Mika ja Erja Häkkinen: ERO

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja azai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Toivottavasti tässä kuitenkin pysyvät entiset puoliset väleissä, ihan lastenkin takia.

En kyllä näe tätä syynä haukkua Erjaa tai Mikaa, sillä jokainen tietää että ihmissuhteet ovat toisinaan vaikeita. Joskus näistä vaikeuksista pääsee yli, joskus ei. Taustalla on varmasti ollut asioita, joista kenelläkään meistä ei ole hajuakaan.

On parempi, että eroavat nyt, lapsetkin kasvavat oloissa, jossa vanhemmat eivät riitele kotona joka päivä tahi muuta vastaavaa. Joissain tapauksissa kaksi kotia on parempi kuin se yksi rikkinäinen.

Toivottavasti Mikalle ei tapahdu musertumista. Mukavaa olisi Häkää nähdä jatkossakin Mersun pr-tilaisuuksissa, kun F1:set kuitenkin vielä Mikalle niin tärkeitä tuntuvat olevan. Ja ihmekös tuo.

Harmi että tästä tuli tälläinen julkinen ero. Siinä voidaan sitten taas miettiä median merkitystä asian käsittelyyn ja kaukaa haettuna myös eron vaikutuksiin.

Kuten Nietzche (?) on sanonut, "Moni onnellinen avioliitto saa kiittää onnestaan toisen puolison aikaista kuolemaa." Karua mutta jollain asteella tottakin.
 
Katos perhana.:( Kaveri tota ties puhua jo pari-kolme kuukautta sitten mutta en niin vakavissani sitä silloin ottanut. Oikeessa oli näköjään.
 
Johnnie Walkerille onnenpotku. Nyt Mika mainostaa viskiä sit kunnolla, nytkin kai mexikossa hummailemassa:alppu:
 
azai sanoi:
Ei pitäisi sortua tähän 7-päivää journalismiin, mutta laitetaan nyt kun kuiteskin moni koskettaa pidettyä suomalaista F1-kuskia.

Kukas on menny Häkkistä koskettelemaan ? Sopis myöntää se täällä, prkl.
 
PeePee sanoi:
Toivottavasti tässä kuitenkin pysyvät entiset puoliset väleissä, ihan lastenkin takia.

En kyllä näe tätä syynä haukkua Erjaa tai Mikaa, sillä jokainen tietää että ihmissuhteet ovat toisinaan vaikeita. Joskus näistä vaikeuksista pääsee yli, joskus ei. Taustalla on varmasti ollut asioita, joista kenelläkään meistä ei ole hajuakaan.

On parempi, että eroavat nyt, lapsetkin kasvavat oloissa, jossa vanhemmat eivät riitele kotona joka päivä tahi muuta vastaavaa. Joissain tapauksissa kaksi kotia on parempi kuin se yksi rikkinäinen.

Toivottavasti Mikalle ei tapahdu musertumista. Mukavaa olisi Häkää nähdä jatkossakin Mersun pr-tilaisuuksissa, kun F1:set kuitenkin vielä Mikalle niin tärkeitä tuntuvat olevan. Ja ihmekös tuo.

Harmi että tästä tuli tälläinen julkinen ero. Siinä voidaan sitten taas miettiä median merkitystä asian käsittelyyn ja kaukaa haettuna myös eron vaikutuksiin.

Kuten Nietzche (?) on sanonut, "Moni onnellinen avioliitto saa kiittää onnestaan toisen puolison aikaista kuolemaa." Karua mutta jollain asteella tottakin.
Juuri näin.
 
Banaani sanoi:
Toki jos asia on puutaheinää niin sittenhän siitä on turha jauhaa. Itsekkään en tosiaan voi muistaa että Mika olisi ollut missään putkessa koskaan. :dunno:

No kyllähän Häkkiselle kuppi maistui lopettamisen(F1) jälkeen.Olihan siitä silloin juttua.Myönsi itsekin asian.Normaalia.
 
En kyl millään jaksa uskoa tähän. Joku Bild heittää tälläsen jutun ja sit nää suomen lehdet ihan kuumana kaikesta. En ymmärrä mikä meni vikaan. Mika ja Erjahan olivat niin onnellisia yhdessä kuin voivat. :doubtful:
 
Pitäähän jokaisen itseään kunnioittavan miljonäärin vaihtaa uudempaan vuosimalliin viimeistään tuossa iässä. Vai onkohan Erjalla mennyt hermot, kun kotiin on pesiytynyt ukko jolla on ollut aikaisemmin tapana vain käväistä silloin tällöin. (Viesti voi sisältää mustaa huumoria)
 
On kyllä tämä maailma menemässä huonompaan suuntaan, kun noita avioeroja sattuu melkein joka avioliitossa -valitettavasti myös Mika ja Erja Häkkisellä.:mad_old: Ja valitettavasti myös minun suvussani tapahtui avioero. On se kumma, että julkisuuden henkilöt eivät osaa olla eroamatta.
 
Viimeksi muokattu:
Ei avioerossa ole mitään sen kummallisempaa. Koko instituutio on itsessään täysi vitsi ja ihmisen perusluonnon vastainen. Harva jaksaa katsella samaa naamaa koko ikänsä. :)

Hans-Joachim Stuck vihjasi haastattelussa, että eron syynä saattaisi olla mahdolliset syrjähypyt Mikan toimesta + ikäero. Saksalaisessa lehdistössä pyöri vuosien saatossa näitä aivottomia muoviblondeja Häkkisen nimeen liitettynä. Ehkä Erjan mitta tuli täyteen, kukapa näistä tietää.
 
Viimeksi muokattu:
Overhouse sanoi:
Pitäähän jokaisen itseään kunnioittavan miljonäärin vaihtaa uudempaan vuosimalliin viimeistään tuossa iässä. Vai onkohan Erjalla mennyt hermot, kun kotiin on pesiytynyt ukko jolla on ollut aikaisemmin tapana vain käväistä silloin tällöin. (Viesti voi sisältää mustaa huumoria)

Sanotaan että molemmat...
 
juhni sanoi:
On ke tämä maailma menemässä huonompaan suuntaan, kun noita avioeroja sattuu melkein joka avioliitossa -valitettavasti myös Mika ja Erja Häkkisellä.:mad_old: Ja valitettavasti myös minun susvussani tapahtui avioero. On se kumma, että julkisuuden henkilöt eivät osaa olla eroamatta.
Suomessa joka toinen avioliitto päättyy eroon. Jos tämä pätee noin suurinpiirtein myös julkkiksiin, niin ihmekös tuo, jos niistä lehtien sivuilta saa jatkuvasti lukea.

Siinä mielessä ollaan menossa huonompaan suuntaan, että 70-luvulla eroon päättyi noin kolmannes liitoista, 60-luvulla n. kuudennes.
 
Toivottavasti ei Mika nyt vaan masennu ja starttaa mitään viinakierrettä itselleen. Ilmesesti DTM:kään ei maittanut heikon menestyksen takia ja nyt ollaan kierretty kehää lähtöpisteseen missä oltiin 2002 formulauran lopetuksen jälkeen.

Tulipahan mieleen se Mikan lopetusvideo 2002 Saksan GP:n yhteydessä. Siinä Häkkiset olivat mökillä ja elämä oli niin ihanaa jne... Valitettavasti nyt ollaan tultu tähän.

Ei muutakun jotain duunipaikkaa vaikka Mersulta. Mainoksia on aina mukava tehdä ja niistä maksetaan pientä korvaustakin. Onkohan tuolta McLarenilta vaikka tallipäällikön tehtäviä tiedossa, kun kerran Mika tuntee tallin vuosien takaa ja toinen kuljettaja on suomalainen jne.. Tiedä sitten onko Mikan amistaustalla mitään asiaa pyörittämään juuri eronneena maailmanluokan miljardibisnestä. Tekemistä ainakin piisaisi kohtuullisesti.
 
varmasti löytyy tekemistä, jos vain on halua tehdä!

nythän olisi aikaa keskittyä vaikka tukemaan tulevaisuuden tähtiä, perustaa vaikka pikkuvormula talli jne... KYLLÄ SE SIITÄ :ahem:
 
Mika Häkkisen edustaja ilmoitti parin eropäätöksestä eilen keskiviikkona. (EPA)
Lehden mukaan Erja saisi erossa vain miljoona euroa miehensä huikeasta omaisuudesta. Mika joutuisi kuitenkin maksamaan ex-vaimolleen elatusmaksuja.

Asiasta kertoi tänään MTV3 verkkosivuillaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200802070203857_uu.shtml

Ihan hyvän avioehdon Mika on saanut tehtyä aikoinaan! :thumbup:
 
WebSlave sanoi:
Siinä mielessä ollaan menossa huonompaan suuntaan, että 70-luvulla eroon päättyi noin kolmannes liitoista, 60-luvulla n. kuudennes.

Tosin silloin ennen oltiin aviossa vaikka hampaat irvessä, kun oli yhteiskunta ei sallinut avioeroa. Nykyään onneksi uskalletaan erota, eikä kärsitä kolmeakymmentä vuotta surkeassa avioliitossa.
 
Ihan odotettu ero, koska Mika on tavallinen suomalainen mies ja Erja kovisnainen, joka tahtoo jotain hienompaa, mihin suomalainen mies pystyy:frown:
 
312T4 sanoi:
Ihan odotettu ero, koska Mika on tavallinen suomalainen mies ja Erja kovisnainen, joka tahtoo jotain hienompaa, mihin suomalainen mies pystyy:frown:
Näköjään tunnet molemmat hyvin.
 
jps sanoi:
Näköjään tunnet molemmat hyvin.

Vanha kunnon jps:wink:

No näin ajattelen, en toki tunne! Erja on tyypillnen nykysuomalainen nainen, kova nainen, kovat arvot, miehet matalaksi. Lempeys ja humanismi puuttuu! Toki, jos Mika vetää vinaa koko ajan, niin ei sekään kovin hyvä homma ole. Mikalla kait ei ole elämäsä tarpeeki sisältöä:confused:
 
Ylös