Missä ovat ?

Olen tässä ihmetellyt Timoteuksen hiljaiseloa täällä, mutta kaipa viisut ovat täysin vieneet miehen. Viisukuppilassa näkyi kuitenkin kirjoitelleen, joten hengissä on.
 
Hesari kertoo katoamissyyn
Puolustusvoimat on vastikään silpunnut kymmeniätuhansia rynnäkkökivääreitä, koska niille ei ole enää ollut tarvetta.

Sodanajan joukkojen määrää on viime vuosina pienennetty.

"Me emme tarvitse niitä niin paljon. Toinen syy on se, että jokaisesta varastoneliöstä joutuu maksamaan vuokraa", sanoo teknikkokapteeni Tarmo Romppanen puolustusvoimien materiaalilaitokselta.


Pääosa terässilppurin kitaan joutuneista aseista on ollut mallia RK54 eli alkuperäisiä venäläisiä Kalashnikoveja joko puu- tai taittoperällä. Näitä täysin toimintakelpoisia malleja on tuhottu vajaat 20 000 kappaletta.

Myös suomalaisvalmisteisia rynnäkkökivääreitä on tuhottu. Teräksen raaka-aineeksi on päätynyt yli seitsemäntuhatta rynnäkkökivääriä 1960-luvulta. Ne ovat olleet RK62-mallin ensimmäisiä versioita, jotka voi tunnistaa muun muassa tavallista lyhyemmästä ja vihreästä kädensuojasta piipun ympärillä sekä päivätähtäimestä.
 
McMike sanoi:
:ahem: :thumbup:

Tää on nyt minun käytössäni ja isällä Micael. Harvoinhan mä tänne postailen mutta luettua tulee kummiskin.

Aika paha!
 
JJ ei ole kadoksissa, mutta missä on AJ? :eek!:
 
AJ on kyllä ollut hukassa aivan liian pitkään. Toivottavasti kaikki on ok.
 
burb sanoi:
AJ on kyllä ollut hukassa aivan liian pitkään. Toivottavasti kaikki on ok.
:ahem: Mä kyselin samaa asiaa jo viime viikolla tuola UPeiden puolella. Sen köpön poissaolon huomaa.
 
Ylös