Tuossa MTV:n seitsemän uutisissa oli juuri juttua musiikillisesti superlahjakkaasta nuoresta japanilaistytöstä. Osasi kuulemma soittaa viulua 4-vuotiaana ja soitti New Yorkissakin jo 11-vuotiaana. Hän sanoi, että lapselle ei tee hyvää tulla leimatuksi ihmelapseksi. Tulee kuulemma liikaa paineita.
Herää kysymys, mitä näille lapsille oikein sitten pitäisi tehdä? Jos heitä kohdellaan kuten ketä tahansa muuta, he kyllästyvät virikkeettömääseen ympäristöön. He eivät ole kuten muut ja eristyvät yhteisöstä, jos joutuvat olemaan ainoastaan normaalien lasten seassa. Noilla eväillä he eivät koskaan pääse käyttämään potenttiaaliaan.
Toisaalta jos heille luodaan omat säännöt, he eristäytyvät jälleen ikäisistään. He ahdistuvat heihin kohdistuvista suurista odotuksista, jotka rasittavat nuorta mieltä. Superlahjakkuudet ovat varsin pieni ihmisryhmä, mutta lienee turhaa edes yrittää kuvitella, minkälaista hyötyä saataisiin aikaan, jos he pääsisivät käyttämään valtavaa potentiaaliaan.
Herää kysymys, mitä näille lapsille oikein sitten pitäisi tehdä? Jos heitä kohdellaan kuten ketä tahansa muuta, he kyllästyvät virikkeettömääseen ympäristöön. He eivät ole kuten muut ja eristyvät yhteisöstä, jos joutuvat olemaan ainoastaan normaalien lasten seassa. Noilla eväillä he eivät koskaan pääse käyttämään potenttiaaliaan.
Toisaalta jos heille luodaan omat säännöt, he eristäytyvät jälleen ikäisistään. He ahdistuvat heihin kohdistuvista suurista odotuksista, jotka rasittavat nuorta mieltä. Superlahjakkuudet ovat varsin pieni ihmisryhmä, mutta lienee turhaa edes yrittää kuvitella, minkälaista hyötyä saataisiin aikaan, jos he pääsisivät käyttämään valtavaa potentiaaliaan.