Mika Häkkinen - Yksi suurista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PARAS 62
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minä muistan hyvin sen kun oli 2004 kesällä huhuja Häkkisen paluu aikeista Williams ja BAR tallin kanssa, jolloin Häkkinen kuulemma kävi neuvotteluja paluusta formula ykkösiin pitkin syksyä. Mutta keskusteluista huolimatta paluuta ei kuitenkaan tapahtunut. Mutta Häkkinen formuloiden sijasta meni lopulta DTM-sarjaan seuraavana vuotena jossa pärjäsi ihan kelvollisesti. Voittamalla muutamia kisoja 2005-2007 kyseisessä sarjassa.
 
Muistin samaa, mutta ilmeisesti häkä havahtu testeissä että ei hitto ei hänestä enään ole tähän. Istutaan testiradoilla päivästä toiseen ja ratkotaan ongelmia.

Jälkiviisaana voi sanoa, että hyvä ettei palannut. Veikkaan että paluu ei välttämättä olis ollut kunniaa tekevä. Häkä eläköityi juuri oikealla ajallla näin jälkeenpäin katsottuna.
 
Kyllä kausi 2001 oli senverran vaisu,et ehkä ihan hyvä et lopetti sen jälkeen..

Vai mitä ongelmia niitä olikaan? Paljon keskeytyksiä??
 
Noh sanoisin 2001 oli kaksijakoinen. Kaksi hienoa suoristtusta oli. Silverstone ja Indianapolis. Silverstonessa oli vanhan hienon ajan makua kun häkä ja schumi vetas muihin 20 sekunnin eron kisan lopussa. Tyypit oli omilla sekuntiluvuilla. Muuten olihian siinä esim espanjan moottorin poksahdus johtoasemasta viimeisellä kierroksella. Muitakin teknisiä ongelmia. Mclarenin moottorin tehottomuutta. Lisäksi häkällä oli huono ajanjakso minusta jossain vaiheessa kautta. Siis vaikea ja kaksijakoinen kausi. Mclaren ei autona pystynyt vastaamaan ferrarilla kuin jossain kisoissa ja schumi vei aika näytöstyyliin. Häkkinen sai kuitenkin indianapoliksen ja silverstonen voitot mitä oli halunnutkin vielä.

Sanoisin että mclaren oli kuin red bull pari vuotta sitten. Jossain kisoissa pystyy vastaamaan mutta yleisesti aika paljon jäljessä johtavaa tiimiä.
 
Ferrarin auto oli tosiaan aika ylivoimainen 2000-luvun alussa..
 
Olikohan näin että kauden 2000 päätteeksi beryllium nimisen metallin käyttö kiellettiin perustuen johonkin että on haitallinen aine terveydelle juttuun. Ferrari ajoi tätä asiaa koska heidän motit ei perustunut siiihen, mutta sen ajan mercedeksen kone käytti paljon tuota. Tämän asia kanssa mercedes taisteli kauan aikaa enenn kuin löysi korvaavat tilalle. Se näkyi 2001 kauden mercedeksen moottorissa tehon puutteena.

Joku joku mjuistaa paremmin ja ymmärtää voi tarkentaa.
 
Muistan kun häkä selitti tästä kun lopetti niin tuli tyhjyys uran jälkeen. Kun koko elämä oli ollut autourheilua niin alko täyttään tyhjyyttään istumalla monacon baareissa illasta toiseen.

Sinällään ei ihme että moni ammattiurheilija alkoholisoituu uran jälkeen kun rahaakin monilla on että ei tarvi edes sitä miettiä.
No, Kimi taas on ottanut sen verran ilmeisesti kuppia jo uransa aikana, että on voinut nyt ns. aikuisiällä seestyä siinä suhteessa. Eipä viime vuosilta tule mieleen mitään julkisempaa juopottelua kuin 2018 FIA-gaala Venäjällä. Varmasti toki perhe ja lapsetkin vaikuttaa asiaan.
 
Noh sanoisin 2001 oli kaksijakoinen. Kaksi hienoa suoristtusta oli. Silverstone ja Indianapolis. Silverstonessa oli vanhan hienon ajan makua kun häkä ja schumi vetas muihin 20 sekunnin eron kisan lopussa. Tyypit oli omilla sekuntiluvuilla. Muuten olihian siinä esim espanjan moottorin poksahdus johtoasemasta viimeisellä kierroksella. Muitakin teknisiä ongelmia. Mclarenin moottorin tehottomuutta. Lisäksi häkällä oli huono ajanjakso minusta jossain vaiheessa kautta. Siis vaikea ja kaksijakoinen kausi. Mclaren ei autona pystynyt vastaamaan ferrarilla kuin jossain kisoissa ja schumi vei aika näytöstyyliin. Häkkinen sai kuitenkin indianapoliksen ja silverstonen voitot mitä oli halunnutkin vielä.

Sanoisin että mclaren oli kuin red bull pari vuotta sitten. Jossain kisoissa pystyy vastaamaan mutta yleisesti aika paljon jäljessä johtavaa tiimiä.
Häkkisellä oli ehkä kaudella 2001 hieman motivaatio-ongelmiakin. Kun huomasi, että Ferrarin kalusto on paljon parempi. Siksi oli hieman rämpimistä joissakin kisoissa. Ja näytti välillä, että David Coulthard olisi niskan päällä. Mutta sitten joihinkin kisoihin Häkkinen taas löysi motivaation ja kipinän, kuten Silverstonessa ja Indianapolisissa
 
Niin..tienaavat niin paljonkin et on varaa istua juomassa..

Kaikki tienaa niin paljon että on varaa istua juomassa. Jotkut vain joutuvat karsimaan jostain muusta.

Mutta urheilijoillahan tulee usein päihdeongelmia uran jälkeen kun kaikki rutiinit poistuvat yhtäkkiä. Koko elämä on ollut hirveän kurinalaista jostain 12-vuotiaasta asti, joka päivälle on ollut selvät rutiinit mitä seurata. Yhtäkkiä ei olekaan enää mitään. Samaten painokin kasvaa kun kulutus romahtaa, mutta ruokahalu ei katoa minnekään.
 
Häkkisellä oli ehkä kaudella 2001 hieman motivaatio-ongelmiakin. Kun huomasi, että Ferrarin kalusto on paljon parempi. Siksi oli hieman rämpimistä joissakin kisoissa. Ja näytti välillä, että David Coulthard olisi niskan päällä. Mutta sitten joihinkin kisoihin Häkkinen taas löysi motivaation ja kipinän, kuten Silverstonessa ja Indianapolisissa

Mikalta puuttui voitto noissa kahdessa paikassa, ja hän totesikin jossain vaiheessa, että juuri niitä hän kaipasikin. Klassikkokisoista Monza jäi häneltä valitettavasti valloittamatta.
 
Häkkisellä oli ehkä kaudella 2001 hieman motivaatio-ongelmiakin. Kun huomasi, että Ferrarin kalusto on paljon parempi. Siksi oli hieman rämpimistä joissakin kisoissa. Ja näytti välillä, että David Coulthard olisi niskan päällä. Mutta sitten joihinkin kisoihin Häkkinen taas löysi motivaation ja kipinän, kuten Silverstonessa ja Indianapolisissa
Niin oli. Muistan kun puolessa välissä kautta David oli niskan päällä jonkun aikaa. Samaa oli toki kaudella 2000 myös osittain. Vaikka toki kaudella 2000 mika oli selvästi kokonaisuutena parempi.
 
Miten must tuntuu et Monza ois helpoin rata kalenterissa..

Paljon suoraa..vähän samaku entinen Hockenheimring.
 
Itseasiassa molemmat olivat ennen suht vaikeita ja virhealttiita ratoja, kun downforcen määrä oli niin pieni.
 
Olisivatkohan kuskit 90-luvulla halunneet käyttää DRS kaltaista apulaitetta ohittamiseen? Kun ohittaminen ennen liikuteltavaa takasiipeä oli hieman haastavampaa, tosin kyllä kuskit pärjäsivät ennen sitäkin vuosikaudet. Jolloin ohitukset olivat mielestäni tyylikkäämpiä, kuten Häkkisen Spa ohitus Schumista 2000
 
Dzekoo laitoin ton jo ylempänä mutta ei se haittaa. Mäpäs laitan toisen pätkän tähän aamuksi teille. ;)

Kuuntelin uusinta Hanaa! podcastia ja siellä Mervi Kallio kertoi keskustelleensa Häkkisen kanssa kakkoskuskeista joka oli sitä mieltä että on yleistä että kakkoskuskipykäliä löytyy sopimuksista, oli kuulemma melko varma että mm. Pereziltä tälläinen kakkoskuskin pykälä löytyisi sopimuksesta. Melko oudoilta tuntuisi Perezinkin nykyiset mestaruushaaveet jos näin olisi, tosin voihan sitä pitää vaan meteliä.

Mites sitten Häkkisen ja Coulthardin laita aikoinaan, onkohan Coulthardilla ollut pykälä sopparissa, jos kerran Häkkinen tietää tälläisiä pykäliä olevan. Barrichellohan on tälläisen pykälän aikoinaan myöntänytkin.

Vai meneekö nämä Häkkisen vanhuuden päivän horinoihin...
 
Ylös