Tumppi:
Henk.koht. olisin kiinnostunut "tavasta" jolla moinen asia AKK:ssa käsiteltiin ? Eli palaisin sinne edelliseen kilpailuun.. onko jollain varmaa tietoa (ei mutu tietoa!), onko ko. kilpailun valvoja vienyt asian eteenpäin, vai mistä AKK:n hallitus moisen asian on saanut käsittelyyn? Lajiryhmän kautta? Jostain muualta (tämän ei pitäisi olla mahdollista, ilman lr:n käsittelyä)?
Jos Jassu on sanonut, että sanktiota ei tule, sillä ei sinänsä ole "päätösvaltaa" ko. asian kanssa, toki vaikutusvaltaa löytyy.. mutta ihmettelisin syvästi sitä seikkaa, että ko. hlö olisi asian vienyt eteenpäin? Ei periaatteessa kuuluu ko. hlö:n toimenkuvaan, mikäli kilpailun TUOMARISTO on asiasta jotain päättänyt.. vaan mikä on ollut tuomariston päätös ? onko siitä olemassa faktaa kenelläkään ?
---
Tässä vähän kertauksen vuoksi mitä tapahtui:
- parkfermeessä oli järjestäjät mitanneet etusiivet
- autot vapautettiin parkfermeestä
- kilpailijoille ilmoitettiin myöhemmin todetut ylitykset ( alkaen 1cm)
- mittaustavan toteamiseen, tai siihen mitattiinko kaikki autot, ei tiimeille annettu mahdollisuutta
- kilpailijat kutsuttiin kuultavaksi
- tuomaristo teki päätöksen, jonka tiedonantoon kilpailijat laittoivat allekirjoituksensa saatuaan Jaakko Markulalta lupauksen siitä, ettei tästä aiheudu muita rangaistuksia kuin kyseisen kilpailun hylkäys ja lähteminen toiseen kilpailuun takarivistä.
- vetoamisoikeus hylättiin ( voiko oikeutta hylätä) viittaamalla siihen ettei lisärangaistuksia ole tulossa eikä näin ollen ole tarvetta eikä hyötyä vetoomusoikeuden käyttöön
- asia eteni kuitenkin, saaduista lupauksista huolimatta AKK:n hallituksen käsittelyyn eli seuraavaan ”oikeusasteeseen”
- kilpailijoita ei kuultu tässä vaiheessa ollenkaan eikä edes annettu heille tiedoksi asian etenemistä vaan tämä käsittely tapahtui todella ”suljetuin ovin”
- kilpailijat saivat kotiinsa pikakirjeen AKK:n hallituksen päätöksestä jossa seurasi lisärangaistus yhden kilpailun kielto ja seuraavaan kilpailuun takarivistä lähteminen sekä 18kk varoituksen
- tiedonanto tuomaristonpäätöksessä on kohdassa Sulkeminen kilpailun osasta, rasti ja kohdassa Ehdotus AKK:lle on rasti, Ei ehdotusta
- tämmöisen paperin kuljettajat allekirjoittivat
Tämmöstä