, että ilman Schumia Ferrari ei ole vaarallinen ja voi ottaa lunkimmin. Näin ei kuitenkaan ollut ja Mika joutui terävöitymään.

Kekellä ei ole mitään tekemistä Mikan DTM siirron kanssa. Kyllä Häkä sen ihan itse junaili Norpert Haugin kanssa. Se on kyllä totta, että Kekellä on suuri perspektiivi ykkösiin, suurempi kuin Häkkisellä. Mutta Salo... hmmm niin no. Puhujana Salo on aina ollut parempi kuin kisoissa.
 

pulteri

Well-known member
Liittynyt
22.5.2006
Viestit
53
Rapu-70 sanoi:
Häkkisen mestaruuksista puhuttaessa pitää muistaa se, että jälkimmäinen tuli sen takia, että Schumi loukkaantui ja joutui jättämään kisoja väliin. Mitään jakoa ei olisi ollut jos Schumi olisi ajanut täyden kauden.
Et tainnut formuloita katsella tuohon aikaan? Yhtä varmaa on että kaudella 2000 Mika olisi ollut varma mestari ilman mäcin melbournen ja indianapolisin konerikkoja ja sitä hullua radalle juoksijaa saksan gp:ssä.
 

Rapu-70

Well-known member
Liittynyt
26.8.2005
Viestit
544
pulteri sanoi:
Et tainnut formuloita katsella tuohon aikaan? Yhtä varmaa on että kaudella 2000 Mika olisi ollut varma mestari ilman mäcin melbournen ja indianapolisin konerikkoja ja sitä hullua radalle juoksijaa saksan gp:ssä.
Katsoin kyllä formuloita jo tuolloinkin ja silloinkin kun Keke voitti MM:n joten pidäppä pienempää suuta. Tuo väitteesi kaudesta 2000 ei ole relevantti tähän koska tuolloin sekä Schumi ja Häkä ajoivat koko kauden ja Häkkinen hävisi samoista syistä jotka johtivat Kimin kahden "varman" MM:n menetykseen. Kaudella 1999 Häkkisellä oli vastuksenaan lähinnä oma talli ja Irvine, jota ei kai kukaan pidä Häkkisen tasoisena kuskina ja silti MM ratkesi vasta kauden lopussa ja meni tiukille kun Schumi tuli jeesaamaan Eddieta viimisiin kisoihin. Kertoo jotain kalustosta.. Eli jos Schumi ei olisi loukkaantunut, olisi ottanut helpon mestaruuden Irvinen avustuksella ja paremmalla autolla. Kaudesta 2000 osalta Häkkisen ja Schumin järjestyksestä ei tarvitse spekuloida.
 

Mikkonen

Well-known member
Liittynyt
29.12.2006
Viestit
658
Mestaruus on aina mestaruus.

Häkkisellä on kaksi mestaruutta. Ei niin, että Häkkisellä olisi vain yksi mestaruus, ja sen lisäksi yksi jossitäsuntätä-mestaruus. :jaska:
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Häkkinen olisi vienyt mestaruuden 1999 paljon nähtyä helpommin - oli Schumi mukana tai ei - jos talli sekä tallikaveri eivät olisi tehneet kaikkea mahdollista estääkseen sitä. Eddie, Irlannin lahja autourheilulle, oli kisassa mukana Japaniin asti vain ja ainoastaan neljän täydellisen lahjavoiton ja Ferrarin käsittämättömän luotettavuuden ansiosta.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Black Leopard sanoi:
neljän täydellisen lahjavoiton
Eiks se yks voitto otettu ihan ajamalla? En nyt enää muista mikä kisa se oli. Eddie oli siinä kisassa jopa nopea. Hauska mies se oli. Kunnon velmuiluja Häkän kanssa pressitilaisuuksissa. :)
 

Mikkoz84

Schufosi
Liittynyt
26.1.2006
Viestit
1197
Mikkonen sanoi:
Mestaruus on aina mestaruus.

Häkkisellä on kaksi mestaruutta. Ei niin, että Häkkisellä olisi vain yksi mestaruus, ja sen lisäksi yksi jossitäsuntätä-mestaruus. :jaska:
No yliarvostettu se ainakin on, tosin hattua täytyy nostaa, että noinkin hyvin palautu onnettomuudesta.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Mikkoz84 sanoi:
No yliarvostettu se ainakin on, tosin hattua täytyy nostaa, että noinkin hyvin palautu onnettomuudesta.
Joo harva olis enää mestariksi noussut.. :cool: Mika on pikemminkin aliarvostettu.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
patriot sanoi:
Eiks se yks voitto otettu ihan ajamalla? En nyt enää muista mikä kisa se oli. Eddie oli siinä kisassa jopa nopea. Hauska mies se oli. Kunnon velmuiluja Häkän kanssa pressitilaisuuksissa. :)
Noh, tulkintakysymys. Australiassa kaikki vähänkään varteenotettavat kilpakumppanit keskeyttivät, Itävallassa Scotti helpotti voittoa huomattavasti toisen mutkan sankaruudellaan, Saksassa melkein sama kuin Australiassa plus Mika Salo ja Malesiassa toki hieno ajo, mutta tällä kertaa Schumi piti Häkkisen kurissa ja avitti muutenkin huomattavasti ja kilpailun jälkeiset tapahtumathan muistamme kaikki. Kaikkein vakuuttavin kisa tuolla kaudella Eddiellä oli mielestäni Kanadan GP, vaikka sijoitus olikin maalissa - kiitos kisan sekavan lopun - vasta kolmas.

Ei Eddie Irvine todellakaan F1-historian huonoin kuljettaja ollut, sen osoittaa myös aika Jaguarilla, varsinkin vuosi 2002, mutta ei miestä kyllä aivan kärkeenkään voi sijoittaa. Sen sijaan verbaaliset lahjat, huumori ja kokonaisuudessaan luonne ovat kylläkin vertaansa vailla. Siksi itsekin miestä fanitan edelleenkin. Loistava kaveri jota tulee aina todella ikävä nykymenoa katsellessa.
 
Viimeksi muokattu:

Juhis

Well-known member
Liittynyt
11.6.2001
Viestit
2341
Sijainti
Joutseno
Black Leopard sanoi:
Häkkinen olisi vienyt mestaruuden 1999 paljon nähtyä helpommin - oli Schumi mukana tai ei - jos talli sekä tallikaveri eivät olisi tehneet kaikkea mahdollista estääkseen sitä. Eddie, Irlannin lahja autourheilulle, oli kisassa mukana Japaniin asti vain ja ainoastaan neljän täydellisen lahjavoiton ja Ferrarin käsittämättömän luotettavuuden ansiosta.
Häkkinen olisi vienyt mestaruuden 1999 paljon nähtyä helpommin, ellei olisi itse tunaroinut kolmea "varmaa" voittoa kahdeksi keskeytykseksi ja yhdeksi kakkostilaksi. Näin niitä tapahtumia voidaan pyöritellä loputtomiin, ikinä ei tiedetä, kuinka olisi käynyt taistossa Schumia vastaan. Se tiedetään kuitenkin, että Häkkinen on tuplamestari ja yksi lajin legendoista, eikä vääntely ja kääntely sitä tosiasiaa miksikään muuta.

Käsittämätöntä soopaa koko otsikko. Siis muutama Häkkisen lausunto on aiheuttanut helvetin monta sivua juupas-eipäs väittelyä? Olevinaan elämme aikana, jolloin sana on vapaa, mutta sitä ei ilmeisesti haluta soveltaa Häkkiseen. "Turpa kiinni jos et Kimia kehu, senkin tuurimestari!". Kyllä mun mielestä Häkkinen on suorituksillaan nostanut itsensä sellaiseen asemaan, että kyllä saa ja pitääkin laukoa omia mielipiteitään kysyttäessä. Eiku voitappa pari maailmanmestaruutta ja ala kertoa mediaan sitä, mitä valtaosa F1-forumilaisista haluaa kuulla, niin saatat saada pitää legendanmaineen. :thumbfh:
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Juhis sanoi:
Kyllä mun mielestä Häkkinen on suorituksillaan nostanut itsensä sellaiseen asemaan, että kyllä saa ja pitääkin laukoa omia mielipiteitään kysyttäessä.
Ei kai sitä ole kukaan yrittännyt kiistää. Se, pidetäänkö niitä kommentteja jumalan sanoina, ja miten ne suhteutetaan muiden vanhojen f1-starbojen kommentteihin, onkin sitten jo kokonaan toinen juttu.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Törni sanoi:
Ei kai sitä ole kukaan yrittännyt kiistää. Se, pidetäänkö niitä kommentteja jumalan sanoina, ja miten ne suhteutetaan muiden vanhojen f1-starbojen kommentteihin, onkin sitten jo kokonaan toinen juttu.
No ei kai tässä kovinkaan moni ole näitä jumalan sanana pitänyt. Yllättävän montaa ottaa vaan päähän kun Mikan arviot ei tue Kimiä ja Ferraria. Mikan arvio voi johtua siitä, että mies on uskollinen entiselle tallilleen ja nykyiselle työnantajalleen. Toisaalta voihan mies olla oikeasti sitä mieltä, että McLaren on paras ja Alonso vie. Mistä sitä tietää. Ei vaikuta muhun. Voin olla eri mieltä. Kyllä Mika on kuitenkin tsempannut Kimiä ja Heikkiäkin, kuten Suomipojan kuuluukin. :)
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Juhis sanoi:
Häkkinen olisi vienyt mestaruuden 1999 paljon nähtyä helpommin, ellei olisi itse tunaroinut kolmea "varmaa" voittoa kahdeksi keskeytykseksi ja yhdeksi kakkostilaksi. Näin niitä tapahtumia voidaan pyöritellä loputtomiin, ikinä ei tiedetä, kuinka olisi käynyt taistossa Schumia vastaan. Se tiedetään kuitenkin, että Häkkinen on tuplamestari ja yksi lajin legendoista, eikä vääntely ja kääntely sitä tosiasiaa miksikään muuta.

Käsittämätöntä soopaa koko otsikko. Siis muutama Häkkisen lausunto on aiheuttanut helvetin monta sivua juupas-eipäs väittelyä? Olevinaan elämme aikana, jolloin sana on vapaa, mutta sitä ei ilmeisesti haluta soveltaa Häkkiseen. "Turpa kiinni jos et Kimia kehu, senkin tuurimestari!". Kyllä mun mielestä Häkkinen on suorituksillaan nostanut itsensä sellaiseen asemaan, että kyllä saa ja pitääkin laukoa omia mielipiteitään kysyttäessä. Eiku voitappa pari maailmanmestaruutta ja ala kertoa mediaan sitä, mitä valtaosa F1-forumilaisista haluaa kuulla, niin saatat saada pitää legendanmaineen. :thumbfh:
Tässähän olemme täysin samaa mieltä. Itse kyseenlaistin otsikon tarpeellisuuden jo toisella sivulla. Ja juuripa siksi spekulointi esim, kaudesta 1999 on mielestäni huomattavasti mielenkiintoisempaa, kuin keskustelu siitä, mitä Mika Häkkinen saa sanoa vapaasti ja mitä taasen ei.
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Koittakaa nyt jo viimeinkin ymmärtää, että pointti EI ole se, että täällä oltaisiin vihaisia Mikalle siitä, ettei hän pidä Kimiä ja Ferraria suurimpina mestarisuosikkeina. Pointti ei myöskään ole se, että Mika ei saisi kannattaa McLarenia. Pointti sen sijaan on se, että Mikan kommentit eivät ole lainkaan objektiivisia eivätkä siten perustu sellaiseen realismiin ja asiantuntemukseen, jota Mikan kokemuksen ja näkemyksen omaavalta ihmiseltä voisi odottaa. Kun kerran joku veti Keken esiin, niin hän sentään osaa olla objektiivinen vaikka OMA POIKA ajaa F1:siä paraikaa. Silti Keke kritisoi niin Williamsia kuin Nicoakin silloin kun siihen on aihetta eikä vedä kotiinpäin vaikka intressejä siihen voisi hyvinkin kuvitella olevan. Ainakin paljon enemmän kuin Mikan kohdalla McLarenin suuntaan. Voi vain kuvitella, mitä Mika päästelisi suustaan Keken asemassa... Huh huh.

Vielä kerran rautalangasta: UNOHTAKAA Kimi, Ferrari ja McLaren kokonaan tästä keskustelusta. Ne ovat vain toissijaisia yksityiskohtia. Merkitystä on vain sillä, etteivät Mikan kommentit ole realistisia ja objektiivisia.
 
Ylös